Rajalta

Harri Hyyppä 28.6.2011

Paikka on jokaiselle kirjoittajalle tärkeä. Paikka luultavasti ohjaa tekstiä enemmän kuin kirjoittaja.  Nykykieli ja uusi systeemisyys puhuvat paikasta myös toisessa merkityksessä, positiona, sosiaalisena paikkana ja tilana. Paikasta ja positiosta syntyvät niin puheet kuin kirjoituskin. Kirjoittaja on vain välikappale. Tärkeän voi sanoa vain joltakin paikalta. Paikka ohjaa kirjoittajan ja tekstin henkeä. Tekstit ovat aina paikallisia, ne nousevat maasta ja paikasta niinkuin puut. Oma kirjoituspaikkani on lapsuuteni leikkipaikka, metsäpirtti Repovaaran rinteessä. Näköalaa on pitkälti ja laajalti, niin vanhaan kuin uuteenkin.

Sanomisen paikka …

Tällä paikalla olen uuden ja vanhan rajalla. Asiat näyttävät nyt toisenlaisilta.  Se, minkä vanhasta muistan on toisenlaista, parempaa.  Hyvä lapsuus antaa väärän ja idealistisen  kuvan maailmasta. Siksi se on niin  korvaamaton. Se kasvattaa herkkyyttä tunnistaa ristiriitaa ja epäoikeudenmukaisuutta ja reagoida siihen terveesti. Se auttaa kestämään elämän hulluutta ja korruptoituneisuutta ilman, että täytyisi kieltää havaintonsa. Hyvä lapsuus auttaa myös näkemään ja lukemaan tilanteita paremmin ja välttämään ”muka”-asetelmiin juuttumista.

Aika vähitellen rakentaa paikan ja tilan, jotka usein olemme tottuneet tunnistamaan erillisinä.  Aikaa tarvitaan, jotta paikka tulee paikaksi ja koti kodiksi.  Ihmisen elää elämäänsä myös sisäisillä ja symbolisilla rajoilla. Asiat eivät tapahdu vain ulkopuolellamme vaan myös mielessämme. Aika, paikka ja tarkoitus yhdessä tuottavat jatkuvasti asetelmia, jotka pakottavat pohtimaan erilaisia rajoja, kauneutta ja rumuutta, nuoruutta ja vanhemmuutta, totuutta ja valhetta, sanomista ja vaikenemista.

Yhteisöllinen tietäminen on oma herkkä alueensa, hyvä ja paha tieto ovat sisäkkäisiä.   Kaikkea tietämistään ei voi valita eikä muistiaan voi säädellä. Yhteisö säätelee sitä huomaamattamme.  Aina ei tiedä, mitä tietää, tai muista  sitä, minkä muistaa. Joskus taas muistaa sen, minkä on unohtanut. Psykoterapeutille suuri haaste on puhua silloin kun ei ymmärrä, silloinkin kun pitäisi. Ammatillinen lojaliteetti kahlitsee, harhainen pahiten. Vain viisaalla on vara sanoa, ettei ymmärrä.

Joki on täällä ikiaikainen kulkuväylä ja yhdistäjä, keskeinen osa alueen identiteettiä. Väylä erottaa ja yhdistää. Täällä olemme kansalaisia, väylän takana asuvat ovat ”Ruottin kuninkhaan alamaisia”. Ruotsissa on oma valuutta, kummallakin puolella kaikki raha käy. Kaupanteko on valuuttaa tärkeämpi. Kolme kieltä elävät rinnakkain, kaikilla oma, katkerakin etninen historia. Väylä yhdistää meänmaan, samalla kun erottaa metsästysalueet ja osan alueen hengellisistä liikkeistä, vaikka itäisläiset ja läntisläiset. Rajalla on myös konkreettinen aikaraja.

Raja-käsite edustaa osin jo mennyttä maailmaa. Muutama vuosi sitten alettiin enenevästi puhua raja-alueista ja rajapinnoista, jotka nekin nyt ovat  jo historiaa. Uusi organisaatioajattelu on vanhan paradigman kyseenalaistanut, ja tuonut tilalle uudenlaista kokonaisuuksien hahmottamista. Samalla olemme saaneet huomata monien perinteisten rajojen kadonneen. Uusia syntyy.

Uusi maailman ja ihmiskuvan tulkinta ja ajattelu korostavat kompleksisuutta, yllätyksellisyyttä ja emergenssiä, kaikkia näitä enemmän elämän perusominaisuutena kuin yksittäisinä ongelmina. Teoria viittaa siirtymään kahdensuhteesta kohti monen toimijan muodostamaa kompleksista suhteissa olemista. Sen näyttää niin metsän kasvu kuin muukin luonto toistuvasti vahvistavan.

Terapeuttisesta työstä eläkeläiseksi irrottautuminen tuo mukanaan uudenlaista vapautta. Psykoterapiassa tavoittelemme sisäistä vapautta ja mielen uudistumista. Kolumnistilla on terapeutin suhteen suuremmat ulkoiset vapaudet. Kolumnistilla on lupa  sanoa monimutkainen yksinkertaisesti  ja syvällinen kevyesti. Kirjoittaja on aina rajalla. Vaikeneminen on kultaa ja perushyve psykoterapiassa, mutta vastuuttomuutta toisaalla.

Tärkeän sanominen tekee meidät haavoittuviksi. Joskus raja löytyy ylittämällä se, joskus taas sille pysähtymällä.  Vaikka nyt yhä selkeämmin alamme nähdä vanhan arvon,  vaikkapa 50 -luvun suuret  rajojen ylitykset ja löydöt taiteessa, runoudessa, psykoterapiassa ja yhteisödynamiikassa,  huomaamme huonosti niitä rajoja, joihin nyt olemme juuttuneet. On puhuttava siitä, mistä vaikenemme.

Kirjoittaja:

Harri Hyyppä, metsätilallinen, etninen koulutusanalyytikko (Suomen ryhmäpsykoterapia ry). Seniorikonsultti, Metanoia Instituutti

harri.hyyppa@metanoia.fi

 

1 vastaa
  1. Lea Pulkki
    Lea Pulkki says:

    Aivan mahtava teksti. Miten löysinkin juuri tänään Pääsiäispäivänä tämän kirjoituksen. Kiitos ja mukavaa Pääsiäistä täältä Etelästä.
    t. Lea Pulkki

    Vastaa

Kirjoita kommentti

Haluatko liittyä keskusteluun?
Kommentoi vapaasti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.