Tukka putkella Teamsissa – etäpalaverit haastavat koherenssin kokemusta

Risto Puutio 5.11.2021

Asiakkaani kuvasi illansuussa alkaneessa työnohjauksessa menneensä päivän ”tukka putkella”. Sitten hän havahtui sanoihinsa ja tarkensi: ”jos nyt Teamisissa ruudulta toiselle hyppelemisestä paikallaan istuen näin voi sanoa”.  Hän haki sanoja kokemukselleen etäpalavereissa osallistumisesta ja sen haasteista. 

Verkkopalaverien vuorovaikutusta tarkastelevassa tutkimusryhmässä hahmottelimme etätyönohjauksen haasteita koherenssin käsitteen avulla. Koherenssilla viittaamme mielekkyyden, eheyden ja ymmärryksen syntymisen kokemukseen. Koherenssin horjuminen – ja kun tämä toistuu päivän aikana useita kertoja – vaikeuttaa yhdessä tekemisestä syntyvää energisoitumisen kokemusta. Tällä taas on seurauksia siihen, kuinka hyödyllisenä työskentely koetaan ja kuinka tuloksellista työ viime kädessä on. 

Tutkimusaineistosta tekemiemme havaintojen mukaan verkkovälitteisessä työskentelyssä erilaiset tekniset häiriöt toistuvat usein. Keskustelun koherenssi ei kuitenkaan näyttäisi välttämättä häiriintyvän esimerkiksi yhden osallistujan kuvan jäätymisestä, mikäli keskustelun aihe koetaan omakohtaiseksi ja tärkeäksi. Tällöin keskustelijat osallistuvat keskusteluun omaa ”ääntään” käyttäen eli puhumalla teemasta omasta puolestaan. Etätyönohjauksissa tämä tarkoittaa keskustelutapaa, jossa osallistujat alkavat myös esittää toistensa puheenvuoroista tarkentavia kysymyksiä. Työnohjaajan tekemillä yhteenvedoilla ja sanotun uudelleen muotoilulla näyttää niin ikään olevan koherenssia lisäävä vaikutus keskusteluun.

Yksi olennainen ero ohjauksessa etä- tai lähikontaktissa on siinä, kuinka ohjaajina voimme puuttua keskustelun koherenssia horjuttaviin tapahtumiin. Siinä missä kasvokkaisessa kontaktissa on usein mahdollista keskustella esimerkiksi läsnäolon vaihteluista, joudumme verkkopalavereissa tyytymään summittaiseen tulkintaan ”verkon ongelmista”. Näin silloinkin, kun joku osallistujista on voinut vain päättää blokata kuvan ja äänen keskittyäkseen johonkin kotiympäristön tarpeeseen tästä erikseen numeroa tekemättä. 

Siinä missä etävuorovaikutus on uusi ilmiö, on kasvokkainen vuorovaikutus ihmiskunnan historian mittainen asia. Vuosisatojen saatossa onkin kehittynyt monia sosiaalisia rituaaleja ja käyttäytymistä sääteleviä koreografioita yhteisesti jaetun todellisuuden tuottamiseksi ja ylläpitämiseksi. Vähitellen myös etäyhteyteen perustuvissa kohtaamisissa ollaan oppimassa rituaaleja ja keinoja, joilla turvataan yhteenkuuluvuuden kokemusta ja yhteistyön tuntua ja siten tuotetaan koherenssia keskusteluihin. Tutkimusaineistomme etätyönohjauksesta videotallenteineen ja fysiologisine mittareineen tarjoaa yhden mahdollisuuden lisätä tietoamme etävuorovaikutuksen onnistumisen ehdoista ja siten etätyökulttuurin edistämisen keinoista. 

Ehkä asiakkaani tukka ei Teams-päivän jäljiltä ollutkaan putkella vaan kenties takussa ja hiukset haroillaan siitä psyykkisestä ponnistelusta, johon osallistujat joutuvat , kun he pyrkivät ruudun välityksellä luomaan ja säilyttämään koherenssin kokemustaan. Jatkamme tutkimustyömme edistyessä havaintojemme jakamista työelämätoimijoille ja tässä blogissa erityisesti ohjausalan ammattilaisille. 

—-

Metanoia Instituutti on mukana etäyhteydellä toteutettavan ryhmätyönohjauksen vuorovaikututusta tarkastelevassa tutkimushankkeessa, jossa analysoidaan  yksityiskohtaisesti keskusteluiden vuorovaikutusta, koettua hyödyllisyyttä ja kuormittavuutta, sekä mitataan osallistujien sykettä. Työsuojelurahaston rahoittamassa hankkeessa Jyväskylän yliopiston osalta on mukana tutkijaryhmä, johon kuuluvat apulaisprofessori Virpi-Liisa Kykyri, projektitutkija Mikko Pohjola, dosentti Miriam Nokia sekä yliopisto-opettaja Joona Muotka. Hankkeessa on mukana myös Oulun yliopisto. Hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto.  

”Tässä-ja-nyt”

Terttu Malo 18.6.2021

Konsultoinnissa, vuorovaikutuksessa ja ihmisten välisissä kohtaamisissa unohtuu herkästi hetkellisyyden merkitys. Omassa mielessä elää multitasking -tyyppinen kaaos, ihan arkisessakin vuorovaikutuksessa. Kenties jopa siten, että mitä haastavampi tilanne sitä enemmän risteileviä ja eri suuntiin kiiruhtavia ajatuksia. Ihan samoin kuin osallistuessa kahteen teams-kokoukseen yhtä aikaa, myös muissa kohtaamisissa merkittäviä asioita voi jäädä kuulematta ja ratkaisevia hetkiä huomaamatta, kun informaation määrä ylittää halittavan rajan. Jälkikäteen saattaa joku ajatus tai lause yllättäen kaikua mielessä ja silloin voi huomata, että siinä kenties olisi voinut olla jotain oleellista. 

Aivan kuten toiminnassa yleensä myös johtamisessa, ohjaustyössä ja konsultoinnissa uusi syntyy tässä-ja-nyt.

Esimerkkinä voisi olla vaikka tilanne, jossa johtaja kertoo koko työyhteisölle edessä olevasta rakennemuutoksesta ja sen mahdollisista vaikutuksista toimintaan. Hän odottaa kysymyksiä ja kommentteja, mutta se, mitä hän ei odota on täysi hiljaisuus, kukaan ei sano sanaakaan. ”Mitä haluaisitte tietää?” ei sanaakaan. Omasta kokemustaustasta hänelle saattaa nousta mieleen esimerkiksi kysymys ”mitä minä nyt tein?” tai suora tulkinta ”tämä on näköjään jo tyrmätty” tai syytös ”se on taas tuo…”. Omaa tunnetta ja kokemusta kuuntelemalla hetken verran pitempään voi välttää reaktion, joka johtaisi umpikujaan ja sen sijaan luottaa omaan havaintoon ja tunteeseen. Johtaja antaa tässä hetkessä tilaa  tutkimiselle ja vain toteaa: ”Tulipa hiljaista, mistä on kyse?”. Voi olla, että vastaus on ”ei tässä tiedä, että hurratakko vai huutaa!” ja keskustelu käynnistyy.

Kenties kaikkein tehokkain ja yksinkertaisin vaikuttamisen väline on ”tässä-ja-nyt”: hetki, jossa omat ajatukset ja tunteet juuri nyt tapahtumassa olevasta jaetaan sellaisenaan, raakana ja rehellisesti. Tässä-ja-nyt -työskentelyn lähtökohtana on huomio, jonka mukaan asiakkaan vuorovaikutussuhteisiin liittyvät kysymykset tulevat usein esille suhteessa auktoriteetteihin. Erityisesti tilanteissa, jotka ovat henkilökohtaisesti haastavia tai vaikeita. ”Tässä-ja-nyt” -työskentelyssä näitä kysymyksiä työstetään juuri sellaisina kuin ne toteutuvat.

Ohjattaessa sosiaalisten systeemien uusiutumista, vuorovaikutuksen ja kehittymisen kysymysten ratkaisemiseksi, hyödynnetään tätä perusorientaatiota: ”tässä-ja-nyt” -tilanteissa nousevia tunteita ja kokemuksia, havaintoja ja oivalluksia vaihtoehtojen löytämiseksi ja itseymmärryksen syventämiseksi. Kehittämistyössä tämä orientaatio muodostaa viitekehyksen ja ympäristön ohjaajien ja konsulttien toiminnalle asiakkaan uusiutumiskyvyn vahvistamiseksi. Heidän roolinaan on samanaikaisesti sekä tukea ja vahvistaa asiakkaan oppimisprosessia että luoda riittävän turvalliset ja luottamukselliset olosuhteet kokemusten jakamiselle ja reflektoinnille. 

”Tässä-ja-nyt” -kohtaamisen hetkestä muodostuu tila, jossa mennyt, tämä hetki ja tuleva ovat yhtä aikaa läsnä ja kietoutuneina toisiinsa. Tuomme kohtaamiseen mukanamme omat taustamme ja tarinamme, kokemuksemme, tietomme ja potentiaalimme. Yhtä lailla historiamme kuin kykymme liittyä yhteen ja muodostaa yhteisöjä, synnyttää vuorovaikutusta ja verkostoitua, kuvitella ja tunnistaa mahdollisuuksia. Kohtaamisen hetkessä luomme suhteen paitsi toiseen henkilöön, myös itseemme ja siihen vuorovaikutukseen, jonka käynnistämme. 

Hetkessä läsnäolo on kehollista ja fyysistä, kokemuksia, jotka tuntuvat ja jotka voidaan aistia. Kehomme reaktiot viestivät ympärillämme tapahtuvasta ja siitä, mitä tilanne ja tapahtuminen meissä herättää. Kokemukseemme liittyy tunne, tilanteen tulkinta ja merkitys sekä oma reaktiomme tämän pohjalta. Jos tilanne merkitsee meille uhkaa, reagoimme toisin kuin tulkitessamme sen turvalliseksi. Uhkan kokemus saa meidät pakenemaan. Kokemus turvallisuudesta luottamaan ja liittymään. 

Reagointitapamme ja tulkintataipumuksemme ovat juurtuneet meihin osin jo hyvin varhaisissa kokemuksissa ja siten usein siirtyneet myös tiedostamattomaan. Näiden kokemusten tarkastelu ja reflektointi antaa meille välineitä katsoa niitä kauempaa, ymmärtää niiden taustoja ja tunnistaa niiden vaikutuksia ja merkitystä sekä itsellemme että muille. Samalla meille mahdollistuu myös vaihtoehtoisten reagointi- ja toimintatapojen löytyminen.

Ammatillisuus merkitsee tietoisuutta omista reagointitaipumuksista, tulkintoja ohjaavista rakenteista ja sisäistetyistä malleista. Ennen kaikkea se merkitsee kykyä ja tietoista pyrkimystä erottaa itse ja omat taipumukset siitä, mistä ”tässä-ja-nyt” asiakkaan kohdalla ja asiakkaan tilanteessa on kyse.