Voiko vääjäämättömiin yllätyksiin valmistautua?

Helena Ihala, dramaturgi ja työnohjaaja 11.4.2016

puck organisaatiodramaturgia

Tänä keväänä pääsiäinen ja aprillipäivä olivat poikkeuksellisen lähellä toisiaan. Pääsiäisen harras ja vakava pyhä noudattaa kulttuurimme syvärakenteessa vaikuttavaa klassisen tragedian mallia. Historiallisesti tragedia oli ylevöittävää hovin ja ylhäisön taidetta. Jälkimmäinen on edellisen vastakuva, viattomalta vaikuttava jäänne vanhoista tavoista ja ajoista. Kuitenkin myös aprilli kytkeytyy kulttuurimme merkittävään perinteeseen, vaikka sen yhteys karnevalismiin ja väärän kuninkaan -päivään eivät ehkä juolahda mieleemme.

Narrit ja ilveilijät olivat groteskia torien ja rahvaan kulttuuria, arvostukseltaan tragediaa alempana. Jäljittelemällä, nurinkääntämällä, sanoja vääntämällä narri edustaa näkyväksi tekemisen, representoimisen tehtävää monin eri tavoin. Narrin työvälineet ovat esityksellistämisen palveluksessa: käsipeili ja käsinukke, joiden avulla näytellään ja näyttämöllistetään hovi- organisaation suhteet ja suhdanteet. Narri on keikauttaja, kyseenlaistaja, haastaja, pilkkakirves, lohduttaja, iloiikka ja itkupilleri, mutta ennen muuta dialogin tuoja ja mahdollistaja.

Narri ja kuningas ovat muodostaneet taiteessa ja sosiaalisessa todellisuudessa jänniteparin ja keskeisen organisoitumisen peruskuvion, jonka läsnäoloa ja ilmenemismuotoja olisi hyvä havainnoida ja pohtia työelämässä ja organisaatioissa. Ilmiöinä ja jännitteinä, ei välttämättä henkilöinä. Enemmänkin arkkityyppisinä funktioina, ja usein valtaan liittyvinä kysymyksinä. Jos toinen vastinpari organisaatiossa korostuu yksipuolisesti tai tulee ilmaistuksi tukahdutettuna tai epäsuorasti, millaisia ilmiöitä ja häiriöitä se organisaatiossa tuottaa?

Mitä tapahtuu organisaatiossa, jos siltä puuttuvat tavat katsoa itseään toisten näkökulmasta, sidosryhmiensä ja myös laajemman kokonaisuuden katsannoista käsin. Ajaudutaanko silloin pimeään kulmaan, jossa toimintamme vaikutukset ja takaisinkytkennät jäävät näkymättömiksi ja organisaatio ilman heijasteita on vaarassa sokeutua? Olemmeko tottuneet keinojen ja päämäärien, välineiden ja arvojen eristämiseen toisistaan siinä laajuudessa, että toiminnastamme seuraa välttämätöntä yllätyksellisyyttä myös itsellemme? Tuotammeko itse omaa sokeuttamme, silmät apposen suljettuina, sitä itse huomaamatta?

Moderni teollinen ja jälkiteollinen elämätapa tuottaa arkeemme lisääntyvästi tätä yllätyksellisyyttä. Tarvitsemme keinoja, jotka auttavat meitä ymmärtämään laajoja, kompleksisia kokonaisuuksia ja toisaalta mahdollisuuksiamme omasta roolistamme käsin vaikuttaa edes jollain tavalla siihen, mihin suuntaan asiat kehittyvät. Tulevaisuudentutkijat ovat huomanneet, että tieteen tuottaman faktatiedon lisäksi tarvitsemme kuvittelukykyä ja taiteelle ominaista toisinkatsomisen taitoa.

Metanoian organisaatiodramaturgian workshopeissa tutkimme muutoksen draamaa ja kompleksisia ilmiöitä mm. Shakespearen näytelmien ja elokuvaesimerkkien avulla. Vaikkapa Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän -klassikkofilmissä Jack Nicholsonin esittämä trikster-hahmo havainnollistaa narrin fuktiota suljetussa ja jäykässä systeemissä.Triksteri yhdistyy silmänkääntämiseen ja huijaamiseen, mutta myös käsitystemme ja maailmankuvamme hetkelliseen ympäripyöräyttämiseen, jossa aiemmin oppimamme kyseenalaistuu. Nicholsonin esittämä McMurphy edustaa tällaista silmien kääntämistä. Hänen toimestaan organisoituu mielisairaalassa hetkellisesti aivan toisenlainen todellisuus, kun potilaat lähtevät hänen johdollaan veneretkelle ja vakiintuneet roolit järjestyvät uudelleen.

Taiteen tuomista työelämään voisi verrata McMurphyyn. Taide auttaa katsomaan asioita toisin ja antaa mahdollisuuden identiteettien uudelleen rakentumiselle organisaatiossa. Tällainen identiteettityön merkitys painottuu organisaatiouudistuksissa ja globaalin talouden työelämälle tuottaman yllätyksellisyyden ja ennakoimattomuuden keskellä.

Triksteri on paradoksaalinen ja anarkistinenkin hahmo, sen kahtiajakoja ylittävä ominaisuus saa aikaan kategorioiden sekoittumista eikä se ilmiönä ole ennakoitavissa tai hallittavissa. Sen hyväksyminen osaksi organisaatioiden elämää voi olla suuri adaptaatiokyvyn lisääjä monimutkaisessa maailmassa. Ilmiön huomiotta jättämiselläkin on seurauksensa. Hyvä kuvaus aiheesta on Shakespearen Kesäyön uni -näytelmässä, jossa keiju kuvaa Puckia aprillin kujeilevana ilkimyksenä:

Se, joka sotkee jyvät myllyissä ja kuorii maidon,
polskii kirnussa ja pilaa emännältä voin ja taidon,
noituu oluen ja siitä käymisen ja voiman vie,
ja nauraa kulkijoille neuvottuaan yöllä väärän tien.
Mutta ken vain häntä kiittelee ja sanoo: kelpo Puck,
on hänen apunsa ja vielä hyvän onnen ansainnut.

 

Organisaatiodramaturgian työpajoja järjestetään Metanoiassa Helena Ihalan ja Jukka-Pekka Heikkilän vetäminä keväällä 16.4. Organisaatiodramaturgia II: Kaaoksessa konsultointi ja syksyllä 13.10. Organisaatiodramaturgia III: Kehittäminen ja johtaminen. Vuonna 2017 Metanoia järjestää pidemmän organisaatiodramaturgian ja soveltavan taiteen workshop-kokonaisuuden.

 

liv larsson metanoia

Tunteiden takana on tärkeä tieto

Marianne Tensing 21.3.2016

liv larsson metanoia

Viikko sitten Metanoian organisaatiokonsultoinnin syventävässä koulutusohjelmassa oli vieraana ruotsalainen Liv Larsson. Suomessa hän on tuttu kirjastaan Sovittelun taito (2012), jossa Larsson avaa lukijoille Marshall Rosenbergin filosofiaa Non-Violent Communication:ista (NVC) ja neuvoo käytännönläheisesti ristiriitojen sekä konfliktien käsittelyä.

NVC:n viesti on, että ihmisen tunteiden takana ovat hänelle aidosti merkittävät asiat. Mikäli kohtaamme tunteet sellaisinaan, eli otamme ne huomioon, emmekä tartu tunteiden tuomaan energiaan, niin keskusteluihin syntyy täysin erilainen viritys ja ymmärrys.

Voimakkaat tunteet kertovat, että ollaan tekemisissä syvästi merkittävien asioiden kanssa

Liv kertoi osuvan analogian autossa vilkkuvasta valosta, joka varoittaa kuskia öljyn loppumisesta. Onneksi autoon on sisäänrakennettu tällainen vilkkuva valo, muutenhan emme tietäisi lisätä öljyä. On tärkeä huomata tämänkaltaisia merkkejä, jotta voimme tehdä oikeita tekoja.

Tunteet ja ihmiselle merkittävät asiat (toiveet, tarpeet, arvot) ovat samanlaisessa suhteessa kuin vilkkuva valo ja öljyn loppuminen. Tunteet ilmaisevat, kun jotakin tarvitaan. Mutta mitä? Ja mistä sen tietää? Ei tiedäkään. Täytyy vaan tehdä tulkintoja ja testata niitä kysymällä.

Ei ole mitään järkeä laittaa paukkuja vain vilkkuvaan valoon eli reagoida tunteilla tunteille. Järkevämpää on harkita, katsoa tunteiden taakse ja reagoida todellisiin tarpeisiin. Auton esimerkkiä käyttäen; viisaampaa on tarttua kanisteriin ja lisätä öljyä.

Konfliktissa kannattaa katsoa tunteiden taakse

Tunteilla on tärkeä merkitys. Omalla olemassaolollaan ne kertovat meille äärettömän arvokasta tietoa meille merkittävistä asioista. Se, miten pystymme toimimaan tämän tiedon valottamana, on omanlainen taito. Tämä tunteiden taakse katsomisen taito auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja toisia ihmisiä paremmin. Sellainen taito ei synny tyhjästä eikä sitä voi oppia kirjasta. Tätä taitoa täytyy opetella tietoisesti ja harjoitella sinnikkäästi.

Ristiriita- ja konfliktitilanteet käydään yleensä vahvojen tunteiden sävyttäminä, jossa asiallisen empaattisesta asenteesta sekä käsittelyprosessin tietoisista tekniikoista on sovittelijalle paljon apua. Kaikki liittyy kaikkeen, yksi asia ei onnistuu ilman toista. Asiallisen empaattinen asenne ei onnistuu ilman tunteiden taakse katsomisen taitoa ja päinvastoin.

Päivän aikana tuli vielä kerran selväksi myös se, että tunteet eivät ole ohjattavissa järjellä; niillä on oma, salaperäinen yhteys meidän syvempiin kerroksiin. Se jokin ei ole pinnalla, vaan piiloutunut syvälle olemukseemme. Emme voi tavoittaa sitä suoraan, joten meidän on aina toimittava tunteiden, tulkintojen, arvausten, hypoteesien ja keskustelujen kautta ja osuessa oikeaan on palkintona hyvä olo.

Konfliktien käsittelyä tarkastellaan myös tämän vuoden Metanoia-seminaarissa ”Konfliktit organisaatioissa – minä konfliktissa” 1.9.2016.

Henkilökohtainen mittakaavaharjoitus

Pekka Tokola 23.2.2016

metanoia blogi

 

Mitä organisaatio tekee ihmiselle? Tätä kysymystä huomaan pohtivani erilaisten organisaatiotilanteiden pohjalta enemmän ja enemmän. Toistuva havainto on, että ihmiset kohtaavat muutoksia ja niiden vaikutuksia hyvin yksin.

Vaikka esimiehiä ja johtoa on vuosia koulutettu kohtaamaan vuorovaikutteisesti ihmisiä juuri vaikeimmissa paikoissa, organisaatioiden muuttuessa, ihmisten kokemuksia ei uskalleta tai osata kohdata.

Kokemus muutoksen kohteeksi joutuneella on usein se, että muutos sinänsä ei aiheuta pettymystä vaan tapa jolla tilanteet on hoidettu. Ihmisten kanssa ei ole keskusteltu, heiltä ei ole kysytty vaan valinnat on tehty ulkopuolella näennäisen objektiivisilla perusteilla.

Kun yksittäiset ihmiset jäävät omien kokemustensa kanssa yksin, ilman vastauksia omiin kysymyksiinsä, paljon ylimääräistä energiaa menee hukkaan. Kysymykset, kuten olenko tehnyt jotain huonosti tai riittämättömästi, nousevat mieleen, vaikka oman kokemuksen ja ympäristöltä tulleen palautteen mukaan mikään ei tähän viittaa. Tyhjä tila täyttyy arvauksilla ja olettamuksilla. Jokainen joutuu rakentamaan oman käsityksensä siitä mitä on tapahtunut.

Aivotutkimus on tehnyt vanhan ymmärryksen konkreettisemmaksi, eli että ihmisten ohittaminen vuorovaikutustilanteessa synnyttää aivoissa fyysistä kipua vastaavan kokemuksen. Vasta vuosien päästä ymmärrämme, mitä tämä aika teki ihmisten mielille. Hyvä käsite on organisaatioiden sosiaaliset päästöt. Mitataan, mitä organisaatiot tekevät paitsi ihmiselle myös hänen lähipiirilleen.

Toinen näkökulma mitä nämä erilaiset muutokset selvästi nostavat; jokaisen on tärkeä miettiä, kuka minä olen ilman työn antamaa roolia ja asemaa. Olenko yhtä kuin työ, josta tiedostamattomasti odotan saavani oikeudenmukaisen palkinnon tai tunnustuksen, jos ei vielä niin sitten myöhemmin. Sitä ei nimittäin välttämättä tule tai se voi olla jopa päinvastainen, nöyryyttävä kokemus.

Tästä syystä hyvä on miettiä elämän muiden osien merkitystä, olenko huolehtinut niistä riittävästi. Psykologinen itsensä etäännyttäminen työstä aika ajoin sekä rajojen asettaminen auttaa oman hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja palautumisessa.

Kyse on henkilökohtaisesti mittakaavaharjoituksesta työelämässä, joka on osoittautunut ennustamattomaksi ja yllätykselliseksi. Tunnetaidoiltaan ja eläytymiskyvyltään fiksu esimies totesi, että huolimatta siitä miten itsekukin pärjää erilaisissa muutoksissa, on tärkeä kohdata toiset tasavertaisesti ihmisinä. Siinäpä haaste organisaatioelämään.

Rohkaisun sana kuitenkin kaikille. Muutoskolhuja kärsinyt kollega tai tuttu on usein valmis puhumaan, jos sinun asenteesi on arvostava ja eläytyvä. Jos jotain kannattaa välttää niin liian aikaista ratkaisukeskeisyyttä tai positiivisuutta. Niiden aika on sitten myöhemmin.

 

Itsensä kehittäminen haastaa työnohjaajaa

Atso Juote 9.2.2016

Metanoia koulutusohjelma

Kaikissa ammateissa tulee hetkiä, jolloin huomaa toistavansa vanhaa kaavaa ja kaipaavansa uusia lähestymistapoja. Kokenut kollegani kertoi ajoittain katselevansa muistikirjaansa ja hymyilevänsä piirroksilleen. Niistä näkee, mikä näkökulma on milloinkin hallinnut ajattelua.

Itselläni tällainen hetki oli muutama vuosi sitten. Totesin olevani väsynyt. Toistin itseäni, kaipasin luovuutta ja luovia näkökulmia. Tunsin itseni riittämättömäksi. Itselleni. Onneksi ymmärsin lähteä kouluttautumaan. Pitkä koulutusprosessi toi mukanaan näkökulmien rikkautta.

Systeeminen ajattelu – varsinkin sen uudet näkökulmat – auttoivat tarkastelemaan työnohjattavien tarinoita osana isompaa kokonaisuutta ja ihmettelemään yhteisöjen dynamiikan vaikutusta yksilöön: mitä kaikkea ryhmä pistääkään ihmisen tekemään puolestaan. Tai miten systeemi antaa hulluudelle tilaa. Kaavojen syntymisen, muotoutumisen ja muuttumisen sattumanvarainen logiikka ilahdutti minua. Sosiaalisten systeemien murtuminen ja niitä seuranneet uudelleen järjestäytymiset tarjosivat muutostyöhön huikeita näköaloja. Kärsivällisyys ja aika saivat uuden merkityksen.

Konfliktien sovittelun problematiikkaan paneutuminen on auttanut ymmärtämään, että on niitä, joiden konfliktit pitää sammuttaa sietämättöminä. Sitten on niitä, joille konfliktit ovat uudistumista varten. Sammuttamisen sijasta konfliktit pitäisi mahdollistaa rakentavissa puitteissa, jotta yhteisön uudistuminen mahdollistuisi.

Diskurssianalyysin yli sivistynyt käsite on innostanut minut pohtimaan vallan olemusta. Miten joku keskustelu ja siihen kätkeytyvät näkökulmat hallitsevat ajattelua ja toimintaa sulkien muut pois. Niinpä yhteisössä on puhetta, joka peittää kaiken. Puhetta, jota ei viitsitä tuoda näkyviin. Puhetta, jota ei kuulla. Puhetta, jota ei huomata lainkaan. Ja lopulta on puhetta, jota ei uskalleta puhua.

Kielessä ja mielessä rakentuvien suhteiden pohdiskelu on palauttanut minut Gergenin kautta takaisin konstruktivismiin. Siihen puheella luotuun maailmaan, jonka luulin jo menneen Luhmanin myötä hautaan. Ei ole mennyt.

Lopulta löysin itseni uudestaan psykodynamiikan ääreltä. Ihmisten välisten suhteiden häkellyttävästä maailmasta ja ryhmien yllätyksellisestä dynamiikasta. Yhtäkkiä Bionkin elää.

Minulle tuo mainio pitkä koulutus oli Metanoia Instituutin organisaatioanalyytikon kouliintumispolku. Joillekin muille se on ollut työnohjaajan jatkokoulutus, jossa työnohjaus-caseja tutkailemalla on päässyt löytämään uutta tapaa tarkastella tekemäänsä ohjaustyötä.

Metanoia Instituutin työnohjauksen jatkokoulutusryhmät käynnistyvät taas. Suosittelen ohjelmaa kaikille uusia näkökulmia työhönsä etsiville työnohjaajille!

Kuulumisia Listening Post -seminaarista 2016

Marianne Tensing 25.1.2016

Listening Post2016

 

Reilu viikko sitten perjantaina 15.1. olimme taas koolla Listening Post -seminaarin merkeissä puimassa kokemuksellisia oloja, ihmettelemässä ajatuksia, tunteita ja tekoja.

Päivän pääkysymykset tänä vuonna olivat:

  • Miten minä voin vuoden 2016 alussa?
  • Mitä ajattelen?
  • Miten pärjään?
  • Mistä olen huolissani?
  • Miten nämä valtavat yhteiskunnalliset muutokset eri alueilla tarkoittavat ja vaikuttavat juuri minun kohdallani asenteisiin, oloihin ja käyttäytymiseen?
  • Mitä ne saavat aikaan?
  • Miten ymmärrän ja selitän tämän kaiken itselleni?

Ihmisen kantamat kokemukset ovat valtava tiedon ja energian lähde, jos ne saavat paikan, jossa tulla ulos ja jaetuksi. Sen on huomannut myös Lionel Stapley, joka on johtanut OPUS-organisaation kansainvälistä kokemusten- ja huolienkeruu projektia jo yli viisitoista vuotta.

Listening Post -seminaarit ovat osa tätä hanketta, jossa kootaan yhteen ihmisten kertomia kokemuksia eri puolelta maailmaa. Seminaareissa etsitään yhdistäviä teemoja ja tehdään hypoteeseja siitä, miksi juuri nyt nämä kokemukset, joista puhutaan, ovat esillä. Tässä globaalissa projektissa on mukana yli 30 maata.

Vuoden 2016 Suomen kuuntelupaikalla jaettiin kokemuksia, ajatuksia, unia, tunteita, mielikuvia muun muassa turvallisuuden tunteen horjumisesta ja sen vaikutuksista jokapäiväisiin tekemisiin sekä luottamuksen uudelleenrakentamisen tarpeesta suhteessa uusiin vieraisiin ilmiöihin. Puhuttiin siitä, miten ”totuttu ja tiedetty” ei enää aina päde, miten olisi hyvä skarpata uusien toiminta- ja olemistapojen etsimisessä ja miten kestää jatkuvaa epävarmuutta leppoisalla mielellä. Koettiin tärkeänä ottaa kantaa, ottaa vastuuta ja myös luottaa omiin vaistoihin ja omaan harkintakykyyn.

Hämmästeltiin yhdessä, miten erilaiset eettis-moraaliset ääripäät ovat samanaikaisesti läsnä: hyvä-paha, oikea-väärä. Ja miten niiden uudelleenmäärittely on tullut yhtäkkiä niin tarpeelliseksi. Usein kysyttiin, miten minä ja me selviämme näin suuren määrän vierauden ja mullistavien uudistusten kanssa. Miten kyetä vastaamaan epämääräiselle ja uhkaavalle rakkaudellisella asenteella ja teoilla? Mutta missä ei voi antaa periksi? Mitä arvokasta pitää säilyttää? Pidettiin olennaisena pieniä tekoja, ja sitä, että ensiksi on hyvä kuulla herkällä korvalla, sitten miettiä omaa liittymisen strategiaa.

Seuraavana vuonna perjantai 13.1.2017 olisi mainio ajankohta uudelle kuuntelupaikalle. Laitan päivämäärän kalenteriin ja jään odottamaan, mitä silloin minulle ja meille kuuluu.

Vuorovaikutuksen vivahteita ja tilanneherkkää tasapainoilua – todellakin!

Marianne Tensing 27.11.2015

On ollut mukava pitää kädessä ja lukea Metanoian upouutta kirjaa ”Prosessikonsultointi keskusteluna – Vuorovaikutuksen vivahteita ja tilanneherkkää tasapainoilua”. Lukeminen on kuitenkin liian hidas verbi kuvaamaan toimintaani; paremmin sitä kuvaa kirjan kannesta kanteen ahmiminen.

Tuntui kuin kirjan kirjoittajat Risto Puutio ja Virpi-Liisa Kykyri olisivat kirjoittaneet minun asiakastyöstäni, koska luettava oli niin tutun tuntuista. Samaistuin kirjassa kuvattuihin tilanteisiin ja konsultin ajatuksiin sekä kropan tuntemuksiin työskentelyn aikana. Juuri tuolla tavalla on minustakin tuntunut, kun olen kysynyt ryhmältä jotakin, johon reagointi onkin ollut täysin toisenlainen kuin mielessäni olleet vaihtoehdot. Sellainen hetki hämmentää ja sekunnit tuntuvat pitkiltä. Miten siitä päästään eteenpäin niin, että kaikkien toimintakyky ja kasvot säilyvät?

Risto Puutio ja Virpi-Liisa Kykyri kirjan julkistamistilaisuudessa 20.11.2015

Risto Puutio ja Virpi-Liisa Kykyri

Kirja tempaisee mukaansa. Se kertoo, kuvailee ja tulkitsee niin yksityiskohtaisesti, sanatarkasti kuin käytännönläheisestikin konsultaatiotyön ammattilaisen työtä asiakkaiden kanssa. Kirja esittelee teoreettisia käsitteitä ja perusteluja sekä sitoo niitä käytännön tilanteisiin ja keskusteluissa läsnä oleviin ilmiöihin. Kirja kurkistaa ansiokkaasti myös kulissien taa
kse ja maton alle sekä kiskoo esiin ne pienetkin konsultointityössä vaikuttavat asiat.

Oli tärkeää taas kerran kuulla myös se, että konsultin oma tietämättömyys on paras työkalu dialogisen keskusteluyhteyden synnyttämiseen.

Kirjassa lukijaa palkitaan myös jakamalla runsaasti kokemuksia: neuvotaan, mitä kannatta pitää silmällä ja miten konsultti kalastelee esiin asiakkaan näkemyksiä tai myöntymistä vastuunottamiseen. Apuja saa myös siihen, miten työskennellä arkaluontoisten teemojen kanssa.

Kirjan sisältö perustuu kahteen väitöskirjaan. Risto Puution ja Virpi-Liisa Kykyrin käytännön työhön annettujen vinkkien taustalla on perusteellinen tieteellinen tutkimustyö, jonka alkuvuodet sijoittuvat 2000-luvun alkuun. Aikaa on mennyt, mutta tuloksena siitä ajasta on syntynyt kaksi englanninkielistä väitöskirjaa ja nyt tämä suomenkielinen kirja, jota suositellaan myös oppikirjaksi.

Kirjan kirjoittajat ovat todellakin onnistuneet maalaamaan silmien eteen sen, mitä teoreettisella puheella tarkoitetaan kun sanotaan, että kielelliset ilmaisut, keskustelut ja dialogi sekä kuvaavat elämämme todellisuutta että uudistavat sitä jatkuvasti.

Kirjan lopussa on vielä herkkupala eli Timo Totron kirjoittama artikkelimuotoinen jälkipuhe, joissa piirretään perusteellinen ja ytimekäs kuva konsultaatiotyön kehittymistrendeistä ja sen erilaisista käänteistä. Artikkelin lopussa Totro sijoittaa kirjan viitekehyksen tutkimuksellisia käänteitä (sosiaalinen konstruktionismi, vuorovaikutustutkimus, human relation traditio ja kompleksinen systeemisyys) post-scheinilaisen konsultaatiotyön alueelle.

Lopuksi yhdyn kirjan esipuheen kirjoittaneen prof. Jarl Wahlströmin ajatuksiin, että mikäli lukija jaksaa paneutua kirjan perusteelliseen lukemiseen, hän saa työnsä hedelmänä syvällisesti perustellun näkökulman organisaatioiden toiminnan monimutkaisuuteen, prosessikonsultoinnin teoriaan ja monitahoiseen käytäntöön.


Kirjan ensimmäisen luvun voit ladata ilmaiseksi täällä. Kirjan voit tilata verkkokaupastamme.

Kun organisaatiossa riidellään – kuka riitelee?

Atso Juote 16.11.2015

Metanoia_Konflikti

Elämme kiihkeiden muutosten aikoja – joku sanoisi: mielenkiintoisia ja arvaamattomia aikoja. Ympäristön pyörteet tempaavat mukaansa ja sotkevat hyvänkin järjestyksen.

Konflikteja tulee jatkuvasti vastaan ja niitä käsitellään usein väsymiseen asti. Voi olla, että vatuloidaan. Aika usein törmään tilanteisiin, jossa konfliktit eivät tunnut ratkeavan. Ne jäävät hiertämään, jättävät klommoja, ovat kivenä kengässä ja puhkeavat uudelleen.

Missä ympäristössä riidellään?

Perinteisissä konfliktin sovittelun malleissa konfliktia ajatellaan osapuolten välisenä – usein kahden välisenä. Näin minäkin olen tehnyt ja törmännyt tilanteisiin, että jännitteet eivät häviä ja sopimukset eivät pidä.

Oma havaintoni on, että konfliktit näytellään kentillä, joissa toisaalta pyritään varjelemaan yhteisön tasapainoa ja muuttumattomuutta, ja joissa toisaalta toimitaan epäjärjestyksessä olevassa ympäristössä. Luonnossa moninaisuus synnyttää itsestään selvästi konflikteja – kunnes ilmiöille löytyy paikkansa. Luonnossa kamppailut ovat olennainen osa elämän kiertokulkua. Kun kaksi riitelee, usein unohtuu, missä ympäristössä he riitelevät.

Konfliktit ovat luonteeltaan systeemisiä – ne koskevat kaikkia. Systeemissä konflikteilla ei näytä olevan selviä syy-seuraussuhteita. Pikemminkin monimutkaisten systeemien dynamiikat ovat vaihtelevia ja muuntuvia. Asioita pullahtelee esiin siellä täällä. Epäviralliset ja piilossa tapahtuvat keskustelut ovat tärkeä osa konfliktia. Kamppailuilla on merkittävä vaikutus koko yhteisöön ja yhteisöllä kamppailuihin. Konfliktit eivät tästä näkökulmasta koskaan ole eristettyjä ja kahden välisiä.

Konfliktien sovittelusta mahdollistamiseen

Vallitsevat konfliktin sovittelumallit keskittyvät konfliktin vaimentamiseen. Ne ovat ratkaisuorientoituneita ja reaktiivisia.

Kielellä ja kielen käyttäjillä on läheinen suhde valtaan. Kun kommunikaatio epäonnistuu, alkaa luokittelu: me ja nuo toiset. Focault puhuu organisaatioista keskusteluperinteinä. Näihin tapoihin käydä keskustelua kätkeytyy valtaa ja ne ovat vallan välineitä. Jotkut keskustelut ikään kuin kaappaavat areenan: hapen ja tilan. Joistakin asioista ei viitsitä puhua, koska niitä vähätellään. Toisia näkökulmia ei kuulla lainkaan. Jotkut näkökulmat jäävät kaikilta kiireessä huomaamatta. Ja lopulta on asioita, joita ei uskalleta nostaa esiin, koska ne koetaan vaaralliseksi. Kaiken tämän näkymättömiin jäävän peittää vallassa olevat keskustelut. Tästä näkökulmasta konfliktit ovat merkkejä esiin pyrkivistä näkökulmista tai äänistä.

Konfliktia voisikin tarkastella erilaisten näkökulmien ja ajattelutapojen ilmaantumisena. Yrityksenä löytää tilaa sellaisillekin näkökulmille, joille ei jostain syystä ole ollut tilaa. Konfliktin sovittelu tarkoittaisikin konfliktien mahdollistamista ja ilmaantuvan tarkastelua. Foorumeiden järjestämistä näkökulmien tutkailuun.

Ensi vuoden Metanoia-konferenssi järjestetään 1.9.2016 teemalla: Konfliktit organisaatiossa – minä konfliktissa. Odotan innolla mahdollisuutta työstää teemaa eteen päin.

 

Konsultoinnin tutkimustyö vihdoin kirjaksi!

Risto Puutio 10.11.2015

konsultointi_keskusteluna_kansi_nettisivuille

Alan vähitellen huokaista helpotuksesta: pitkä rupeama uuden konsultointia käsittelevän kirjan parissa on tulossa päätökseen. Tai paremmin sanottuna alkuun, sillä kirja tulee painosta ulos marraskuun aikana.

Tein tutkijatyöparini, psykoterapiatutkija Virpi-Liisa Kykyrin kanssa pitkän matkan prosessikonsultoinnin keskusteluihin ja niissä kohdattuihin kysymyksiin. Tiedeartikkelien ja kahden väitöskirjan jälkeen olemme nyt saaneet valmiiksi kirjan Konsultointi keskusteluna – tilanneherkkää tasapainoilua ja vuorovaikutuksen vivahteita. Kirja on tehty käytännön ammattilaisille, joita kiinnostaa ymmärtää, mitä muutostyössä ja niihin liittyvissä tilanteissa tapahtuu.

Tavataanko julkaisuseminaarissa Kiasmassa 20. marraskuuta?

Voit tutustua kirjaamme latamaalla ilmaiseksi kirjan ensimmäisen luvun täällä. Kirjan voit tilata Metanoian verkkokaupasta. 

Kirja sisältää seuraavat luvut

Luku 1: Johdanto konsultointiin ja konsultatiiviseen työotteeseen

Luku 2: Konsultaatioprosessi – tapauskertomus muutosmatkasta

Luku 3: Vuorovaikutustutkimuksen näkökulmia ja työvälineitä

Luku 4: Konsultaatiosuhteen alku ja arkaluonteisesta keskusteleminen

Luku 5: Työsidoksen luominen ja puhumaan houkuttelu

Luku 6: Puhu omasta puolestasi, omalla äänelläsi ja omassa asiassasi – ”omistajuuspuhe” keinona rakentaa osallisuutta ja vahvistaa toimijuutta

Luku 7: Kritiikin ja moitteen esittäminen ja käsittely muutostilanteessa

Luku 8: Neuvon antaminen prosessikonsultoinnissa – jännitteitä ja strategioita

Luku 9: Konsultti systeemin valtasuhteiden säätelijänä: symmetria-asymmetria -dilemma organisaation keskusteluissa

Luku 10: Tunteet ja yhteisöllisen jännitteen säätely konsultoinnissa

Luku 11: Puhetta puheesta – metakommunikaatio muutostilanteessa

Luku 12: Konsultoinnin lopputuloksista neuvotteleminen monenkeskisissä keskusteluissa ja ”yleisön” rooli muutoksen todistajina