Kuuntelu on kokovartalotyötä

Risto Puutio 20.4.2016

kuuntelu herkkyys metanoia

 

Merkityksellisen keskustelun aikaansaaminen ei ole helppoa. Erityisesti näin on silloin, kun keskustelijoiden suhde on ladattu hankalilla kokemuksilla tai loukkaantumisen tunnoilla. Organisaatioiden arki tuottaa usein ei-toivottuja latauksia ihmisten välille.

Tarve yhteistyötä korjaavaan keskusteluun on ilmeinen, mutta sen käymiseen liittyy riskejä. Yritys puhua voi syventää vastakkainasettelua silloinkin, kun hankaluuden alkuperä on työn kysymysten hahmottamisessa eikä ihmisissä. Näissä tilanteissa konsultti tai työnohjaaja on arkaluonteisen äärellä, tasapainoilutilanteessa.

Arkaluontoinen lymyää rivien välissä

Tasapainoiluvaade syntyy vuorovaikutustilanteen runsaudesta. Läsnä ovat paitsi sanottu myös vaiettu mutta muutoin ilmaistu. Keskustelussa syntyvä todellisuus saa muotonsa sekä ääneen lausutuista ilmaisuista eli siitä, mitä sanotaan riveillä että siitä, mitä sanotaan hie­novaraisten vivahteiden kautta rivien välissä.

Rivien välissä on ei-sanallinen ilmaisu eli niin sanottu kielen prosodia. Sitä ovat äänen sävyjen ja korkeuden vaihtelut, sanojen painotukset ja muut ilmaisuvivahteet, kuten ilmaisun rytmi ja puheen nopeus. Syvimmät tunnot voivat lymytä tässä osassa vuorovaikutusta. Tätä osaa kommunikaatiosta on myös vaikeampi havainnoida tapahtumahetkellä. Sen sijaan saatamme aistia ruumiillisesti prosodian kautta ilmaistun arkaluonteisen. Hengitys muuttuu, syke nousee, iho läikähtelee. Tunnemme asioita konkreettisesti nahoissamme.

Herkkyys kuunnella on jo meissä

Ammattilaisen näkökulmasta tämä merkitsee tilanneherkkyyden vaatimusta. On kuunneltava paitsi korvilla, myös muita aisteja hyödyntäen. Sensitiivinen kuuntelu onkin eräänlaista kokovartalotyötä. Saman aikaisesti on viritettävä keskustelua eteenpäin niin, että eri toimijat voivat osallistua siihen pelkäämättä.

Toimiessamme tilanneherkästi pyrimme siis asettumaan kuuntelevaan tilaan ja kutsumaan myös asiakkaan sellaiseen. Osallistumme keskusteluun, joka sisältää lukuisia valinnan paikkoja ja potentiaalisia käännekohtia. Tarvitsemme herkkyyttä kutsua näitä tuloillaan olevia mahdollisuuksia esille. Ehkä yllättävää on se, että sekä kielen että prosodian tasolla olemme lähtökohtaisesti herkkiä toimijoita. Osaamme lukea keskustelujen rakennetta ja osallistua niihin herkkävireisesti, toisten puheenvuoroihin sovittautuen – usein itse sitä edes huomaamattamme.

Tästä syystä on ymmärrettävää, että joskus merkitykselliset keskustelut syntyvät ilman ponnistelua. Keskustelu alkaa koskettaa henkilökohtaisella tavalla luontevasti ja syventyä erikseen tilaamatta. Olen pohtinut paljon, kuinka tämä tapahtuu ja kuinka saamme käyttöömme herkkyyden lukea keskusteluja. Taidon, joka lähtökohtaisesti on ulottuvillamme.

Metanoiassa syvennytään vaativiin keskustelutilanteisiin 20.-21.5. seminaarissa ”Tilanneherkät keskustelukeinot”. Jos kaipaat työkaluja keskustelutilanteiden analysointiin ja erittelyyn, lue lisää täältä!

 

Voiko vääjäämättömiin yllätyksiin valmistautua?

Helena Ihala, dramaturgi ja työnohjaaja 11.4.2016

puck organisaatiodramaturgia

Tänä keväänä pääsiäinen ja aprillipäivä olivat poikkeuksellisen lähellä toisiaan. Pääsiäisen harras ja vakava pyhä noudattaa kulttuurimme syvärakenteessa vaikuttavaa klassisen tragedian mallia. Historiallisesti tragedia oli ylevöittävää hovin ja ylhäisön taidetta. Jälkimmäinen on edellisen vastakuva, viattomalta vaikuttava jäänne vanhoista tavoista ja ajoista. Kuitenkin myös aprilli kytkeytyy kulttuurimme merkittävään perinteeseen, vaikka sen yhteys karnevalismiin ja väärän kuninkaan -päivään eivät ehkä juolahda mieleemme.

Narrit ja ilveilijät olivat groteskia torien ja rahvaan kulttuuria, arvostukseltaan tragediaa alempana. Jäljittelemällä, nurinkääntämällä, sanoja vääntämällä narri edustaa näkyväksi tekemisen, representoimisen tehtävää monin eri tavoin. Narrin työvälineet ovat esityksellistämisen palveluksessa: käsipeili ja käsinukke, joiden avulla näytellään ja näyttämöllistetään hovi- organisaation suhteet ja suhdanteet. Narri on keikauttaja, kyseenlaistaja, haastaja, pilkkakirves, lohduttaja, iloiikka ja itkupilleri, mutta ennen muuta dialogin tuoja ja mahdollistaja.

Narri ja kuningas ovat muodostaneet taiteessa ja sosiaalisessa todellisuudessa jänniteparin ja keskeisen organisoitumisen peruskuvion, jonka läsnäoloa ja ilmenemismuotoja olisi hyvä havainnoida ja pohtia työelämässä ja organisaatioissa. Ilmiöinä ja jännitteinä, ei välttämättä henkilöinä. Enemmänkin arkkityyppisinä funktioina, ja usein valtaan liittyvinä kysymyksinä. Jos toinen vastinpari organisaatiossa korostuu yksipuolisesti tai tulee ilmaistuksi tukahdutettuna tai epäsuorasti, millaisia ilmiöitä ja häiriöitä se organisaatiossa tuottaa?

Mitä tapahtuu organisaatiossa, jos siltä puuttuvat tavat katsoa itseään toisten näkökulmasta, sidosryhmiensä ja myös laajemman kokonaisuuden katsannoista käsin. Ajaudutaanko silloin pimeään kulmaan, jossa toimintamme vaikutukset ja takaisinkytkennät jäävät näkymättömiksi ja organisaatio ilman heijasteita on vaarassa sokeutua? Olemmeko tottuneet keinojen ja päämäärien, välineiden ja arvojen eristämiseen toisistaan siinä laajuudessa, että toiminnastamme seuraa välttämätöntä yllätyksellisyyttä myös itsellemme? Tuotammeko itse omaa sokeuttamme, silmät apposen suljettuina, sitä itse huomaamatta?

Moderni teollinen ja jälkiteollinen elämätapa tuottaa arkeemme lisääntyvästi tätä yllätyksellisyyttä. Tarvitsemme keinoja, jotka auttavat meitä ymmärtämään laajoja, kompleksisia kokonaisuuksia ja toisaalta mahdollisuuksiamme omasta roolistamme käsin vaikuttaa edes jollain tavalla siihen, mihin suuntaan asiat kehittyvät. Tulevaisuudentutkijat ovat huomanneet, että tieteen tuottaman faktatiedon lisäksi tarvitsemme kuvittelukykyä ja taiteelle ominaista toisinkatsomisen taitoa.

Metanoian organisaatiodramaturgian workshopeissa tutkimme muutoksen draamaa ja kompleksisia ilmiöitä mm. Shakespearen näytelmien ja elokuvaesimerkkien avulla. Vaikkapa Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän -klassikkofilmissä Jack Nicholsonin esittämä trikster-hahmo havainnollistaa narrin fuktiota suljetussa ja jäykässä systeemissä.Triksteri yhdistyy silmänkääntämiseen ja huijaamiseen, mutta myös käsitystemme ja maailmankuvamme hetkelliseen ympäripyöräyttämiseen, jossa aiemmin oppimamme kyseenalaistuu. Nicholsonin esittämä McMurphy edustaa tällaista silmien kääntämistä. Hänen toimestaan organisoituu mielisairaalassa hetkellisesti aivan toisenlainen todellisuus, kun potilaat lähtevät hänen johdollaan veneretkelle ja vakiintuneet roolit järjestyvät uudelleen.

Taiteen tuomista työelämään voisi verrata McMurphyyn. Taide auttaa katsomaan asioita toisin ja antaa mahdollisuuden identiteettien uudelleen rakentumiselle organisaatiossa. Tällainen identiteettityön merkitys painottuu organisaatiouudistuksissa ja globaalin talouden työelämälle tuottaman yllätyksellisyyden ja ennakoimattomuuden keskellä.

Triksteri on paradoksaalinen ja anarkistinenkin hahmo, sen kahtiajakoja ylittävä ominaisuus saa aikaan kategorioiden sekoittumista eikä se ilmiönä ole ennakoitavissa tai hallittavissa. Sen hyväksyminen osaksi organisaatioiden elämää voi olla suuri adaptaatiokyvyn lisääjä monimutkaisessa maailmassa. Ilmiön huomiotta jättämiselläkin on seurauksensa. Hyvä kuvaus aiheesta on Shakespearen Kesäyön uni -näytelmässä, jossa keiju kuvaa Puckia aprillin kujeilevana ilkimyksenä:

Se, joka sotkee jyvät myllyissä ja kuorii maidon,
polskii kirnussa ja pilaa emännältä voin ja taidon,
noituu oluen ja siitä käymisen ja voiman vie,
ja nauraa kulkijoille neuvottuaan yöllä väärän tien.
Mutta ken vain häntä kiittelee ja sanoo: kelpo Puck,
on hänen apunsa ja vielä hyvän onnen ansainnut.

 

Organisaatiodramaturgian työpajoja järjestetään Metanoiassa Helena Ihalan ja Jukka-Pekka Heikkilän vetäminä keväällä 16.4. Organisaatiodramaturgia II: Kaaoksessa konsultointi ja syksyllä 13.10. Organisaatiodramaturgia III: Kehittäminen ja johtaminen. Vuonna 2017 Metanoia järjestää pidemmän organisaatiodramaturgian ja soveltavan taiteen workshop-kokonaisuuden.