Helena Ihala 11.6.2019

Näyttelijä Seela Sella on todennut, että näyttämö on ainoa paikka, jossa ei saa näytellä. Realismin ja fiktiivisyyden suhde totuuteen on paradoksaalinen. Satu tai myytti voi olla syvästi totta. Arkirealismia elävä organisaatio taas pahimmillaan hyvinkin ’fiktiivinen’: näytellään työtä tietyin askelmerkein, kulisseissa, jotka uskotaan tosiksi, muiden kirjottamin vuorosanoin, roolien takaa. Se on teatteria sanan huonossa merkityksessä, sukua teeskentelylle.

Kirjassa Jumalainen näytelmä – dramaturgisia työkaluja (Like, 2012) kolme dramaturgia keskustelevat siitä, miten asennoitua uuteen työn alle otettavaan materiaaliin.

LONKA: Kun ottaa tekstin ensimmäistä kertaa käteensä pitää aktiivisesti ajatella: ”Hyväksyn tämän tekstin.” Ja lukea hämmästellen.

PÖYHÖNEN: ”Luen tätä niin kuin tää olis Shakespearea”. Sillä kunnioituksella.

LEO: ”Tää on mestariteos”.

Kun aikoinaan opiskelin työnohjaajaksi ja tein ensimmäisiä ryhmäohjauksiani, huomasin ajattelevani ja toimivani dramaturgin päällä. Se tuntui luontevalta dramaturgi-ohjaajana, mutta yritin sitä ensin vastustaa ja asettelin uusia laseja silmille, päätä uuteen asentoon. Annoin pian periksi. Uudenlaiset ajatukset puhalsivat organisaatioiden kehittämisen ja tutkimisen maailmassa, ja niihin oli kiehtovaa liittyä. Dramaturgia aukesi uudessa yhteydessään yhtenä perustavanlaatuisena tapana hahmottaa organisoitumisen prosesseja ja työelämän kompleksisuutta.

Dramaturgia on tiedon- ja taiteenala. Mutta dramaturgia on myös asenne, eetos, omanlaisensa suhde maailmaan. ”Niin kuin tää olis Shakespearea”. Samaa eetosta voi soveltaa organisaatioiden ja työelämän ilmiöiden ymmärtämiseen ja kehittämiseen. Kaaoksen kannattelemiseen vanhan väistyessä ja uuden antaessa odottaa itseään. Merkitysten ja mielen rakentamiseen isojen muutosten aikana. Mestariluomusten mahdollistamiseen.

PÖYHÖNEN: Mä oon törmänny toistuvasti tilanteeseen, jossa täytyy sanoa ”tää on erittäin hyvä versio, nyt sulla on maailma löytyny. Nyt heitä kaikki pois ja alota alusta ja ota vielä kolme kuukautta kirjoitusaikaa”. Sitä kukaan ei halua kuulla.

Mestariluomuksiin tarvitaan työtä, se tiedetään. Paljon työtä. Mutta sen idun, jossa mestariteos uinuu, voi nähdä vain hyväksymällä, hämmästelemällä ja kunnioittamalla. Ei pienennetä. Annetaan mahdollisuus, nähdään potentiaali. Transponoidaan arki ja opitaan kuvittelemalla. Asenne ratkaisee. Sen kautta päästään realismin ikeestä.

Kun nyt on alettu organisaatioiden sijaan puhua organisoitumisesta, rakenteiden sijaan prosesseista, kehittämistyön ja draaman dialogi on hedelmällisimmillään. Dramaturgia on toiminnan, prosessien ja muutoksen kuvausta ja kytkeytyy siten lähtökohtaisesti prosessiajattelun perinteeseen. Siinä missä yllätykselliset käänteet luovat vaikuttavan draaman, nykyorganisaatioita luonnehtivat odottamattomat kehityskulut. Roolihenkilöiden väliset moniulotteiset kytkennät kuuluvat hyvään draamaan, organisaatioissa eletään keskinäisriippuvuuksien aikaa. Jännityksen säilyminen loppuun asti on draaman peruselementti, heikko ennakoitavuus nykytyöelämää. On luontevaa tarkastella organisaatioita draaman kehyksessä.

Oppiessamme havainnoimaan ja rakentamaan kompleksisuutta draamassa opimme tunnistamaan ja työstämään sitä myös organisaatioissa. Dramaturgian opettajani Tove Idström kuvaili, miten käsikirjoitus alkaa kehrätä. ”Jokin asia alkaa vaivata ja siitä alkaa ottaa selvää. Kohta huomaa kaikkien havaintojen liittyvän tähän asiaan, todellisuus rajautuu vaivaavan asian mukaan”. Subjektiivisuus voi tavoittaa olennaista, kun lähtökohta on avoimuus ja uteliaisuus, aito antautuminen prosessille. Tällaisessa työskentelyssä yhteyksien ja kytkentöjen ennakoimaton esiin nouseminen, kaaoksen dramaturginen järjestyminen on mahdollista. Se on fiktiivisen maailman syntymistä. Rajautunut todellisuus ylittää rajansa merkitysten avaruudessa. Tove sanoi: Aihe on valmis, kun se tulee luo.

Aristoteleen mukaan taide käsittelee sitä, mikä on mahdollista eikä vain toteutunutta. Siksi taide voi saavuttaa yleisiä totuuksia. Päästään realismin ikeestä. Työelämän helmet ovat ensin vain hiertäviä siruja, häiriöitä, jotka ilman työstämistä ja suojaa eivät pääse kehittymään. Organisaatiodramaturgiassa niiden ympärille eritetään helmiäistä kunnioituksella, hämmästellen, hyväksyen. Asenne ratkaisee.

Helena Ihala on järjestänyt koulutuksia Organisaatiodramaturgiasta Metanoiassa vuodesta 2014 lähtien. Syksyllä 2019 alkaa seuraava Organisaatiodramaturgian peruskoulutus (19.10.–14.12.2019) ja keväällä 2020 Organisaatiodramaturgian perusteet & Case Workshop (1.2.–25.4.2020). Syksyllä käynnistyy myös organisaatiodramaturginen kirjoittajaryhmä (27.9.2019 alkaen).

Lue myös Helenan blogikirjoitus draaman, dialogisuuden ja työelämän yhteyksistä.