Onko ihminen vapaa organisoitumaan?
Atso Juote 16.9.2019
Prosessiajatteluun liittyy ajatus jatkuvasta organisoitumisesta. Sitä tapahtuu kaiken aikaa suhteessa toisiin ihmisiin sekä materiaalisiin artefakteihin että symboleihin. Näin ymmärretty organisoituminen johtaa idealistisimmillaan tulkintoihin, joissa organisaatio on olemassa ainoastaan ihmisten välisenä toimintana. Organisoituva yhteisö on jatkuvasti liikkeessä. Sitä ei olisi mielekästä kuvata esimerkiksi pysähtyneinä kaavioina. Kompleksisuus- ja kaaosteorioiden syvästi läpitunkema kollegani demonstroi tätä ajatusta toteamalla: ”Jos organisaatio-niminen olio on olemassa, tuokaa se tähän huoneeseen, neuvotellaan sen kanssa.”
Maailmaa ja organisaatioita voi hahmottaa toisellakin tavalla. Esim. Giddens (1991) tuo esille yhteiskunnan ”sosiaalisen” luonteen. Hänen ja toki monen muunkin auktoriteetin mukaan yhteisöllä on ihmisten synnyttämiä, mutta heistä riippumattomia sosiaalisia rakenteita ja toimintatapoja. Tässä mielessä ”sosiaalinen” ja siten myös organisaatiot olisivat olemassa ihmisistä riippumatta ja ne määrittelisivät, jopa kahlitsisivat meitä. Focault kuvaa tutkimuksissaan rakenteellista ja usein rajoittavaa valtaa, joka kätkeytyy paitsi hierarkioihin, myös käytettyyn kieleen ja vallitseviin uskomuksiin. Giddens itse esitti, että reflektiivisellä ihmisellä on mahdollisuus omalla toiminnallaan muuttaa sosiaalista eli meitä ohjaavia kulttuurisia odotuksia. Näin ymmärretty organisaatio ei kuitenkaan muutu kuitenkaan kovin nopeasti.
Jos organisaatio on olemassa ”sosiaalisena”, se määrittelee ja antaa rajoja ihmisen toiminnalle. Jos ihminen on vapaa organisoitumaan, hän pystyisi muuttamaan yhdessä muiden ihmisten kanssa sosiaalista ja sen reunaehtoja. ”Onko ihminen vapaa organisoitumaan” -kysymys voi kuulostaa merkityksettömältä näpertelyltä. Kysymys asettuu kuitenkin uuteen valoon, jos tarkastelee sen kautta itseohjautuvuutta ja itseorganisoitumista. Näiden käsitteiden ilosanoma on ollut, että autonominen ihminen voi luoda itseorganisoitumisen kautta kaikkea hyvää tuottavan tehokkaan toimintaympäristön. Jos taas itseorganisoituminen on alisteinen vallitseville uskomuksille ja ”sosiaalisen” säännöille, muuttuu itseorganisoituminen sisäistyneeksi kuriksi. Itseorganisoitumisen kautta toteuttaisimme vallanpitäjien toiveita ja tarpeita niitä kyyseenalaistamatta ja ilman ulkoista kontrollia. Hyvästi esimiehet.
_
Organisoitumisen malleja ja suhdettamme niihin tarkastellaan 11.10.2019 Metanoia Instituutin konferenssissa: Organisoitumisen ajattelumallit. Konferenssissa tutustut niihin mielen malleihin, joilla organisaatioita on yritetty aiemmin ymmärtää sekä malleihin, jotka vasta nyt alkavat tulla nähdyksi ja ymmärretyksi.
Onko organisaatio olemassa?
Tarjositpa Atso inspiroivaa tekstiä organisaatiosta ja ihmisen vapaasta tahdosta organisoitua; siihen muutama spontaani liittymä. Kollegasi pyyntö tuoda organisaatio-olio huoneeseen keskustelukumppaniksi linkittyy kauniisti länsimaisen filosofian antiikista periytyvään, yhä ratkaisemattomaan kiistaan nominalismin ja realismin välillä.
Pienen konsultaation pohjalta Wikipedian kanssa päädyin seuraavaan yksinkertaistukseen. Kysymys on ontologisista eli todellisuuden olemassaolon edellytyksistä ja ehdoista. Termi ”nominalismi” tulee latinan sanasta nomen (”nimi”). Nominalismin mukaan universaalit/käsitteet ovat ainoastaan sanoja, ”nimilappuja”, joita käytämme kuvaamaan joitakin olioita, tässä esimerkiksi oliota ”organisaatio”. Niitä ei ole ’oikeasti’ olemassa ihmisen tietoisen mielen ulkopuolella. Mutkikkaammin sanoen: mielen käsitteillä ei ole itsenäistä, objektiivista olemassaoloa ulkoisessa todellisuudessa. Suurin osa nominalisteista katsoo, että ainoastaan aika-avaruudelliset fysikaaliset partikulaarit eli yksilöoliot (organisaation muodostavat jäsenet) ovat todellisia, ja yleiskäsitteet (organisaatio) ovat olemassa vain niistä johdettuina. Nominalismista on olemassa useita muunnelmia. – Atson kollega tuntuu olevan vankka nominalismin kannattaja.
(Käsite)realisti katsoo, että kun käytämme sellaisia kuvaavia käsitteitä kuin ’kissa’ tai ’vihreä’ (tässä organisaatio), näiden käsitteiden muodot ovat todella olemassa itsenäisinä maailmassa, jonkinlaisessa abstraktissa todellisuudessa. – Atson kollega voi vain kielen kutsumana saada ’organisaatio-olion’ paikalle. Atson mainitsema Giddens tuntuu olevan käsiterealisti.
Voisiko kielen uutta luovaan voimaan uskova sosiaalinen konstruktionismi tarjota kiistaan välittävän ratkaisun? Sen mukaan organisaatio on puheella rakennettu sosiaalinen konstruktio. Kun se on tehty puhumalla, sitä voidaan muuttaa myös puhumalla. Organisaatio-käsite alkaa realisoitua vaikkapa aamuisin, kun jäsenet tulevat yhteisiin ’tiloihin’, myös etätyössä, ja ovat erilaisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja verkostoissa ulospäin. Työpäivän jälkeen organisaation käsite taas muuttaa muotoaan.
Tähän nominalismi-realismi -jännitteeseen linkittyy myös antiikista tuttu prosessiajattelun olettamus maailmaa muuttavasta voimasta (dynamis, energeia) sekä yksilö- että yhteisötasolla. Biologiassa evoluutio taitaa nykyisiin edetä kamppaillen ja yhteistyössä, kulttuurinen evoluutio samoin. Hegel puhui maailmanhengen kehityksestä, Marx hengen ja materian dialektiikasta ja revoluutiosta. Onko tämä dynamiikka itseohjautuvaa ja -organisoituvaa kohti yhteistä hyvää? Vai pyrkiikö joku ulkopuolinen ohjaamaan sitä omaan suuntaansa? Mistä tulevat kurittavat foucaultlaiset vallanpitäjät? Prosessi näyttää vähintäänkin jännitteiseltä. Ihmisen ja organisoitumisen ’vapaa tahto’ on ollut myös antiikista saakka ratkaisematon kysymys.
Palaan vielä nominalismiin ja realismiin pienellä hypoteesilla. Olisiko niin, että organisoimisen ja johtamisen historiassa realistit liittyvät taylorismin ja normatismin perinteeseen (top down) ja nominalistit ns. ihmissuhdekoulukunnan ja kulttuurin prosessiseen traditioon (down top)?
Tällaisessa jännitekentässä konsultti toimii. Tervetuloa organisoitumisen kannattelijat (containers)!
Timo Totro