Kuvaillessa omia työtapojamme tuomme esille yleensä nykyisessä tai edellisissä työtehtävissä opittuja taitoja. Korostamme myös vallitsevan työkulttuurin ihanteita. Kyse on siitä, että sopeutamme toimintamme työrooliin, -yhteisöön ja -ympäristöön sopivaksi. Haluamme näin osoittaa olevamme hyvä työntekijä joko nykyiselle työnantajalle tai haettaessa uutta työpaikkaa. Sanoitamme olevamme jotain, jotta voisimme täyttää ulkoapäin tulevia odotuksia ja osaamisvaateita.
Tämä on inhimillistä hyväksynnän hakemista työnantajalta ja -yhteisöltä. Järkevääkin työpaikan ja elantomme turvaamiseksi. Työkulttuurin vaikutus on niin voimakas, että tämä tapahtuu usein automaattisesti.
Esimerkiksi minä sanoitan kuntakehittäjänä ja tiiminvetäjänä taitojani seuraavalla tavalla: kyky edistää strategisia tavoitteita, kyky integroida näkökulmia kokonaisuuksiksi, kyky kehittää ja uudistaa, kyky toimia ja johtaa epävarmassa ja alati kehkeytyvässä prosessissa.
Oman toiminnan automaattinen sopeuttaminen johtaa siihen, että unohdamme omat luontaiset kykymme. Emme tunnista omia synnynnäisiä ominaisuuksia, lahjakkuuksia, taipumuksia ja potentiaalia.
Omien luontaisten kykyjen unohtamista tukee myös vallitseva mustavalkoinen erottelu työasioiden ja yksityisasioiden sekä työminän ja yksityisminän välillä. Työpaikalla toimitaan vallitsevan työkulttuurin toimintatapojen mukaan, ja vapaa-ajalla toimitaan luontaisten taipumusten mukaan.
Luontaisten kykyjen tutkailu yksin ja yhdessä tukee omaa työssäjaksamista ja tiimityötä. Omaa työhyvinvointia tukee se, että voi hyödyntää luontaisia kykyjä, ainakin osittain, ja oikealla tavalla oikeassa paikassa. Näytteleminen tai todellisen minän piilottelu on pitemmän päälle raskasta. Tiimityötä tukee se, että voidaan hyödyntää kollegojen luontaisia kykyjä ja ymmärtää paremmin toisten erilainen toiminta ja erilaiset huomion kohteet.
Rakkain harrastus – tie luontaisiin kykyihin
Työelämässä luontaiset kyvyt ovat usein piilossa, itseltäkin. Niiden löytymistä helpottaa oman toiminnan reflektointi rakkaimman harrastuksen parissa.
Kun kyse ei ole elannosta, ulkopuolisten odotusten ja ihanteiden vaikutus omaan tekemiseen ei ole niin suurta kuin työelämässä. Rakkaimman harrastuksen parissa toimimme intuitiivisesti omien taipumustemme ja lahjakkuuksiemme mukaisesti.
Muistiinmerkintöjen tekeminen omasta toiminnasta ja puheista sekä vertailu muiden harrastajien toimintaan ja puheisiin kirkastaa luontaiset kyvyt.
Mikä inspiroi? Mihin kiinnität huomiota, mihin et? Mistä puhut? Mistä muut harrastajat puhuvat? Mitä kaipaat, mitä et? Mistä nautit, mistä et? Mikä tuntuu helpolta? Mikä tuntuu vaikealta? Missä toimit automaatiolla? Mikä ärsyttää? Miten etenet? Miten toimit, kun eteen tulee haasteita? Mikä ihmetyttää muiden harrastajien toiminnassa? Kysymysten listaa voisi jatkaa pitkälle.
Esimerkiksi minä tein vuoden verran muistiinmerkintöjä virkkaamisesta ja neulomisesta, joita olen aloittanut harrastaa aikuisiällä. Löysin itsestäni seuraavia luontaisia kykyjä.
Unelmoimisen kyky. Vuosi sitten unelmoin villapaidan neulomisesta, vaikka edellisen kerran olin neulonut villasukat ala-asteella. Unelma toteutui, ja kasvoi, sillä neuloin 7 villapaitaa vuodessa.
Uskalluksen kyky. Ensimmäinen villapaitani oli islantilainen kaarrokeneule, jossa kuvioita neulotaan 3 ja 4 eri värillä. Uskalsin aloittaa, vaikka en pitkiltä ja monimutkaisilta tuntuvia ohjeita lukiessani heti ymmärtänyt, miten neulominen etenee eri vaiheissa. Uskalsin aloittaa, vaikka joku muu harrastaja sanoi paidan ja kuvion olevan liian vaikea aloittelijalle.
Uppoutumisen kyky. Käsityöprojektia suunnitellessani haalin itselleni mahdollisimman monta kirjaa, ohjevideoita, ohjetta tai mallia, joista yhdistelen sopivan kokonaisuuden. Prosessin aikana haalin lisää ohjeita ja inspiraation lähteitä esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Voin helposti viettää tuntikausia eri ohjeiden yksityiskohtia (värit, tekniikat, langat) ihaillen ja inspiroituen. Huomioni kiinnittyy vain tähän prokkikseen ja kaikki muu unohtuu.
Urakoimisen kyky. Voin helposti virkata tai neuloa 6 tuntia putkeen ilman taukoja. Mieluusti haluan edetä rivakasti, tai jos mahdollista tehdä työn valmiiksi yhdeltä istumalta.
Leikkimisen kyky. Kaipaan elämääni leikkimielisyyttä, joten virkkailen mm. jouluenkeleitä, pehmoleluja ja hupsuja avantopipoja.
Seuraava askel on reflektoida sitä, miten omat luontaiset kyvyt näkyvät tällä hetkellä työroolissa. Tunnistatko niiden mukaista toimintaa, vai et? Mitkä luontaiset kykysi näkyvät työroolissasi, ja mitkä eivät?
Esimerkiksi minulla unelmoinnin ja uskalluksen kykyni näkyy siten, että tartun nopeasti uuteen toimenpiteeseen ilman taustaselvityksiä ja riskiarviointeja nähden vain hienon lopputuloksen. Urakoinnin kykyni näkyy siten, että työstän asioita pitkälle yhdeltä istumalta. Haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Leikkimielisyydestä on pieniä pilkahduksia, kun olen järjestänyt ennakointityöpajan legoilla ja diskon kollegoille erään toimenpiteen lanseerauksen yhteydessä.
Tasapainoilua odotusten ja ihanteiden sekä omien luontaisten kykyjen välillä
Työskentely on tiimityötä ja verkostojen yhteistyötä. Tärkeää on toimia yhdessä sovittujen toimintatapojen ja pelisääntöjen mukaan. Se ei kuitenkaan täysin poissulje omien tai kollegojen luontaisten kykyjen hyödyntämistä. Niille on hyvä suoda tilaa oikealla tavalla oikeassa paikassa.
Kyse on vastuullisuudesta ja tasapainottelusta, sekä työnantajaa, työyhteisöä sekä itseään kohtaan. Parhaimmillaan jokaisen meidän työelämän toimintatavat rakentuvat työtehtävien kautta opittujen ja toimintaympäristön aikaansaamien taitojen sekä luontaisten kykyjen symbioosista.
Kun oikeisiin vastuisiin laitetaan olennaisilla kyvyillä varustetut työntekijät, niin tiimityöskentely on tehokasta ja innostavaa. Tiimityössä yhteinen tasapainottelu ja avoin puhe yhteisten toimintatapojen ja jokaisen luontaisten kykyjen hyödyntämisestä parantaa työarjen sujuvuutta ja kitkee turhaa erilaisten toimintatapojen kitkaa.
Aina omat luontaiset kyvyt eivät edistä tehokkaasti työtehtäviä ja yhteistyötä, jolloin on syytä sopeutua yhdessä sovittuihin ja opittujen hyviin työelämän toimintatapoihin. Itsenäisestä työstä voi kuitenkin muokata sellaista, joka tukee omien luontaisten kykyjen toteutumista.
Tasapainottelussa on tärkeää pohtia omien luontaisten kykyjen sekä hyviä että huonoja puolia. Missä asioissa tai milloin luontaisista kyvyistäni olisi hyötyä? Missä asioissa tai milloin luontaiset kykyni poissulkevat tärkeitä näkökulmia tai hidastavat työtehtävien etenemistä? Mitkä luontaiset kykyni voisivat näkyä enemmän, ja mitkä vähemmän? Miten kompensoin luontaisten kykyjeni heikkoja kohtia?
Esimerkiksi minun unelmointi- ja uskalluksen kykyni tuovat energiaa, joka ruokkii rivakkaa asiaan tarttumista ja lopputuloksen hahmottamista. Nämä kykyni voivat edelleen näkyä ja kuulua puheestani, näin näytän myös yhteisen tekemisen suuntaa. Joudun kuitenkin joka päivä toppuuttelemaan itseäni, jotta on tilaa tehdä ensin tarvittavat taustakeskustelut ja -selvitykset, riskiarvioinnit sekä päätökset niiden mukaisesti. Kun oma huomioni kiinnittyy luontaisesti mahdolliseen hienoon lopputulokseen, joudun tiiminvetäjänä joka päivä muistuttamaan itseäni kysymysten ja eri näkökulmien esittämisen tärkeydestä. Olen siis opetellut kysymysten esittämisen taidon. Olen myös opetellut malttia, sillä toiset saattavat kaivata asioiden pidempää kypsyttelyä, varmistelua ja rohkaisua.
Uppoutumisen kyvystäni on hyötyä silloin, kun on tarve taustoittaa tai jäsentää jotain asiaa. Mieluusti haalisin tuntikausia erilaisia tutkimuksia, mielipiteitä, uutisia, raportteja teemaan liittyen. Mielelläni myös jäsentäisin teemaan liittyvää kokonaisuutta eri lähteiden avulla. Tarvittaessa kalenteroin tällaiseen työskentelyyn itselleni riittävästi työaikaa. Usein myös autan tiimikollegoja tällaisessa kokoamistyössä. Uppoutumista minun on tarve kuitenkin rajoittaa. Usein on monta rautaa tulessa, joten yhteen asiaan liian pitkäksi aikaa uppoutuminen ei ole hyvä muiden työtehtävien näkökulmasta.
Urakointikyvystäni on hyötyä kiireellisessä toimenpiteessä. Muissa yhteisissä toimenpiteissä siitä on enemmän haittaa, sillä usein asiat täytyy prosessoida kollegojen, asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa kunnolla ja maltillisesti. Olen opetellut prosessimaisen työskentelyotteen. Tiiminvetäjänä muistutan itseäni joka päivä, että tiimikollegat edistävät kyllä asioita omaan tahtiinsa. Itselleni kalenteroin useamman tunnin työskentelyaikoja, jolloin urakoin jonkun tai useammat asiat eteenpäin. Joka päivä joudun myös muistuttelemaan itseäni taukojen tärkeydestä. Leikkimielisyyden mahdollinen hyödyntäminen pohdituttaa minua eniten. Koen, että se saa eniten vastareaktioita. Sen hyödyntämistä voisi pohtia sisäisissä ideointityöpajoissa. Taiteellisten menetelmien kokeilu asiakkaiden koulutuksissa voisi olla toinen tapa. Ainakin voin sitä vaalia itsenäisessä työskentelyssä.
Toivottavasti saat tästä rohkaisua omien luontaisten kykyjesi pohtimiseen, ja niiden tasapainotteluun sinuun kohdistuvien odotusten ja ihanteiden kanssa. Toivottavasti myös rohkaistut keskustelemaan kollegojen kanssa.
Sini Sallinen
hallintotieteiden tohtori
johtaja, kuntapolitiikka ja -johtaminen, Kuntaliitto
opiskelee Metanoia Instituutin organisaatioanalyytikon opintopolulla
