Suhde on organisoitumisen perusyksikkö

Risto Puutio 8.2.2014

Osallistuin vastikään Organisation Woodstock tapahtumaan. Sen tarkoituksena oli tutkia organisoitumiseen liittyviä kysymyksiä. Lähtökohtana oli itseorganisoitumisen havainnointi oman osallistumisen kautta: kuinka ihmiset alkavat luoda yhteyttä toisiinsa ja mielekästä sisältöä olosuhteissa, joissa ei ole varsinaista ohjelmaa eikä muita määritteleviä kriteereitä.  Käytännössä tapahtuman järjestäjät olivat varanneet ainoastaan työskentelytilan (majoituksen ja ruuan kera) eri maista tuleville osallistuville. Kaikki muu oli omalla vastuulla.

Tapahtuma tuotti omalla kohdallani havainnon organisoitumisen ensiaskeleesta: suhteen luomisesta. Minun on astuttava ulos kuorestani voidakseni osallistua, en voi olla itseni, ellen ole suhteessa toisiin. Ensimmäisen 6 tunnin aikana havaitsin monen muunkin tekevän samaa työtä: etsivän yhteyttä muihin osallistujiin ja ihmettelevän mitä on tekeillä. Osa ihmisistä alkoi toimia näkyvämmin ja haastaa muita suhteeseen ja ryhmien muodostamiseen. Yksittäiset osallistujat ottivat ”aktivisti” asenteen ja alkoivat tehdä aloitteita koko ryhmälle. Tämä synnytti sekä seuraamisen halua että vastarinnan tunnetta – halua itse määritellä omaa tekemistä mukaan menemisen sijaan.  Yhteyden luominen ja varsinkin näkyvä tilan ottaminen ryhmässä sisältää riskejä.  Vapaa tila virittää jännitteen turvallisen yhteyden ja uutta luovan aloitteellisuuden välille.

Turvallisuuden tunteen ja vaikuttamisen välinen jännite on kipuilua epämukavuuden rajoilla.  Tämä ahdistuksen tunnetta sisältävä kokemus on minulle aiemmin tuttu Tavistock-seminaarien organisaatiotapahtumista, joissa ei erikseen auteta ihmisiä organisoitumaan vaan annetaan tapahtua sen mikä tapahtuu.  Kokemus on riisuva:  epäselvän tehtävään orientoituminen ilman selkeää annettua roolia karsii meistä ”jo organisoituneen” ja alamme toimia ikään kuin vaistonvaraisesti. Kun tätä tapahtumista päästään yhdessä tutkimaan, syntyy yleensä oivalluksia.

Mitä tapahtuisi, jos organisoitumisen prosessissa näkisimme suhteet yksilöitä merkittävämpänä? Entä jos ensin luotaisiin suhteita ja sitten vasta rooleja?  Kokeilimme Woodstockissa pareittain tehtävää piirrosimprovisaatiota: pari työskentelee tuottamalla piirroksen yhdessä ilman sanoja, toinen toistensa aloitteisiin reagoimalla, toisen tekemää viivaa jatkamalla. Syntyy piirros, joka on yhden suhteen tuotos. Tämä oli insiproiva kokemus. Voisimmeko työelämässä  tehdä yksilöiden ja roolien sijaan näkyväksi suhteita ja niiden tuottamaa kyvykkyyttä? Emmekö tule juuri suhteiden kautta itsemme näköiseksi?

0 kommenttia

Kirjoita kommentti

Haluatko liittyä keskusteluun?
Kommentoi vapaasti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.