Suuria siirtymiä

Harri Hyyppä. Omistetaan Timo Totrolle 13.2.2014

Lämmin onnitteluni, hyvä veli! Olen saanut lukea uusimman, vielä painossa olevan  artikkelisi  ”Systeemisistä siirtymistä”. Kun se niin  läheltä sivuaa Metanoian vuositeemaa ”suuria siirtymiä”, kirjoitan tähän muutaman mieleenjohtuman:

Suuret siirtymät on totuttu ymmärtämään merkittävinä yhteiskunnallisina muutoksina tai uusina  teoreettisina avautumisina. Organisaatioajattelun suhteen niillä on aivan erityinen merkitys. Ajattelu saa uusia ulottuvuuksia, uudet ajatukset tulevat, vanhat katoavat. Suuret siirtymät koettelevat aivan erityisesti tämän ajan ihmistä.

Suuret siirtymät eivät tapahdu vain ulkopuolellamme, vaan myös omassa tajunnassamme. Suuri siirtymä havahduttaa ja palauttaa meidät takaisin vanhaan systeemisyyden ytimeen, sisäisen ja ulkoisen vuorovaikutukseen. Se on kuin uusi ”perhosefekti”. Ihminen kulkee ajan virrassa, mutta on samalla ”kantaja”, jonka kokemusmaailma herkkänä instrumenttina kertoo ulkoisen maailman, myös organisaation tapahtumista. Kuin perhosen toinen siipi ulkona, toinen sisällä. Viimeisimmät kirjoituksesi ovat havahduttaneet minut tämän asetelman ainutlaatuisuuteen.

Havahtuminen on ihmiselle merkittävin suuri siirtymä. Maailma avautuu ja näyttäytyy uudessa valossa. Se tekee ymmärtämisestä suuren haasteen, mutta usein samalla myös koettelemuksen. Aito ymmärtäminen ei ole neutraalia, se ravisuttaa ja ja haastaa meitä ajattelemaan ja muuttumaan. Tuskallista on ajoittain käsittää, miten vähän ymmärtää.

Merkittävimmät siirtymät ja havahtumiset ovat lähempänä kuin arvaammekaan. Ne voivat olla myös äärimmäisen yksinkertaisia. Yksinkertaisuus tekee havahtumisen vaikeaksi. Luulemme tietävämme. Merkittävä havahtuminen voi tapahtua, kun ihminen ”arvaa oman tilansa”, tajuaa missä on. Suuri oivallus voi olla myös kun huomaa, miten toimii ja miten on aina toiminut. Pysyvä suuri siirtymä on, miten tietäminen muuttuu ymmärtämiseksi ja vielä, miten vähitellen alkaa käsittää oman ymmärtämisensä rajallisuutta. Hyvä veli, näiden ketjujen käsittämisessä ohjauksesi ja olemassaolosi on ollut korvaamatonta.

Edellisessä blogikirjoituksessani mainitsin “toisen tohtorin”,  irlantilaisen psykiatrian professorin Ivor Brownen. Hän kertoo kirjassaan ”Music and Madness” omasta ammatillisesta polustaan, Tavistock-seminaareista alkanutta heräämistään ja lopulta havahtumisestaan uuteen systeemisyyteen. Siirtymä oli hänen kohdallaan suuri aukeaminen, havahtuminen omaan ajatteluun ja samalla sen uudistumisen mahdollisuuksiin. Polku tuotti ristiriitaa, mutta myös ainutlaatuista tulosta.

Suuri systeeminen ja tajunnallinen siirtymä tapahtuu kun havahtuu elävän ja kuolleen maailman eroon. Teorian maailma on täynnä näennäisyyttä ja ”kuolleita kirjaimia”. Organisaatioiden toiminta heilahtaa ajoittain ”muka”-maailman suuntaan. Toisarvoiset ja näennäiset ulottuvuudet korostuvat helposti. Ajatus elävästä järjestelmästä on konsultin ja työnohjaajan merkittävin työkalu, elämän palauttaminen suuri ammatillinen haasteemme.

Myös johtamisajattelussa tarvitaan kykyä ajatuksellisiin siirtymiin. Kurin (lue ajatuksen!) ja vapauden yhdistäminen on pysyvä haaste. Pelkkä kurinpito ja määräily vie umpikujaan. Vapaus on aina tärkeä, mutta kontrolloimaton vapaus ilman linjaa  generoi hulluutta. Suomen kieli on johtamisen suhteen ainutlaatuinen, johtaminen kun tarkoittaa niin monia erilaisia asioita. Mainitsen tässä vain yhden ulottuvuuden, kysymyksen linjasta ja vapaudesta. Johtajuutta voidaan helposti jakaa ja antaa alaspäin kun linja on olemassa. Monelle johtajalle tämän on ollut ylivoimainen asia. On tarvittu ”suuri siirtymä” siihen havahtumiseksi.

Hyvä veli Timo. Olemme kulkeneet yhdessä hyvän matkaa ja hyvän matkan. ”Suuret siirtymät” ovat värittäneet yhteistyötämme. Olen vuosien varrella saanut toimia erilaisissa positioissa, ensin  opettajanasi, myöhemmin kollegana ja nyt enenevästi oppilaanasi. Suuria siirtymiä kaikki. Yhteistyömme Insight-työn suhteen alkoi 80-luvulla. Nyt pystyin saamaan siitä artikkelin valmiiksi. Se oli itselleni tärkeä, mutta koko työ ei olisi ollut mahdollinen ilman ulkoisia edellytyksiä ja tukeasi, ennakkoluulottomuutta ja rohkeuttasi. Sivistyksellinen intohimo ja ajatus ammatillisesta kasvusta ovat yhteistyötämme kannatelleet, toimineet ”tutkivana tilana” välillämme. Kiitos sinulle kaikesta tästä. Harri

Suhde on organisoitumisen perusyksikkö

Risto Puutio 8.2.2014

Osallistuin vastikään Organisation Woodstock tapahtumaan. Sen tarkoituksena oli tutkia organisoitumiseen liittyviä kysymyksiä. Lähtökohtana oli itseorganisoitumisen havainnointi oman osallistumisen kautta: kuinka ihmiset alkavat luoda yhteyttä toisiinsa ja mielekästä sisältöä olosuhteissa, joissa ei ole varsinaista ohjelmaa eikä muita määritteleviä kriteereitä.  Käytännössä tapahtuman järjestäjät olivat varanneet ainoastaan työskentelytilan (majoituksen ja ruuan kera) eri maista tuleville osallistuville. Kaikki muu oli omalla vastuulla.

Tapahtuma tuotti omalla kohdallani havainnon organisoitumisen ensiaskeleesta: suhteen luomisesta. Minun on astuttava ulos kuorestani voidakseni osallistua, en voi olla itseni, ellen ole suhteessa toisiin. Ensimmäisen 6 tunnin aikana havaitsin monen muunkin tekevän samaa työtä: etsivän yhteyttä muihin osallistujiin ja ihmettelevän mitä on tekeillä. Osa ihmisistä alkoi toimia näkyvämmin ja haastaa muita suhteeseen ja ryhmien muodostamiseen. Yksittäiset osallistujat ottivat ”aktivisti” asenteen ja alkoivat tehdä aloitteita koko ryhmälle. Tämä synnytti sekä seuraamisen halua että vastarinnan tunnetta – halua itse määritellä omaa tekemistä mukaan menemisen sijaan.  Yhteyden luominen ja varsinkin näkyvä tilan ottaminen ryhmässä sisältää riskejä.  Vapaa tila virittää jännitteen turvallisen yhteyden ja uutta luovan aloitteellisuuden välille.

Turvallisuuden tunteen ja vaikuttamisen välinen jännite on kipuilua epämukavuuden rajoilla.  Tämä ahdistuksen tunnetta sisältävä kokemus on minulle aiemmin tuttu Tavistock-seminaarien organisaatiotapahtumista, joissa ei erikseen auteta ihmisiä organisoitumaan vaan annetaan tapahtua sen mikä tapahtuu.  Kokemus on riisuva:  epäselvän tehtävään orientoituminen ilman selkeää annettua roolia karsii meistä ”jo organisoituneen” ja alamme toimia ikään kuin vaistonvaraisesti. Kun tätä tapahtumista päästään yhdessä tutkimaan, syntyy yleensä oivalluksia.

Mitä tapahtuisi, jos organisoitumisen prosessissa näkisimme suhteet yksilöitä merkittävämpänä? Entä jos ensin luotaisiin suhteita ja sitten vasta rooleja?  Kokeilimme Woodstockissa pareittain tehtävää piirrosimprovisaatiota: pari työskentelee tuottamalla piirroksen yhdessä ilman sanoja, toinen toistensa aloitteisiin reagoimalla, toisen tekemää viivaa jatkamalla. Syntyy piirros, joka on yhden suhteen tuotos. Tämä oli insiproiva kokemus. Voisimmeko työelämässä  tehdä yksilöiden ja roolien sijaan näkyväksi suhteita ja niiden tuottamaa kyvykkyyttä? Emmekö tule juuri suhteiden kautta itsemme näköiseksi?

Metaforakortit käytössä

Metaforat konsultaatiotyössä

Risto Puutio 31.1.2014

Metaforakortit käytössä

Arkinen kielemme on täynnä metaforia, arjen puhe pulppuaa niitä, metaforisesti ilmaistuna. Metafora on vanha käsite, joka on sanana peräisin antiikin Kreikasta. Se merkitsee kielikuvaa, jossa sanojen merkitys siirretään toisiin uusiin sanoihin tai käsitteisiin. Vanha ilmaisu ”käy kuin tanssi”, ”on kuin tervan juontia” kuvaavat tätä siirtoa alkuperäisistä sanoista uuteen merkitykseen, joka ei ole enää konkreettinen vaan mielenkuva. Konsultaatiotyössä tehdään uutta sanotusta asioille, kokemuksille ja toiminnan mahdollisuuksille. Meta-puhe on konsultoinnin kieltä. Se rakentaa uutta näkemisen, kokemisen ja toiminnan horisonttia.

Metaforat ovat erityisesti tarpeen, kun halutaan kuvata asioita, joille ei ole olemassa nimiä tai käsitteitä tai joita ei voida havaita aistein. Metaforien avulla tällaisille asioille voidaan antaa nimi tai kuvaus, asia voidaan ”pukea sanoiksi”. Juuri tästä syystä metaforat ovat myös välineitä työyhteisöjen tuntojen ja ajatusten kuvaamiseen ja uudelleen sanoittamiseen. Vertauksia tuottamalla voidaan synnyttää uusia keskustelunavauksia ja uudenlaisia näkökulmia. Metaforat ovat myös luova ja hauska tapa ”ajatella uusiksi”. Usein metaforat sisältävät absurdin paradoksin, joka ilmentää jonkin tapahtuman olemusta. Vastikään keskustelin mediayhtiön johdon kanssa mediamurroksesta. Levysoitin nousi keskusteluun metaforaksi sille, miten on totuttu toimimaan ja näkemään toiminta. Tätä kielikuvaa tutkimalla aloimme tuottaa uusia kuvauksia mediayhtiön johtamisen kysymyksiin. Aloimme keskustella uudella tavalla.

On myös hyvä huomata, että koska vertauksilla voidaan ottaa työyhteisöissä välimatkaa konkreettiseen arkeen, voivat ne myös etäännyttää ihmisiä tärkeiden kysymyksien kohtaamisesta. Vertauskuvien käyttö voi luoda tunteen hankalien asioiden välttelystä tai vakavien asioiden leikiksi lyömisestä. Tällöin on tärkeä muistaa, että keskustelujen on myös kuljettava kohti suoruutta ja avoimuutta. Tässä olemmekin konsultaatiotyön yhden tasapainoilutehtävän ytimessä: konkretian ja abstraktin yhteen kutomisessa. Metaforat tulee ymmärtää siinä mitä ne ovat eli vertauskuvina, ei yksiselitteisinä totuuksina asioiden tilasta.
Metaforista on siis moneksi työvälineenä, ja toisaalta ne vaativat käyttäjiltään uteliaisuutta ja herkkyyttä niiden tuottamille todellisuuskuville. Tämän kuvittelun avuksi Metanoia Instituutti on tuottanut uuden työvälineen, Kuvittelun kapsäkin. Se on apuväline yhteisölliseen kuvitteluun metaforien avulla. Pakkaus koostuu 400 sanakortista, joilla voi luoda lähes loputtoman määrän metaforia organisaatioajattelun tekemiseksi yhdessä. Mukana tulee myös ohjekirjanen, jossa on neuvoja ja vinkkejä metaforakorttien käytöstä. Kurkkaa verkkokaupasta näiltä sivuilta!

Kotimatkalla

Harri Hyyppä 14.1.2014 kotimatkalla

Taas kerran istun Pohjanmaan junassa, nyt paluumatkalla Irlannista. Siellä käyntini ovat olleet toistuvia, myös ”sieltä on käyty meillä”. Merkillisellä tavalla tuntee kuin olisi kotimatkalla kumpaankin suuntaan, mennentullen.  Kansalliset kohtalon iskut,  eristyneisyys, oman maan ja kielen vaikutus yhdistävät. Kärsimys ja kekseliäisyys tekevät meistä kuin sukulaisia. Tällä kerralla matka oli ainutlaatuinen ammatillinen kokemus, kysymyksessä oli kokeilu ja yritys saattaa yhteen kaksi samalta pohjalta noussutta, mutta eri suuntiin kasvanutta työotetta. Nämä työotteet ovat GR (Group Relations) ja SD (Social Dreaming). Edellinen on klassikko kokemusperäisten oppimismenetelmien joukossa, jälkimmäinen sen rinnalle kehittynyt uusi menetelmä ja työote.

Asetelman taustalla on paljon muitakin erilaisuuksia, teoreettiset (Bion, Foulkes, uusi dynaaminen systeemisyys) näkemyserot, henkilökohtaiset ja yhteisölliset pyrkimykset, kysymys omistajuudesta ja lisäksi yhteisölliset  taustat ja kehityshistoriat, käsitykset työnohjauksen, konsultaatiotyön ja psykoterapian rajoista. Ymmärrys transferenssin ja tulkinnan luonteesta ja yritys tavoittaa merkityksellisten kytkeytymisten luonne eri tapahtumissa, ajatteluttaa sitä kipeämmin, mitä enemmän kokemusta kertyy.

Suomalaisten ja irlantilaisten kansallisissa kohtaloissa on outoa sukulaisuutta. “Celtic Tiger” , suuriluuloinen taloudellinen ja henkinen uho, on jättänyt monet uudet ja hienot rakennukset ja jopa kaupunginosat tyhjiksi. Oleellista on tietenkin ihmisten ja perheiden kärsimys. Monet ovat menettäneet työnsä, ammattinsa ja yrityksiään. Suomalaisina olemme saaneen osamme saman uhon seurausvaikutuksista. Uutta ajattelua ja aktiivisuutta viriää. Terve kulttuurille ominainen yhteisöelämä pääsee palautumaan.

Ammatillisuus on Irlannissa aina otettu vakavasti. Konsulttipyyntö kansainväliseen tapahtumaan on tietenkin aina merkittävä asia, kenelle tahansa, ja toistuessaankin suuri haaste. Nyt oli asetelman virityksessä kuitenkin aivan erityistä sävyä. Uudet menetelmät ja työotteet  murtautuvat usein esiin vanhasta. Gordon Lawrence, Social dreaming-menetelmän kehittäjä, kuoli edellisellä viikolla. Seminaarin aikana alan kansainvälinen mailinvaihto oli vilkasta. Seminaarissa SD-prosessi oli vastuullani.

Itseäni on jo pitempään askarruttanut avaamisen problematiikka. Suomessa on totuttu ajattelemaan ja sanomaan ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”. Epäilen, ettei se pidä paikkaansa. Sanoisin kokemukseni pohjalta mieluummin, että ”hyvin avattu – on tehty”! Oikea avaus antaa suunnan tajun, jonka itseorganisoituminen puolestaan saattaa päätökseen. Paljon mainostettu itseorganisoituminen taas on yksinään tyhjää puhetta ja voi johtaa kaaokseen.

Seminaaria voisi sanoa hyvinkin onnistuneeksi. Tulin myös pitäneeksi konsulttikunnalle esityksen aiheesta ”Multiple realities”, erilaisista todelllisuuksista omalla ammattialallamme. Jo siirtyminen yksiköstä monikkomuotoon  on merkittävä systeeminen siirtymä. Onnistuminen on aina  ammatillisen yrittämisen ja yhteensattumien yhteisvaikutusta. Joskus se näkyy välittömissä tuloksissa, joskus taas uuden ajattelun syntymisessä ja ulosmurtautumisessa. Joskus löytyy uusi vanhassa ja välillä taas vanha uudessa. Omalla kohdallani seminaarissa oli kysymys merkittävästä ammatillisesta täyttymyksestä, oman ammatillisen “uskon” vahvistumisesta samalla kun on joutunut luovuttamaan siitä osia pois. Uudet konsulttipyynnöt hoitavat ihmistä ja vievät taas kohti uutta tuntematonta.

Pienen, mutta merkittävän asian haluan tässä kertoa. Seminaarissa vieraili tunnettu irlantilainen psykiatri Ivor Browne, mies mielisairaanhoidon ja sairaalalaitoksen uudistamisen takana. Hänen keinonsa monimutkaisuuden kohtaamisessa on ollut vanhanaikainen – suora puhe. Hän on mies, joka on toistuvasti rohkeasti ja rehellisesti  puhunut, mitä on ajatellut. Yhteiskunnalliset vaikutukset ovat olleet dramaattisia. Hän kertoi omia GR-kokemuksiaan 60-luvulta, viidenkymmenen vuoden takaa. Merkittävää ja koskettavaa oli tietenkin kuulla hänen puhettaan, mutta merkittävintä ja mieleenjäävintä oli kuitenkin hänen tapansa puhua ja olla. Kun totuuden puolustaja, 85-vuotias iso mies puheensa päätteeksi kaivaa irlantilaispillin taskustaan ja soittaa kauniin kansallisen melodian, kuulija häkeltyy ja liikuttuu kyyneliin. Tajuaa, että ammatillisuus on joiltakin osin tietoa ja sattumaa, mutta ytimeltään rohkeutta ja rakkautta.

Kotimatka on henkinen siirtymä, matka kohti itselle tärkeää ja ajankohtaista, ydintä ja oleellista. Kotimatkaa voi tehdä monella tavalla ja moneen suuntaan, onnellinen se, joka saa toistuvasti tuntea tuon kaipuun ja kokea lähestymisen tärkeyden ja täyttymyksen ajan. Asiat ja ihmiset ovat meille eri tavalla tärkeitä. Itse olen pitkään ja intohimoisesti etsinyt työni kautta kaikkein oleellisinta.  Työstä olen kohta vapaa, mutta  kokonaan uudella ja toisella tavalla lähellä rakkaintani.