Vuorovaikutuksen vivahteita ja tilanneherkkää tasapainoilua – todellakin!

Marianne Tensing 27.11.2015

On ollut mukava pitää kädessä ja lukea Metanoian upouutta kirjaa ”Prosessikonsultointi keskusteluna – Vuorovaikutuksen vivahteita ja tilanneherkkää tasapainoilua”. Lukeminen on kuitenkin liian hidas verbi kuvaamaan toimintaani; paremmin sitä kuvaa kirjan kannesta kanteen ahmiminen.

Tuntui kuin kirjan kirjoittajat Risto Puutio ja Virpi-Liisa Kykyri olisivat kirjoittaneet minun asiakastyöstäni, koska luettava oli niin tutun tuntuista. Samaistuin kirjassa kuvattuihin tilanteisiin ja konsultin ajatuksiin sekä kropan tuntemuksiin työskentelyn aikana. Juuri tuolla tavalla on minustakin tuntunut, kun olen kysynyt ryhmältä jotakin, johon reagointi onkin ollut täysin toisenlainen kuin mielessäni olleet vaihtoehdot. Sellainen hetki hämmentää ja sekunnit tuntuvat pitkiltä. Miten siitä päästään eteenpäin niin, että kaikkien toimintakyky ja kasvot säilyvät?

Risto Puutio ja Virpi-Liisa Kykyri kirjan julkistamistilaisuudessa 20.11.2015

Risto Puutio ja Virpi-Liisa Kykyri

Kirja tempaisee mukaansa. Se kertoo, kuvailee ja tulkitsee niin yksityiskohtaisesti, sanatarkasti kuin käytännönläheisestikin konsultaatiotyön ammattilaisen työtä asiakkaiden kanssa. Kirja esittelee teoreettisia käsitteitä ja perusteluja sekä sitoo niitä käytännön tilanteisiin ja keskusteluissa läsnä oleviin ilmiöihin. Kirja kurkistaa ansiokkaasti myös kulissien taa
kse ja maton alle sekä kiskoo esiin ne pienetkin konsultointityössä vaikuttavat asiat.

Oli tärkeää taas kerran kuulla myös se, että konsultin oma tietämättömyys on paras työkalu dialogisen keskusteluyhteyden synnyttämiseen.

Kirjassa lukijaa palkitaan myös jakamalla runsaasti kokemuksia: neuvotaan, mitä kannatta pitää silmällä ja miten konsultti kalastelee esiin asiakkaan näkemyksiä tai myöntymistä vastuunottamiseen. Apuja saa myös siihen, miten työskennellä arkaluontoisten teemojen kanssa.

Kirjan sisältö perustuu kahteen väitöskirjaan. Risto Puution ja Virpi-Liisa Kykyrin käytännön työhön annettujen vinkkien taustalla on perusteellinen tieteellinen tutkimustyö, jonka alkuvuodet sijoittuvat 2000-luvun alkuun. Aikaa on mennyt, mutta tuloksena siitä ajasta on syntynyt kaksi englanninkielistä väitöskirjaa ja nyt tämä suomenkielinen kirja, jota suositellaan myös oppikirjaksi.

Kirjan kirjoittajat ovat todellakin onnistuneet maalaamaan silmien eteen sen, mitä teoreettisella puheella tarkoitetaan kun sanotaan, että kielelliset ilmaisut, keskustelut ja dialogi sekä kuvaavat elämämme todellisuutta että uudistavat sitä jatkuvasti.

Kirjan lopussa on vielä herkkupala eli Timo Totron kirjoittama artikkelimuotoinen jälkipuhe, joissa piirretään perusteellinen ja ytimekäs kuva konsultaatiotyön kehittymistrendeistä ja sen erilaisista käänteistä. Artikkelin lopussa Totro sijoittaa kirjan viitekehyksen tutkimuksellisia käänteitä (sosiaalinen konstruktionismi, vuorovaikutustutkimus, human relation traditio ja kompleksinen systeemisyys) post-scheinilaisen konsultaatiotyön alueelle.

Lopuksi yhdyn kirjan esipuheen kirjoittaneen prof. Jarl Wahlströmin ajatuksiin, että mikäli lukija jaksaa paneutua kirjan perusteelliseen lukemiseen, hän saa työnsä hedelmänä syvällisesti perustellun näkökulman organisaatioiden toiminnan monimutkaisuuteen, prosessikonsultoinnin teoriaan ja monitahoiseen käytäntöön.


Kirjan ensimmäisen luvun voit ladata ilmaiseksi täällä. Kirjan voit tilata verkkokaupastamme.

Kun organisaatiossa riidellään – kuka riitelee?

Atso Juote 16.11.2015

Metanoia_Konflikti

Elämme kiihkeiden muutosten aikoja – joku sanoisi: mielenkiintoisia ja arvaamattomia aikoja. Ympäristön pyörteet tempaavat mukaansa ja sotkevat hyvänkin järjestyksen.

Konflikteja tulee jatkuvasti vastaan ja niitä käsitellään usein väsymiseen asti. Voi olla, että vatuloidaan. Aika usein törmään tilanteisiin, jossa konfliktit eivät tunnut ratkeavan. Ne jäävät hiertämään, jättävät klommoja, ovat kivenä kengässä ja puhkeavat uudelleen.

Missä ympäristössä riidellään?

Perinteisissä konfliktin sovittelun malleissa konfliktia ajatellaan osapuolten välisenä – usein kahden välisenä. Näin minäkin olen tehnyt ja törmännyt tilanteisiin, että jännitteet eivät häviä ja sopimukset eivät pidä.

Oma havaintoni on, että konfliktit näytellään kentillä, joissa toisaalta pyritään varjelemaan yhteisön tasapainoa ja muuttumattomuutta, ja joissa toisaalta toimitaan epäjärjestyksessä olevassa ympäristössä. Luonnossa moninaisuus synnyttää itsestään selvästi konflikteja – kunnes ilmiöille löytyy paikkansa. Luonnossa kamppailut ovat olennainen osa elämän kiertokulkua. Kun kaksi riitelee, usein unohtuu, missä ympäristössä he riitelevät.

Konfliktit ovat luonteeltaan systeemisiä – ne koskevat kaikkia. Systeemissä konflikteilla ei näytä olevan selviä syy-seuraussuhteita. Pikemminkin monimutkaisten systeemien dynamiikat ovat vaihtelevia ja muuntuvia. Asioita pullahtelee esiin siellä täällä. Epäviralliset ja piilossa tapahtuvat keskustelut ovat tärkeä osa konfliktia. Kamppailuilla on merkittävä vaikutus koko yhteisöön ja yhteisöllä kamppailuihin. Konfliktit eivät tästä näkökulmasta koskaan ole eristettyjä ja kahden välisiä.

Konfliktien sovittelusta mahdollistamiseen

Vallitsevat konfliktin sovittelumallit keskittyvät konfliktin vaimentamiseen. Ne ovat ratkaisuorientoituneita ja reaktiivisia.

Kielellä ja kielen käyttäjillä on läheinen suhde valtaan. Kun kommunikaatio epäonnistuu, alkaa luokittelu: me ja nuo toiset. Focault puhuu organisaatioista keskusteluperinteinä. Näihin tapoihin käydä keskustelua kätkeytyy valtaa ja ne ovat vallan välineitä. Jotkut keskustelut ikään kuin kaappaavat areenan: hapen ja tilan. Joistakin asioista ei viitsitä puhua, koska niitä vähätellään. Toisia näkökulmia ei kuulla lainkaan. Jotkut näkökulmat jäävät kaikilta kiireessä huomaamatta. Ja lopulta on asioita, joita ei uskalleta nostaa esiin, koska ne koetaan vaaralliseksi. Kaiken tämän näkymättömiin jäävän peittää vallassa olevat keskustelut. Tästä näkökulmasta konfliktit ovat merkkejä esiin pyrkivistä näkökulmista tai äänistä.

Konfliktia voisikin tarkastella erilaisten näkökulmien ja ajattelutapojen ilmaantumisena. Yrityksenä löytää tilaa sellaisillekin näkökulmille, joille ei jostain syystä ole ollut tilaa. Konfliktin sovittelu tarkoittaisikin konfliktien mahdollistamista ja ilmaantuvan tarkastelua. Foorumeiden järjestämistä näkökulmien tutkailuun.

Ensi vuoden Metanoia-konferenssi järjestetään 1.9.2016 teemalla: Konfliktit organisaatiossa – minä konfliktissa. Odotan innolla mahdollisuutta työstää teemaa eteen päin.

 

Konsultoinnin tutkimustyö vihdoin kirjaksi!

Risto Puutio 10.11.2015

konsultointi_keskusteluna_kansi_nettisivuille

Alan vähitellen huokaista helpotuksesta: pitkä rupeama uuden konsultointia käsittelevän kirjan parissa on tulossa päätökseen. Tai paremmin sanottuna alkuun, sillä kirja tulee painosta ulos marraskuun aikana.

Tein tutkijatyöparini, psykoterapiatutkija Virpi-Liisa Kykyrin kanssa pitkän matkan prosessikonsultoinnin keskusteluihin ja niissä kohdattuihin kysymyksiin. Tiedeartikkelien ja kahden väitöskirjan jälkeen olemme nyt saaneet valmiiksi kirjan Konsultointi keskusteluna – tilanneherkkää tasapainoilua ja vuorovaikutuksen vivahteita. Kirja on tehty käytännön ammattilaisille, joita kiinnostaa ymmärtää, mitä muutostyössä ja niihin liittyvissä tilanteissa tapahtuu.

Tavataanko julkaisuseminaarissa Kiasmassa 20. marraskuuta?

Voit tutustua kirjaamme latamaalla ilmaiseksi kirjan ensimmäisen luvun täällä. Kirjan voit tilata Metanoian verkkokaupasta. 

Kirja sisältää seuraavat luvut

Luku 1: Johdanto konsultointiin ja konsultatiiviseen työotteeseen

Luku 2: Konsultaatioprosessi – tapauskertomus muutosmatkasta

Luku 3: Vuorovaikutustutkimuksen näkökulmia ja työvälineitä

Luku 4: Konsultaatiosuhteen alku ja arkaluonteisesta keskusteleminen

Luku 5: Työsidoksen luominen ja puhumaan houkuttelu

Luku 6: Puhu omasta puolestasi, omalla äänelläsi ja omassa asiassasi – ”omistajuuspuhe” keinona rakentaa osallisuutta ja vahvistaa toimijuutta

Luku 7: Kritiikin ja moitteen esittäminen ja käsittely muutostilanteessa

Luku 8: Neuvon antaminen prosessikonsultoinnissa – jännitteitä ja strategioita

Luku 9: Konsultti systeemin valtasuhteiden säätelijänä: symmetria-asymmetria -dilemma organisaation keskusteluissa

Luku 10: Tunteet ja yhteisöllisen jännitteen säätely konsultoinnissa

Luku 11: Puhetta puheesta – metakommunikaatio muutostilanteessa

Luku 12: Konsultoinnin lopputuloksista neuvotteleminen monenkeskisissä keskusteluissa ja ”yleisön” rooli muutoksen todistajina

 

Aivomuurahaisia Amsterdamissa

Helena Ihala 5.10.2015

Metanoia Instituutti järjesti 17.-18.9. Amsterdamissa kansainvälisen seminaarin systeemisen ajattelun taidosta (The Art of Systemic Thinking). Tavoitteena oli oppia ymmärtämään organisaatioiden kompleksisuutta itämaisen filosofian klassikoista ammentaen. Tutkimme italialaisen fyysikko Shantena Sabbadinin johdolla Laotsen tekstien ja vanhan kiinalaisen Muutosten kirjan, I Chingin, avulla elämän sattumanvaraisuutta ja siihen liittyviä ilmiöitä. Muutosten kirja ottaa sattuman lähtökohdaksi ja keskipisteeksi. Miten vaikuttaisi organisaatioiden toimintaan ja johtamisen kysymyksiin, jos suhtaudumme ennakoimattomuuten samalla kunnioituksella? Ottamalla huomioon, että tapahtumat eivät liity yhteen vain peräkkäisyyden ja kausaalisuuden vaan myös samanaikaisuuden ja sattuman kautta.

Seminaaripaikka oli Pohjois-Amsterdamissa de Ceveulin entinen satama-alue, jonka ekologinen toimintafilosofia on tutustumisen arvoinen. Alue oli saastunutta jättömaata, kunnes paikalliset ympäristöarkkitehdit, taiteilijat ym. ottivat sen käyttöönsä ja lupasivat palauttaa paikan puhtaampana kuin sen saadessaan. Maaperää puhdistetaan tarkoitukseen sopivilla kasveilla ja tulevaisuudessa myös erilaisin sienilajein, yhteistyössä yliopiston kanssa. Kahden päivän ajan työskentelimme yhdessä sataman toimistolaivoista.

de Ceuvel, Amsterdam

de Ceuvel, Amsterdam

”Kaikki on ristiriitaista, missään ei ole varmuutta, kaikki voidaan tulkita niin tai päinvastoin, koko maailmanhistoria saatetaan esittää kehityksenä tai edistyksenä, mutta yhtä hyvin nähdä siinä rappiota ja pelkkää mielettömyyttä, eikö totuutta ole olemassa, eikö ole mitään oikeaa ja pätevää oppia?” – Lasihelmipeli, H. Hesse

Ensimmäinen kerran olen törmännyt I Chingiin Herman Hessen Lasihelmipelissä. Yllä olevassa lainauksessa Josef Knechtin yritys saada maailmaa tolkkua kuulostaa tutulta. Ihmiset ovat kautta historian yrittäneet lepyyttää sattuman jumalatarta, rouva Fortunaa, myyttistä elämänruletin pyörittäjää, joka side silmillään oikukkaasti jakaa onnea – hyvää ja huonoa. Muutosten kirjaan kirjoittamassaan esipuheessa C.G. Jung kuvaa, miten länsimainen mieli seuloo, punnitsee, luokittelee, eristää. Näin juonnumme unohtamaan, että sattuman vaikutus on läsnä kaikessa tapahtumisessa. Mitä uusia polkuja voimme löytää seuraamalla ajatusta, että jokaisella hetkellä on oma laatunsa, jota voidaan tulkita jokaisesta tuossa hetkessä läsnä olevasta detaljista? Tällainen katsominen on esteettistä kykyä ymmärtää jokaisen yksityiskohdan olevan osa kokonaisuutta, ja kokonaisuuden ilmenevän noiden yksityiskohtien keskinäisissä suhteissa, kuten maalauksessa.

Ennakoimattomuuden kanssa eläminen on taito, jota ihmiskunta on halajoinut aina. Vaikka I Chingin käyttö on n. 5000 vuoden historiassaan liittynyt ennustamiseen, ei kirja kuitenkaan ole oraakkeli. Sen sisällön voi käsittää olosuhteiden merkittävyyden ymmärtämisenä. Jos tajuamme olosuhteet, joissa asiat syntyvät, tilanteen luonteen, ymmärrämme enemmän siitä, miten asiat kehittyvät ja muuntuvat. Kuten puu on piilossa siemenessä, on tuleva läsnä tässä hetkessä. Kompleksisuusajattelun kielellä puhutaan herkkyydestä systeemin alkuarvoille. I Chingin heksagrammi eli kuuden päällekkäisen viivan muodostama muuntuva kuvio voi kehottaa esimerkiksi ”pitämään varpaat tyyninä ja liikkumattomina” (keeping his toes still). Varpaiden tyyneys voisi tarkoittaa pysähtymistä ennen kuin ensimmäistäkään askelta on otettu, antautumista kuuntelemaan satunnaisuutta ja sen dynamiikkaa. Sattuma ei tarjoa meille välittömiä merkityksiä, mutta se häiritsee rakentamaamme järjestystä, tönii sitä liikkeeseen.

Taolaisuudessa kaikki virtaa kuin joki, jatkuva liike ja muutos ovat todellisuuden syvin olemus. Tiedämme, että luonnossa kaaos on ensisijaista, entropia eli hajaannus lisääntyy. Mutta tiedämme myös, että kaaoksesta syntyy uutta spontaania järjestystä. Luominen alkaa kaaoksesta kaikissa myyteissä ympäri maailman. Tämä on keskeinen lähtökohta myös kompleksisuusajattelussa. Miten kaaos sitten järjestyy? On löydetty kolme edellytystä kaaoksen spontaanille järjestymiselle: systeemin avoimuus, takaisinkytkentöjen runsaus ja oikea etäisyys tasapainosta. Sopiva etäisyys tasapainotilasta tarkoittaa uuden syntymistä kaaoksen ja järjestyksen rajalla. Jos kaaosta on liikaa, ei uusi pääse organisoitumaan, jos järjestystä on liikaa, se ehkäisee tehokkaasti uuden syntymisen. Tätä voisi verrata taitavaan jutunkertojaan, joka vie kuulijansa uusiin maastoihin, mutta jättää tuttua sen verran, että kuulijat eivät täysin eksy.

Kriiseissä kuulee usein sanottavan, että asioilla on tapana järjestyä. Mutta jotta kaaos voisi alkaa merkitysten tasolla järjestyä, tarvitaan jonkinlaista tunnistamista. Draamassa puhutaan havahtumisesta (anagnorisis), kohdasta tai hetkestä, jolloin epäjärjestyksestä alkaa hahmottua jotain, muotoutumisen tilasta. Tämä lienee se hetki, jolloin varpaat olisi hyvä pitää tyyninä, tai suomalaisittain pää kylmänä. Tunnistamisessa on aina mukana myös vanhaa, mutta pitämällä yllä uteliaisuutta uusikin saa mahdollisuuden. Se, mihin kokemuksessamme liitymme, millaisia kytkeytymisiä vahvistamme, vaikuttaa siihen, miten kaaos järjestyy.

Huovisen Havukka-ahon ajattelija kuvasi elämän kaoottisuutta sanomalla, että ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet. Kekoja on kuitenkin rakenneltu maapallollamme jo yli sadan miljoonan vuoden verran ja sopeuduttu kaikille mantereille, kaikenlaisiin olosuhteisiin. Ei siis aivan huonot valtuudet. Kun muurahaisia seuraa, huomaa niiden etenemisen olevan kaikkea muuta kuin suoraviivaista, vaikka kantamusten kanssa yleensä pesään lopulta päästään. Omien aivojemme muurahainen on neuroni eli hermosolu, muistuttaa Shantena, sen tuhannet tuojahaarakkeet vastaanottavat viestejä ympäristöstään ja välittävät niitä eteenpäin. Aivomme ovat kuin muurahaispesä, jonka toiminta ohjautuu kokonaisuudesta käsin.

Shantena Sabbadini

Shantena Sabbadini

Organisaatiotutkimuksessa puhutaan emergenssistä, uuden syntymisestä tai ilmaantumisesta. Paljoon suunnitteluun ja hallintaan tottuneessa kulttuurissa uuden ilmaantuminen voi kuulostaa oudolta ja vähän haahuilulta. Kun kysyin de Ceveulin perustajilta, mitä he pitävät tähän asti tärkeimpänä asiana hankkeessaan, vastaus oli selvä. Suurin saavutus on ollut saada valtiovalta siirtymään syrjään, vetäytymään kontrolloijan roolista ja siten uudenlaiset kokeilut ovat olleet mahdollisia. Uuden synnyttämisessä onkin usein kyse ensi sijassa esteiden poistamisesta ja luottamuksesta. Määräajan päättyessä de Ceveulin laivat on helppo siirtää muualle, retkikunta voi jatkaa matkaansa tai hajaantua jättäen entisen jättömaan puhtaampana uusiin tarkoituksiin. Vakava ja iloinen, raskas ja keveä näyttävät löytäneen toisensa.

Taolaisuudessa vastakohdat nähdään komplementaarisina, ne vetävät toisiaan puoleensa ja muuntuvat toisikseen. Itämaisissa kamppailulajeissa tätä vastavoimien dynamiikkaa on aina käytetty hyväksi. Tunnistan omasta länsimaisestakin perinteestä samankaltaisia ajatuksia, dialektiikasta, stoalaisuudesta. Itselläni I Chingin 64 heksagrammin kuvaukset ruokkivat ennen kaikkea omaa symbolista ajattelua ja käytettävä menetelmä virittää kysymisen taitoa. Taustalla olevan filosofian ymmärtäminen haastaa lisäperehtymiseen. Mutta tätä voin kokeilla heti: verrata, miltä tuntuu pään kylmänä pitämisen sijaan hiljentää varpaat kuulolle.

Musiikkimestari Josef Knechtille: ”Totuus on olemassa, ystäväni, sen sijaan oppia, jota janoat, absoluuttista, täydellista ja ainoaa viisaaksi tekevää, ei ole. Lakkaa kaipaamasta täydellistä oppia, ystäväni… Totuus koetaan, sitä ei opita.” – Lasihelmipeli

 

Helena IhalHelena Ihalaa on dramaturgi ja työnohjaaja, joka on kehittänyt organisaatiodramaturgista lähestymistapaa konsultaatiotyöhön ja työnohjaukseen. Tänä syksynä hän vetää Metanoia Instituutissa aiheeseen liittyviä työpajoja yhdessä Jukka-Pekka Heikkilän kanssa.

Lue lisää työpajoista:
Metanoia-työpaja: Organisaatiodramaturgia konsultaatio- ja kehittämistyössä, 13.11. Helsinki
Metanoia-työpaja: Ennakoimattoman hyödyntäminen ja kaaoksessa konsultointi, 4.12. Helsinki

 

Arviointi innosti – tunnelmia Metanoia-konferenssista 2015

Viime perjantaina 28.8.2015 Suomenlinnan Pajasalissa kokoontui viitisenkymmentä kehittämistyön ammattilaista. Tämän vuoden Metanoia-konferenssissa etsittiin näkökohtia työelämän kehittämistyön arviointiin. Konferenssipuhujien materiaaleihin voit tutustua täällä.

Mutta mitä puhuttiin Pajasalin holvikaarten alla kahvitauoilla? Keräsimme muutamia osallistujien jakamia ajatuksia taukojen lomassa.

Metanoia-konferenssi 2015

”Älä pelkää kehittämistyön jännitteitä. Älä pelkää, että ihmiset ymmärtäisivät sanasi eri tavalla. Älä pelkää kehittää!”

”On hyvä olla erilaisia keinoja mennä oman ajattelun sisälle. Saada itsestä kiinni, jotta voisi olla läsnä muille.”

KokeaDesign, Metanoia-konferenssi 2015

”Se perusaksiooma, minkä takia arviointia tehdään, tästä keskustelusta puuttuu. Siis se, että elämä on kärsimystä ja arviointiakin tehdään kärsimyksen lievittämiseksi.”

”Kuulin äsken työpajassa hienon ajatuksen: mitä jos sen sijaan, että koulussa kehitytään matematiikassa, kehityttäisiinkin hyveissä?”

”Me teemme aivan liian paljon arviointia ja samalla aivan liian vähän. Koska maailma muuttuu nopeasti, tehdään nopeita tutkimuksia mutta ei syvennytä. Me teemme aivan liian vähän arviointia isoissa asioissa.”

Metanoia-konferenssi 2015

”Millä kaikella tavalla taide voikaan edistää organisaatioiden kehittämistä! Taiteen voima on siinä, että se muuttaa kuvioita.”

”Tehdäänkö me arviointia niin vaikealla tavalla, että me menetetään kosketus siihen, että me ollaan kaikki ihmisiä. Että meillä on yhteinen tehtävä kannatella ja viedä eteenpäin ja huolehtia asioista ja toisistamme.”

Still, Metanoia-konferenssi 2015