Artikkelit

Arviointi innosti – tunnelmia Metanoia-konferenssista 2015

Viime perjantaina 28.8.2015 Suomenlinnan Pajasalissa kokoontui viitisenkymmentä kehittämistyön ammattilaista. Tämän vuoden Metanoia-konferenssissa etsittiin näkökohtia työelämän kehittämistyön arviointiin. Konferenssipuhujien materiaaleihin voit tutustua täällä.

Mutta mitä puhuttiin Pajasalin holvikaarten alla kahvitauoilla? Keräsimme muutamia osallistujien jakamia ajatuksia taukojen lomassa.

Metanoia-konferenssi 2015

”Älä pelkää kehittämistyön jännitteitä. Älä pelkää, että ihmiset ymmärtäisivät sanasi eri tavalla. Älä pelkää kehittää!”

”On hyvä olla erilaisia keinoja mennä oman ajattelun sisälle. Saada itsestä kiinni, jotta voisi olla läsnä muille.”

KokeaDesign, Metanoia-konferenssi 2015

”Se perusaksiooma, minkä takia arviointia tehdään, tästä keskustelusta puuttuu. Siis se, että elämä on kärsimystä ja arviointiakin tehdään kärsimyksen lievittämiseksi.”

”Kuulin äsken työpajassa hienon ajatuksen: mitä jos sen sijaan, että koulussa kehitytään matematiikassa, kehityttäisiinkin hyveissä?”

”Me teemme aivan liian paljon arviointia ja samalla aivan liian vähän. Koska maailma muuttuu nopeasti, tehdään nopeita tutkimuksia mutta ei syvennytä. Me teemme aivan liian vähän arviointia isoissa asioissa.”

Metanoia-konferenssi 2015

”Millä kaikella tavalla taide voikaan edistää organisaatioiden kehittämistä! Taiteen voima on siinä, että se muuttaa kuvioita.”

”Tehdäänkö me arviointia niin vaikealla tavalla, että me menetetään kosketus siihen, että me ollaan kaikki ihmisiä. Että meillä on yhteinen tehtävä kannatella ja viedä eteenpäin ja huolehtia asioista ja toisistamme.”

Still, Metanoia-konferenssi 2015

Miten arviointi vaikuttaa arvioijaan?

Atso Juote 30.6.2015

arviointi prosessi

Ulkopuolella, sisäpuolella vai suhteessa?

Ulkopuolisten arvioiden etäisyys arvioinnin kohteen ja arvioijan välillä on ikuisesti jännitteinen kysymys. Neutraliteettiä korostavat arvioijat haluavat luoda asetelman, jossa kliinisesti tarkastellaan arvioinnin kohteena olevia. Läheisyyden ja kohteen tuntemisen arvellaan vaarantavan arvioinnin tasapuolisuuden. Arviointi pelkistetään mielellään tulosten arvioinniksi.

Itselleni on lähes sietämätöntä tyytyä tällaiseen asetelmaan. Etäisestä tarkastelupisteestä niin paljon arvokasta, ennakoimatonta, muotoutuvaa ja osin hahmotonta jää tavoittamatta. Mielessäni organisaatioanalyyttinen, relationaalinen ja neutraliteettia tavoitteleva arviointikehys törmäävät kolisten yhteen.

Kanssakäyminen mahdollistaa ymmärryksen

Metodisesti arviointikeskustelussa on käyty kamppailua tulos/vaikuttavuusarvioinnin ja prosessiarvioinnin välillä. Toisaalta kyse on määrällisen ja laadullisen arvioinnin suhteesta. Tulos- ja vaikuttavuusarvioinnissa pyritään keskittymään mielellään määrämuotoisiin ja selkeästi todennettaviin tuloksiin. Eräs asiakkaani totesi tulosarvioinnista: ”Eihän se ole muuta, kuin että tehdään alkumittaus ja loppumittaus ja katsellaan eroa…”

Entäpä sitten, kun alun perin ei ole osattu asettaa oikeita tavoitteita tai pikemminkin kaikkia tavoitteita? Entä jos mittaus tavoittaa vain kolmanneksen toiminnan seurauksista? Mittarit ilman kontekstia voivat viedä tuhoisalla tavalla harhaan. Eräs kokenut yhdysvaltalainen arviointitutkija kuvasi, kuinka häneen otettiin yhteyttä ja kysyttiin, tulisiko eräs koulu lakkauttaa. Sieltä kun valmistuu merkittävästi vähemmän opiskelijoita, kuin muista kaupungin kouluista. Arvioija pohti kysymystä tovin ja soitti takaisin kysyjälle. Hän totesi, että koulua ei pitäisi missään tapauksessa lopettaa. Koulun oppilaat olivat niitä, jotka olivat keskeyttäneet kaupungin muissa kouluissa. Itse asiassa oppilaitos oli siis merkittävästi parempi kuin muut; onnistuihan se sellaisten oppilaiden kanssa, joiden kanssa muut olivat epäonnistuneet. Samanlaisiin harhaisten mittareiden ja kontekstista irti olevien tavoitteiden haasteisiin törmäävät esimerkiksi syrjäytyneitten nuorten kanssa työtä tekevät hankkeet.

Laadullinen arviointi paljastaa ilmiöitä, suhteita, tulemia ja seurauksia, joista ulkoa päin ei ollut aavistustakaan. Usein niistä ei ole aavistusta hankkeen tai toiminnan sisälläkään. Kyse saattaa olla itsestään selvänä pidetystä, sattuman tuloksena syntyneestä, mallintamattomasta tai osin tiedostamattomasta. Erityisesti mallintamattomuus näyttää olevan yhteydessä asioiden katoamiseen havaintojen tavoittamattomiin.

Tunne paljastaa olennaisen?

Läheinen vuorovaikutus arvioitavan yhteisön kanssa tarjoaa mahdollisuuden tunnetason kokemukseen arvioinnin kohteena olevasta toiminnasta. David Armstrong (2004) on kirjoittanut kirjassaan ”Organization in the Mind” kirjoittanut, että psykodynaamisesta näkökulmasta organisaatio analyysin lähtökohtana ovat tunteet.

Koetut, havaitut ja kerrotut tunteet auttavat ymmärtämään yhteisön toimintaa, erilaisia riippuvuussuhteita, kehkeytymässä olevaa ja haastavaksi koettua. Tunne voi myös viedä samalla tavalla harhaan, kuin toimintakin on menossa. Tunteen kanssa työtä tekevän keskeinen haaste on edes ajoittain päästä reflektiiviseen asemaan.

Tunteen myötä kohteen ilmiöt siirtyvät osaksi arviointia ja arvioijaa?

Tunteen myötä siirtyvät arviointiin ilmiöt, jotka ovat vallalla yhteisössä. Itselläni ja kollegoillani on kokemuksia, kuinka yhteisön sisäiset ristiriidat siirtyvät kamppailuiksi arvioijien välille, kuinka hankkeen kiire ja pakonomainen touhottaminen alkaa näkyä pakonomaisena arviointina tai kuinka merkityksettömyyden tunne ja lamaannus valtaavat arvioijan. Kun usko loppuu hankkeelta, se loppuu arvioijaltakin. Tunteita tietona käyttävän ongelmana eivät ole tunteet ja niiden vaikutus. Pikemminkin kysymys kuuluu, miten tunnetta voi käyttää havaintona ja tietona?

Arviointi uhkana ja mahdollisuutena: ammutaanko sanansaattaja?

Aidosti ymmärrystä etsivä arvioija on arvioinnin kohteena olevalle sekä mahdollisuus että uhka. Parhaimmillaan yhteisön todellisuuden tavoittanut arvioija voi merkittävällä tavalla auttaa yhteisöä sanoittamaan sellaista, johon ei aiemmin ole saatu tolkkua. Kriittisen koulukunnan edustajista Carr ja Kemmis (1986) ovat määritelleet kriittisen toimintatutkimuksen tehtäviä. Itselleni keskeiseksi ohjenuoraksi on muodostunut kehotus: ”Tutkijan tehtävä on paljastaa ideologisesti epäselviä käytäntöjä.” Ideologisesti epäselvällä tarkoitetaan tässä sellaista toimintaa, joka ei tuota niitä tuloksia, joita uskotaan tavoiteltavan tai jotka synnyttävät jotain ihan muuta, kuin ääneen on sanottu. Esimerkiksi voisi käydä vaikkapa vanhustenkodin tarjoaman hoidon pyrkimys laitostaa asukit, joka itse asiassa vähentää heidän kykyään tulla toimeen omillaan.

Ideologisten asioiden ääneen lausuminen on monille yhteisöille uhka. Se voi kyseenalaistaa koko toiminnan perustan. Arvioijan näkökulmasta vaarana on olla se viestin tuoja, joka ammutaan. Kun juupas-eipäs-asetelmat ja puolustusten esiin nostaminen eivät ole toiminnan kehittämisen kannalta tarkoituksenmukaisia, kyse on myös arvioinnin tahdikkuudesta. Miten siis kertoa nähdystä, koetusta, tunnetusta siten, että se otettaisiin vastaan?


Tämän vuoden Metanoia-konferenssissa “Muutostyön jälkiä” 28.8.2015 etsitään näkökohtia työelämän kehittämistyön arviointiin. Tutustu ohjelmaan täällä.

Keskustelut keskiöön

Risto Puutio 18.5.2015

bag-and-hands_unsplash_rajattu

Organisaation arjessa syntyy jatkuvasti kokemuksellisia häiriöitä, tilanteita, joissa eteenpäin päästään vain käymällä asiaa tarkentavaa keskustelua.  Tarkentavat keskustelut palauttavat mieleen asian alkuperän ja tarkoituksen, ne luovat hahmoa yhteiselle ymmärrykselle asiasta. Keskustelut näyttävät usein myös sen, kuinka monin eri tavoin alkuperäinen asia olikaan ymmärretty. Tarkentavat keskustelut – jatkuva yhteinen merkitystyö – on konfliktien ennalta ehkäisemistä ja niitä korjaavan työn ydin.

Pysähtyminen keskusteluun ei arjessa ole kuitenkaan helppoa, sillä organisaatioissa olevat jännitteet, aikapaineet ja muut vaateet synnyttävät mielikuvan kiireestä, jossa yhteistä aikaa puhumiseen on yksinkertaisesti vaikea löytää. Kuunteleva tila on herkkä häiriöille. Joskus toimijoiden eriävät intressit luovat jännitteen, jossa toisen kuunteluun ja vuoropuheluun ei halutakaan antautua. Tarkentava keskustelu on yksilötasolla riskin ottamista ja uskomista kuuntelun korjaavaan voimaan.

Organisaatioiden kehittämisessä tämä merkitsee sitä, että meidän on jatkuvasti altistettava itseämme lähtökohtia, tarkoituksia ja merkityksiä tarkentaville keskusteluille. Meidän on voitava kysyä ja kuunnella – ymmärtää yhdessä sitä, mitä kehittämisellä pyrimme saamaan aikaan. Tätä voi kutsua jatkuvaksi arvioimiseksi. Sen keskipisteessä ovat keskustelut.


Tämän vuoden Metanoia-konferenssissa “Muutostyön jälkiä” 28.8.2015 etsitään näkökohtia työelämän kehittämistyön arviointiin. Tutustu ohjelmaan täällä.

Kysellä vai syleillä?

Risto Puutio 5.5.2015

Kysymisellä ja kyselyillä on pitkät perinteet, kun on yritetty selvittää niitä jälkiä, joita kehittämistoimet ihmisiin ja organisaatioiden työtapoihin jättävät. Kyselyihin liittyy kuitenkin perustavanlaatuinen ongelma: ne kertovat jotakin kysyjälle, mutta tieto ei palaudu vastaajalle ja ruohojuuritason kehittämisen palvelukseen. Sen sijaan kyselyt alkavat elää omaa elämäänsä vastaajien ärsyyntyessä hankkeesta toiseen toistuviin selvityksiin. Mitä voisimme tehdä toisin?

Kysyminen on aloite ja sellaisenaan myönteisen uteliaisuuden ilmaus. Kysyminen kutsuu vastaamaan ja vastaamisen tulisi virittää eteenpäin vievä keskustelu. Kehittämistyön arvioinnissa on jo hyvän aikaa tunnistettu ajatus kehittävästä arvioinnista. Kyselyllä pyritään muuttamaan todellisuutta ja se itsessään nähdään interventiona.

kysella vai syleilla_lainaus

Kysely on siis osallistumista – sen tulee tunnistaa kohteelleen aiheuttamat seuraukset ja reagoida kohteen liikkeeseen. Sen tulee tavoitella arvostavaa kosketusta vastaajan arkeen. Kyselyn sijaan voisimme puhua syleilystä, jossa kaksi todellisuutta tulevat toistensa lähelle ja samalla oppivat jotain toisistaan – ja itsestään!


Tämän vuoden Metanoia-konferenssissa ”Muutostyön jälkiä” 28.8.2015 etsitään näkökohtia työelämän kehittämistyön arviointiin. Tutustu ohjelmaan täällä.

 

Arvioinnista arkivointiin

Risto Puutio, 30.1.2015.

Metanoian seuraava konferenssi elokuun 27.-28 päivä hakee näkökulmia työelämän kehittämisen arviointiin.

Arviointi on ladattu sana. Olemmehan läpi elämämme erilaisten arviointien ja arvostelujen kohteena. Niissä mitataan riittävyyttämme, osaamistamme, tavoitteiden saavuttamista ja ylipäätään kelvollisuuttamme. Meidät on koulittu olemaan arviointien kohteena ja opimme myös näyttämään itsestämme ja toimistamme arviointikriteerien mukaisia asioita. Opimme sen, kuinka asiat saadaan näyttämään oikeilta. Arviointi voi sokeuttaa itseämme ja estää näkemästä sitä, mikä pitäisi uskaltaa nähdä ja tutkia.

Arviointi on monessa mielessä myös konsultaatiotyön perussisältöä: esimerkiksi työnohjauksen käytäntöön kuuluu alusta alkaen säännönmukainen arviointi. Sen tarkoituksena on ymmärtäminen ja edelleen tarkoituksen, päämäärien ja toimijuuden selkiytyminen. Arvioinnin idea on katsoa peiliin ja nähdä sitä, mikä on tärkeää. Konsultteina olemme vastuussa tällaisten prosessien synnyttämisestä.

Työelämän kehittämisessä ja erilaisissa konsultointihankkeissa arvioimisen riskinä on jääminen kyselyjen tekemisen ja niistä tehtyjen koontien tasolle. Kyselyn tekeminen on kuitenkin vasta ensivaihe keskustelulle ja toimijoiden yhteiselle reflektiolle. Myös arvioinnin kohteen miettiminen olisi tärkeää. Yksilöiden kehittymisen sijaan meidän tulisi arvioida niitä yhteistyösuhteita, jotka rakentavat kokonaisuuden ja joiden varassa asiat lopulta tapahtuvat.

Ehkä meidän tulisi päivittää käsityksiämme arvioimisesta ja sen tarkoituksesta. Entä, jos kysyisimme ensiksi, mitä mitä teidän tulee ymmärtää ja sen jälkeen, kuinka voimme olla avuksi. Entä jos tavoittelisimme arvioinnin sijaan arkivointia ja sen parantumista!