Dialogisuuden lähteillä

Helena Ihala 10.12.2018

Nopein kulkuneuvo toisiin maailmoihin? Mahdollistaa eläytymisen, samaistumisen, havahtumisen. Henkilökohtaisen ja yleisen kerrostumisen ja niiden yllättävät kohtaamiset. Suunnitellun ja tarkkaan harjoitellun mutta samalla hetkessä syntyvän ainutkertaisen kommunikoinnin. Teatteri. Kun se parasta on ollut. Kun parasta, niin silloin se on liikkumista toden ja kuvitellun rajalla, missä ajatukset, muistot, tunteet ja unet voivat uudelleenmuotoutua. Ennakoimattomien yhteyksien löytymistä ja asioiden järjestymistä aiempaa moniulotteisemmin. Jokaiselle ihmiselle soisi teatterikokemuksen, joka panee pohtimaan sitä erityistä vaikutusta, joka teatterilla parhaimmillaan on. Tuo kokemus avaa ikkunan moniin keskeisiin yhteisöllisen elämän ja organisoitumisen aiheisiin. Yhtenä tärkeimmistä dialogisuuden syntyyn ja lähtökohtiin.

Dialogin juuret ovat antiikin Kreikassa, yhteenkietoutuneena sen teatterissa, filosofiassa ja demokratiassa. Teatteri, sellaisena kuin me länsimaissa olemme sen oppineet tuntemaan, syntyi osana kaupunkivaltion, poliksen, elämää ja osana kansankokousta. Sofokleen kaltaiset näytelmäkirjailijat saivat draaman avulla yleisön ajattelemaan hätiköityjen ja punnitsemattomien päätösten usein kohtalokkaita seurauksia. Käsitellessään sekä tragedian että komedian kautta moraalisia, sosiaalisia ja poliittisia aiheita synnytti teatteri yhteisöllistä tietoisuutta ja kykyä työstää kompleksisia ongelmia. Teatterin ja demokratian synty kulkivat käsikkäin. Teatterin lähtökohtiin palaamalla voimme tavoittaa dialogisuuden ydintä.

Dramaturgian käsitteet liittyvät muutoksen ymmärtämiseen ja aikaansaamiseen ja  tarjoavat selitysvoimaisen tavan hahmottaa organisaatioiden prosessiluonnetta. Teatteri on parhaimmillaan pitkälle kehittynyttä muutoksen ja muuttumisen tutkielmaa roolisuhteiden kautta. Roolihenkilöiden väliset suhteet ja näissä suhteissa tapahtuvat muutokset ja liike kuljettavat draamaa omaan päämääräänsä. Organisaation käsittäminen jatkuvasti muuntuvana prosessina on dialogisen organisaatioiden kehittämisen perusajatus. Kun organisaatioiden kehittämistä on viime vuodet yhä enemmän viety dialogiseen suuntaan, on yhteys draaman lähtökohtiin vähän yllättäen jäänyt katveeseen. Dramaturginen lähestymistapa organisaatioihin tarjoaa mahdollisuuden ammentaa dialogisuuden lähteiltä.

Sosiologiassa teatterin metaforaa on yleisesti käytetty kuvaamaan sosiaalista vuorovaikutusta esityksinä, joiden tavoitteena on hallita itsestä muille annettavaa vaikutelmaa (impression management). Ajattelua on soviteltu myös organisaatioiden yhteyteen. Tässä hahmotuksessa onnistunut oman roolin näytteleminen ja toisten esitysten tulkitseminen ovat edellytyksiä vaikutelman hallintaan perustuvalle pärjäämiselle. Draamalähtöinen ajattelu rooleista poikkeaa tästä. Dramaturgisen ajattelun päivittäminen organisaatioiden ymmärtämiseen ja kehittämiseen palvelee tämän ajan ja tulevaisuuden organisaatioita, joiden toiminta kytkeytyy yhä enemmän globaaleihin, usein näkymättömiksi jääviin suhteisiin. Työelämässä joudutaan lisääntyvästi elämään ennakoimattomien vaikutusten kanssa. Kaaokseen ajautumisen mahdollisuuskin on todellisuutta. Dramaturgisen ajattelun soveltamisessa organisaatioihin korostuu hallinnan sijaan antautuminen avoimelle ja uteliaalle roolien ja niiden taustalla olevien käsikirjoitusten tutkimiselle. Dialogisessa ajattelussa roolien ja niihin liittyvien konventioiden on usein huomattu muodostavan esteen aidolle vuorovaikutukselle. Organisaatioita ei voi esittää tai hallita, sillä ne rakentuvat jatkuvasti kommunikaatiossa. Rooleista luopuminen kutsuu aitoon dialogiin.

Selkeiden ja ennakoitavien roolien sijaan joudutaan tämän päivän organisaatioissa yhä enemmän kysymään klassikkodraamojen tavoin, keitä olemme ja keneksi voimme olla tulossa. Shakespearen Hamletissa kysytään toistuvasti ”kuka siellä?”, kuningas Lear ihmettelee, kuka voisi kertoa, kuka hän on. Vastaukset vaihtelevat vastaajasta ja kokonaistulkinnasta riippuen, mutta jäävät avoimiksi aina uusille tulkinnoille. Beckettin Godot’n identiteetti jää kaikki mahdollisuudet sisältäväksi arvoitukseksi. Jäykät ja kapeat identiteettikertomukset eivät anna mahdollisuutta uuden syntymiselle. Yksilöllisyyden laajemman olemuksen hyväksyminen edellyttää ristiriitaisuuden käsittelyä itsessä. Aito dialogi on itsensä likoon laittamista, jossa emootioilla ja omista arvoista tietoiseksi tulemisella on merkittävä osa. Dialoginen tila voi olla itsensä ihmettelemistä, joka vapauttaa meitä sosiaalisista odotuksista mahdollisuuksien vyöhykkeelle, panee merkitykset liikkeeseen ja avaa symbolisen tilan, josta saamme happea uusiin mielikuviin ja voimaa toimijuuden lisäämiseen. Dramaturgisen ajattelun harjaannuttaminen auttaa ymmärtämään toden ja fiktion suhdetta. Hyvän fiktion tunnusmerkki on se, että se voisi joissakin olosuhteissa olla totta ja siten sen kautta on mahdollista tutkia yleisempiä ongelmia ja lainalaisuuksia.

Draaman ja dialogisuuden sukulaisuus on moniäänisyyden ja monitulkintaisuuden ymmärtämisessä. Niiden merkitys korostuu ajassamme vahvasti vaikuttavan konfliktikeskeisyyden vaihtoehtona. Konfliktikeskeinen ajattelu on hyvän, moniulotteisen draaman vihollinen. Kun riita on lihava, tarina laihtuu. Silloin suositaan kerrontaa, jossa todellisuus hivuttautuu hyväksi ja pahaksi, meiksi ja muiksi, värit mustaksi ja valkoiseksi. Rikas tarina sitä vastoin ei alistu yksinkertaistamiselle. Tšehov on tästä parhaita esimerkkejä draamakirjallisuudessa. Hänen näytelmissään kaikkien henkilöiden väliset jännitteet, kuten  myös henkilöiden sisäiset vastakkaisuudet täytyy ottaa huomioon kokonaisuuden ymmärtämiseksi ja jännitteisiin kätkeytyvien merkitysten esiin saamiseksi. Muuten tšehovilainen sinfonia ei soi.  Konfliktikeskeinen ajattelu hävittää näkyvistä nyanssit, epäjohdonmukaisuudet, elämän hämäryyden ja häiriöt. Niistä kuitenkin organisaatioidenkin arkinen elämä pitkälti muodostuu. Se on täynnä yksityiskohtia kuin yllä oleva Brueghelin maalaus.

Konfliktin lisäksi myös koherenssi, tarinoiden yhteneväisyys, syntyy usein asioita yksinkertaistamalla. Muokkaamme todellisuutta itsellemme ymmärrettäväksi ja järkeenkäyväksi elämää hallitaksemme. Organisaatioissa hallintaan ja ennustettavuuteen pyrittiin pitkään positivistisen tieteen hengessä tietoa keräämällä ja analysoimalla. Viime vuosikymmeninä organisaatioiden on kuitenkin ymmärretty olevan paradoksaalisia ja kompleksisia kokonaisuuksia, joiden toiminnan ymmärtämiseen ja suunnitteluun eivät taulukot ja tilastot riitä. Tämän ajan organisaatioihin liittyy tragedialle ominaista paradoksaalisuutta ja monitulkintaisuutta. Johdonmukaisuuden ja yhteneväisyyden sijaan olisi  hyvä etsiä ja nähdä monimuotoisuutta. Organisaation kehittämisessä kompleksisuuden ymmärtäminen syö eväitä konfliktien kärjistymiseltä. Kompleksisuuden hyväksyminen johtaa täydempään, tarkempaan ja siten myös todempaan tarinaan.

Draamassa asiat käynnistyvät häiriöstä, paratiisiin tarvitaan käärme, jotta jotain alkaa tapahtua. Ristiriidat ja jännitteet draamassa tuottavat meille nautintoa, koemme eläytymisen ja tyydytyksen tunteita henkilöiden kohtaloita seuratessamme. Työelämässä yritämme päästä jännitteistä yleensä nopeasti eroon. Oppiminen ja uudistuminen näyttävät kuitenkin edellyttävän näitä draamallisia jännitteitä, ne ovat osa kokemuksen elävyyttä ja muuttumista. Myös organisaatiotutkimuksessa on alettu nähdä jännitteet luonnollisena osana organisaatioita, enemmänkin niiden tunnusmerkkinä kuin toimintahäiriöinä ja ratkaisua vaativina poikkeamina. Draamassa ongelma on hiertävä siru, jonka ympärille aletaan erittää helmiäistä. Dramaturginen organisaatioiden kehittäminen draaman perinteeseen kiinnittyvänä on tälle sukua. Draaman maailma on jatkuvaa oppituntia häiriöiden ja jännitteiden synnystä, muotoutumisesta ja käsittelystä. Klassisessa tragediassa kaaosta kohdataan luopumalla harmoniaan pyrkivästä ajattelusta, komedialla on omat keinonsa kaoottisuuden käsittelyyn. Molemmat voivat auttaa meitä nykyorganisaatioiden kompleksisuuden ja paradoksaalisuuden syvällisessä ymmärtämisessä.  Organisaatiodramaturgia harjaanuttaa valintojen tekemisessä kompleksisuuden keskellä ja mahdollistaa organisaatiossa uudenlaisen oppimisen.


Metanoia Instituutti järjestää Organisaatiodramaturgian perusteet -koulutuksen ensi keväänä 16.2. – 1.6. 2019. Lue lisää tästä

0 kommenttia

Kirjoita kommentti

Haluatko liittyä keskusteluun?
Kommentoi vapaasti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *