Ihmeitä neukkarissa

Vieraskynä: Krista Petäjäjärvi 24.8.2015

Krista Petäjäjärvi

Krista Petäjäjärvi

”Olen päässyt seuraamaan ammattilaisia, jotka toimivat erilaisissa työyhteisöissä hyödyntäen taiteen ja kulttuurin menetelmiä. En ole nähnyt mitään niin vahvaa keinoa kuin soveltavan taiteen keinot silloin kun murretaan vanhoja toimintamalleja ja tavoitellaan uusia, yksilön hyvinvoinnista ja luovuudesta kumpuavia innovaatioita.” Näin sano​i aikoinaan innovaatiojärjestelmien professori Vesa Harmaakorpi (LUT) Arvokas työelämä -hankkeen päätösseminaarissa.

Taiteen merkitys työelämän kehityksessä tunnistetaan yhä vahvemmin ja Suomeen on viime vuosikymmenten aikana muodostunut uusi toimiala, jossa eri alojen taiteilijat soveltavat osaamistaan uusiin konteksteihin. Yksi ​tällainen konteksti on organisaatiot. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan taide voi vastata työelämän muutosten tuomiin haasteisiin jopa tehokkaammin kuin mikään muu tuntemamme väline. Mutta onko oletusarvo taiteen radikaalista muutosvoima​sta sittenkään oikea?

Kyllä se on.

​Taiteilija-kehittäjän työssä​ olen joka päivä vakuuttuneempi siitä, että taiteen tehtävä organisaatioissa on hyvin erityinen. Kohtaan aina uusia työyhteisöjä, mutta kohtaan samat ilmiöt: Työelämän vanhat rakenteet murtuvat ja läsnä on kollektiviinen paine tulla uudeksi, olla yhdessä enemmän, vuorovaikuttaa kokonaisvaltaisemmin ja siten saada aikaan niitä oikeita asioita. Kaikkien on keksittävä itsensä uudestaan. Vanhojen jäykistävien normien murtaminen vaatii vierasta elementtiä, tuntemattoman tulemista taloon. Tähän taiteen mandaatti on tarpeeksi vahva. Taide antaa luvan olla ​erilailla, aistia enemmän,​ tehdä toisin, kokea syvemmin, herkistyä ja jopa altistua muutokselle.

Asia itsessään on painava, mutta taiteilija-kehittäjän keinot kevyitä. Lihas joka työskentelee on intuitio. Sen avulla löytyy mahdolliset reitit, teot ja tavat, joiden kautta kussakin yhteisössä taide voi luoda tärkeän kokemuksen ja terävän kontrastin entiseen. Eikä taide tässä kontekstissa ole suinkaan oma irrallinen kuplansa, päinvastoin, taiteen tulee kytkeytyä tiukasti työyhteisöön itseensä. Irrallisena kokemuksena se on virkistävää, muttei vielä muutosvoimaista.

Taide on sanana suuri. Se on niin massiivinen ja latautunut, että se piiskaa muistamaan ettei pelkkä toiminnallisuus riitä. Taide tekee minusta haavoittuvaisen, ja tässä työssä se on olennaista. Kun on kyse taiteesta niin minulle se tarkoittaa sitä, että jahdataan ihmettä. Ihmeet eivät tapahdu tilauksesta, mutta sitä oppii tunnistamaan olosuhteet, joiden kautta sellaiselle on tilaa. Sellaista se taide on, tapahtuipa se missä vaan, ​teatterin mustassa laatikossa tai tutussa neukkarissa.

 

Krista Petäjärvi on mukana Metanoia-konferenssissa “Muutostyön jälkiä” 28.8. Hän, Elsa Ervasti ja Outi Kotala luovat workshopissaan näköaloja taiteen vaikuttavuuteen ja erityislaatuun organisaatioiden kehittämisen välineenä. 

Krista Petäjäjärvi on kirkkonummelainen taiteilija-kehittäjä, jonka intohimona on taiteen merkitys toimintakulttuurien murroksessa ja yhteiskunnallisessa uusiutumisessa. Yhteistyössä Metanoia Instituutin kanssa Petäjäjärvi pilotoi uutta toimintatapaa, jossa taiteilija-kehittäjä ja konsultti luovat monialaisen työparin.