Marianne Tensing 4.11.2013. Kaksipäiväisen (17-18.10.2013) seminaarin ”Karkotettu kokemus” teema kumpusi työnohjaajien kenttähavainnoista, jotka liittyivät organisaatioiden kömpelyyteen sulattaa ja ottaa käyttöön ihmisten aitoja päivittäisistä työtehtävistä nousevia hankalia olotiloja /kokemuskirjoa.
Yleensä onnistumista, iloa, innostusta ja muita miellyttäviä tunteita on kiva tuntea ja myötätuntea, ne ikään kuin tarttuvat henkilöstä toiseen ja luovat inspiroituneen ilmapiirin ympärillensä, ihmiset ovat silloin tyytyväisiä ja kaikilla on hyvä olo. Taas tilanteet, jotka synnyttävät kokemuksissa ahdistuneisuutta, haavoittumista, loukkaantumisia, syyllisyyttä tai häpeää ja tuntuvat kehollisesti raskaalta, saavat yhteisössä aikaan poissaoloja, välttelevää kohtaamista, varovaisuutta ja välillä aggressiivistakin käyttäytymistä. Tämän seurauksena arvokasta työenergiaa kuluu enemmän omien olotilojen mielensisäiseen, hiljaiseen käsittelyyn kuin tarkoituksellisen työtehtävän hoitamiseen. Luovuus on ainakin silloin vangittu.
Karkotettu kokemus -seminaarin perusajatuksena oli pysähtyä näiden hankalien ja karkotetuksi tarkoitettujen kokemusten äärelle, ajatella ja tutkia niitä ja myös itse kokea ja tuntea näitä kokemuksia.
Seminaarista
Heti alkupalaksi Liisa Vilppolan taiteellinen monologi läjäytti karmaisevan kokemuksen osallistujien syliin, ja siinä oltiin heti sellaisen tunnevyyhdin äärellä, että ainakin minun kehossani tuntui voimakkaita ristiriitaisia oloja. Kysymys – miten olen työnohjaajana oman vaikean, kiusallisen olotilan kanssa asiakkaan vaikean tunnetilan äärellä – synnytti asian työstämisen vaiheessa eläviä oivalluksia.
Ristiriitaisista tunnelmista hypättiin tämän jälkeen toisenlaisen vierauden äärelle. Epämukavuusalueella pidätteli uusi, vieras teoria ja mutkikas käsitteiden verkko. Ensimmäistä kertaa kokemuksen semioottinen jäsennys tuli tarjottuna työnohjaajan ammatilliseksi kokemusta eritteleväksi ajattelunvälineeksi. Filosofian tohtori Timo Latomaan tiukkajärjestelmällinen kokemuksen purkaminen/ käsitteellistäminen elämykselliseksi olotilaksi ja merkityssisällöksi ei päästänyt helpolla irti omasta ymmärtämättömyyden kokemuksesta. Kuunnellessa oloni oli sekä huvittunut että ristiriitainen, mielessäni kuitenkin kysymys, miten tätä itselleni uutta semiotiikan tieteen näkemystä merkitysten muodostumisen analyysista voisi soveltaa työnohjaukseen niin, että siitä syntyy hyvä ajattelun väline. Työnohjaus on kuin onkin ihmisten mieluimmin kasvokkain ja nykyhetkessä tapahtuva keskustelu, jonka tarkoitus on työskennellä asiakkaiden työssä kokemien tunteiden/elämyksellisten olotilojen ja niihin liittyvien merkityssisältöjen kanssa. Se, mitä ja miten työnohjaajana kuulen, kuinka kuultua tulkitsen ja millä logiikalla vien keskustelua eteenpäin, on tärkeä asiakkaassa tapahtuvan muutoksen kannalta. Joka tapauksessa tämä teoreettinen jäsennys oli itselleni raikas tuulahdus uudesta tulokulmasta.
Päivän päätteeksi Maarit Vainio toi osallistujien tietoon ja kokemuksiin meditaation mieltä ja kokemisen tiloja laajentavat näkemykset, josta itselleni jäi kytemään miellyttävä ajatus meditaation energiaa vapauttavasta ja palauttavasta voimasta.
Seminaarin toinen päivä oli luonteelta reflektiivinen. Ensin pysähdyttiin omakohtaisten karkotettujen kokemusten äärelle niitä tunnistaen, ajatellen ja jakaen. Sen jälkeen Kiasman 15-vuotias ”Hits”-näyttely, johon oli koottu kotimaisten ja kansainvälisten taitelijoiden teoksia, ruokki virittäytynyttä kehollista olotilaa ja mieltä, ja kutsui aistimaan teoksia kaikin mahdollisin ”tuntosarvin”.
Päivän luento tuli Maija-Leena Setälältä, joka toi esiin psykodynaamisen ja kompleksisten systeemien ajatteluun pohjautuvan konsulttityön arjen käytännöt. Se oli arvokas ajankohtaisia ilmiöitä esiin nostava kiteytys tukea antavasta ja luovaa energiaa vapauttavasta konsultaatiotyöstä, jossa ihmisten kokemuksia ei karkotettu, vaan ne nähtiin organisaatiomuutoksen arvokkaina mittareina ja suunnannäyttäjinä. Usein juuri se ”settingi” eli mitä konsultaatiotilanteissa tehdään ja kuinka ihmisten kokemusten kanssa toimitaan, jää piiloon ja avaamatta. Siihen tuli nyt hyvä annos tietoa. Vuosien kokemuksella on painavaa arvoa.
Seminaari päättyi tuttuun ”Insight” työskentelyyn, tilaan, joka mahdollisti osallistujien henkilökohtaisten olojen ja ajatusten jakamisen: mikä jäi käteen, mikä puhutteli ja upposi. Insightin konsultit Leila Keski-Luopa ja Timo Totro sitoivat taitavasti kuultua ja nähtyä uusiksi yhdistelmiksi.
Jälkeenpäin on mukava huomata, että seminaarin onnistuminen on kiinni kaikkien osallistujien omalla tavallaan mukaan tuomasta panoksesta: tietoa lisäävistä puheenvuoroista, kyseenalaistavista kannanotoista, extempore -tapahtumista, kokemusten jakamisesta, mutta myös hiljaisista ajattelijoista. Siitä kiitollisena huomaan, että ajatukset kipittävät jo seuraavan vuoden seminaariin.
