Artikkelit

Kintsugi, säröjen ja häiriöiden kultainen raja

Jukka-Pekka Heikkilä ja Marianne Tensing 27.7.2016

Kintsugi on 1500-luvulta lähtöisin olevaa japanilaista filosofiaa ja taidetta, jossa ”kultaiset puusepät” luovat rikkinäisille keraamisille astioille uuden arvokkaan elämän liittämällä palaset yhteen kullalla, hopealla tai muulla arvokkaalla metallilla. Ajatus on kiehtova. Rikkinäisyyttä ja halkeamia ei tarvitse peittää eikä hävetä, vaan niihin luodaan täysin uusi suhde, joka mahdollistaa kokonaisuuden näkemisen muuttuneena, uutena esteettisenä elämyksenä. Näin kullalla korjatusta säröstä tulee astian erityinen ominaisuus. Juuri särö tekee uudenlaisen merkityksen mahdolliseksi yhdistämällä ainutlaatuisesti säröytyneet osat kullatulla rajalla..

Tulevan Metanoia-konferenssin teemana on Konfliktit organisaatioissa – minä konfliktissa (1.9.2016). Voiko kintsugi-taiteilijoiden filosofiaa soveltaa myös konfliktin tapaisiin ilmiöihin? Voisiko ihmisten välisiä ristiriitoja, törmäyksiä, erimielisyyksiä nähdä säröinä suhteissa ja mahdollisuuksina ”kultaiselle puusepän työlle”, jossa muotoillaan säröistä kasvavaa todellisuutta?

Säröt ovat merkki uudesta – jos se vain sallitaan

Kintsugi-taiteilijat asennoituvat särön mahdollisuuksiin radikaalisti eri tavalla näkemällä siinä uutta ja arvokasta laatua.

Säröt tai häiriöt vuorovaikutuksessa ovat yleensä poikkeamia jostakin tutusta ja odotetusta. Erityisesti asioista, joihin olemme tottuneet, asioista joissa ”mieli ja silmä on tottunut lepäämään”.  Huomaamme särön, koska se erottuu ja poikkeaa tavallisuuden pinnasta. Särö, häiriö, poikkeama tai ristiriita ilmiönä ovat veistettyjä samasta puusta. Siinä asiat eivät mene niin kuin on ajateltu ja suunniteltu. Ne ovat jotakin muuta kuin sitä, miten niiden pitäisi olla tai miten on sovittu.

Kaikki nämä ilmiöt voidaan liittää kompleksisuusajatteluun ja siihen todellisuuskäsitykseen, että maailma jatkuvasti säröilee, kuplii, värähtelee ja uusiutuu radikaalistikin. Elämä tapahtuu jatkuvassa tulemisen tilassa, organisaatiotkaan eivät ole koskaan paikallaan eivätkä valmiita. Yhteisöjen toimintatavat elävät jatkuvassa muutoksessa kuin luonnon ekosysteemit, joissa ilmaston, maaston ja eliöstön säröilevä vastavuoroisuus muovaa kokonaisuutta ja sen osia tilannekohtaisesti.

Jokainen särö on ilmiönä kiinnostava, se muuttaa systeemin dynamiikkaa, se on merkki toisenlaisen tulosta. Se kertoo muotoutumisen alusta, jossa ei näy vielä jäsentyneisyyttä, selkeyttä, eikä vielä kaunistakaan. Vielä ei ole tietoa, mitä se on tai tulee olemaan. Kaikki on alussa kuin auringonnousussa. Säröt voivat olla myös hyvin häiritseviä, mutta ne luovat aina alun jollekin ja tekevät tilaa uuden tulolle, jos se vain sallitaan.

Resilienssi kykynä kohdata säröilyä

Inhimillisenä kokemuksena särön tai häiriön ilmaantuminen elämänpiiriin (merkityssuhteisiin, uskomuksiin) ei välttämättä tunnu hyvältä. Se voi tulla kokemuksiin ristiriidan, konfliktin tai erimielisyyden muodossa ja horjuttaa tasapainotilaa. Se häiritsee hallinnan tunnetta, tekee levottomaksi ja voi viedä yöunetkin. Häiriö yleensä herättää myös vastarinnan sekä työntää kehiin puolustavaa asennetta. Kuinka löytää häiriöiden ja poikkeamien hyödyllisyys, miten luoda kintsugin kaltaista uudistavaa, transformatiivista muutosjoustavuutta?

Resilienssi on viime vuosina paljon käytetty sana kehittäjien keskuudessa. Tavallaan sanan voi ymmärtää ilmaisevan kykyjä hyödyntää sellaisia ominaisuuksia ja asioita, joita ei aikaisemmin ole tarvinnut hyödyntää. Kun ympäristö ja tilanteet muuttuvat merkittävästi, tarvitaan kykyjä muutoksen kanssa elämiseen ja sen mukanaan tuomien mahdollisuuksien löytämiseen.

Resilienssi siis liittyy siihen, kuinka potentiaaliset valmiudet, resurssit ja taidot, joille aikaisemmin ei ole ollut tilausta, osattaisiin ottaa muutoksessa käyttöön. Kaikissa tilanteissa on jotakin tuttua ja jotakin vierasta, molempien tunnistaminen on olennaista. Mutta se vieras särö, joka alussa epäilyttää tai näyttää heiveröiseltä, eikä ollenkaan mahdolliselta, voi olla muutoksen kannalta avainasemassa. Siihen mikä tässä hetkessä tuntuu turhalta, virheeltä ja konfliktissa olevalta, liittyy usein resilienssin kannalta muutosjoustavuuden ydin.

Tuntuu tärkeältä ja kiinnostavalta pohtia ja tutkia kokemuksellisesti, voisiko resilienssikyky näyttäytyä ’kultaisena puusepän työnä’. Niin että ihmiset itse tietoisesti ja tahtoisesti, ’ihan noin vaan luonnostaan’, loisivat olosuhteita, joissa pystyisivät yhteisöissä uudelleenmuotoilemaan omia kokemuksiaan niin, että eteen ilmaantuvassa säröstä tai häiriöstä kehittyy itseä ja kasvua tukevia prosesseja. Olisiko mahdollista nähdä säröviivoja kultaisina muodonmuutoksen paikkoina?

Tule mukaan pohtimaan tätä ja muita kysymyksiä Metanoia-konferenssiin Tieteiden talolle 1.9. 2016!

Tervetuloa ja upeaa loppukesää kaikille!

metanoia konferenssi 2016

Aivomuurahaisia Amsterdamissa

Helena Ihala 5.10.2015

Metanoia Instituutti järjesti 17.-18.9. Amsterdamissa kansainvälisen seminaarin systeemisen ajattelun taidosta (The Art of Systemic Thinking). Tavoitteena oli oppia ymmärtämään organisaatioiden kompleksisuutta itämaisen filosofian klassikoista ammentaen. Tutkimme italialaisen fyysikko Shantena Sabbadinin johdolla Laotsen tekstien ja vanhan kiinalaisen Muutosten kirjan, I Chingin, avulla elämän sattumanvaraisuutta ja siihen liittyviä ilmiöitä. Muutosten kirja ottaa sattuman lähtökohdaksi ja keskipisteeksi. Miten vaikuttaisi organisaatioiden toimintaan ja johtamisen kysymyksiin, jos suhtaudumme ennakoimattomuuten samalla kunnioituksella? Ottamalla huomioon, että tapahtumat eivät liity yhteen vain peräkkäisyyden ja kausaalisuuden vaan myös samanaikaisuuden ja sattuman kautta.

Seminaaripaikka oli Pohjois-Amsterdamissa de Ceveulin entinen satama-alue, jonka ekologinen toimintafilosofia on tutustumisen arvoinen. Alue oli saastunutta jättömaata, kunnes paikalliset ympäristöarkkitehdit, taiteilijat ym. ottivat sen käyttöönsä ja lupasivat palauttaa paikan puhtaampana kuin sen saadessaan. Maaperää puhdistetaan tarkoitukseen sopivilla kasveilla ja tulevaisuudessa myös erilaisin sienilajein, yhteistyössä yliopiston kanssa. Kahden päivän ajan työskentelimme yhdessä sataman toimistolaivoista.

de Ceuvel, Amsterdam

de Ceuvel, Amsterdam

”Kaikki on ristiriitaista, missään ei ole varmuutta, kaikki voidaan tulkita niin tai päinvastoin, koko maailmanhistoria saatetaan esittää kehityksenä tai edistyksenä, mutta yhtä hyvin nähdä siinä rappiota ja pelkkää mielettömyyttä, eikö totuutta ole olemassa, eikö ole mitään oikeaa ja pätevää oppia?” – Lasihelmipeli, H. Hesse

Ensimmäinen kerran olen törmännyt I Chingiin Herman Hessen Lasihelmipelissä. Yllä olevassa lainauksessa Josef Knechtin yritys saada maailmaa tolkkua kuulostaa tutulta. Ihmiset ovat kautta historian yrittäneet lepyyttää sattuman jumalatarta, rouva Fortunaa, myyttistä elämänruletin pyörittäjää, joka side silmillään oikukkaasti jakaa onnea – hyvää ja huonoa. Muutosten kirjaan kirjoittamassaan esipuheessa C.G. Jung kuvaa, miten länsimainen mieli seuloo, punnitsee, luokittelee, eristää. Näin juonnumme unohtamaan, että sattuman vaikutus on läsnä kaikessa tapahtumisessa. Mitä uusia polkuja voimme löytää seuraamalla ajatusta, että jokaisella hetkellä on oma laatunsa, jota voidaan tulkita jokaisesta tuossa hetkessä läsnä olevasta detaljista? Tällainen katsominen on esteettistä kykyä ymmärtää jokaisen yksityiskohdan olevan osa kokonaisuutta, ja kokonaisuuden ilmenevän noiden yksityiskohtien keskinäisissä suhteissa, kuten maalauksessa.

Ennakoimattomuuden kanssa eläminen on taito, jota ihmiskunta on halajoinut aina. Vaikka I Chingin käyttö on n. 5000 vuoden historiassaan liittynyt ennustamiseen, ei kirja kuitenkaan ole oraakkeli. Sen sisällön voi käsittää olosuhteiden merkittävyyden ymmärtämisenä. Jos tajuamme olosuhteet, joissa asiat syntyvät, tilanteen luonteen, ymmärrämme enemmän siitä, miten asiat kehittyvät ja muuntuvat. Kuten puu on piilossa siemenessä, on tuleva läsnä tässä hetkessä. Kompleksisuusajattelun kielellä puhutaan herkkyydestä systeemin alkuarvoille. I Chingin heksagrammi eli kuuden päällekkäisen viivan muodostama muuntuva kuvio voi kehottaa esimerkiksi ”pitämään varpaat tyyninä ja liikkumattomina” (keeping his toes still). Varpaiden tyyneys voisi tarkoittaa pysähtymistä ennen kuin ensimmäistäkään askelta on otettu, antautumista kuuntelemaan satunnaisuutta ja sen dynamiikkaa. Sattuma ei tarjoa meille välittömiä merkityksiä, mutta se häiritsee rakentamaamme järjestystä, tönii sitä liikkeeseen.

Taolaisuudessa kaikki virtaa kuin joki, jatkuva liike ja muutos ovat todellisuuden syvin olemus. Tiedämme, että luonnossa kaaos on ensisijaista, entropia eli hajaannus lisääntyy. Mutta tiedämme myös, että kaaoksesta syntyy uutta spontaania järjestystä. Luominen alkaa kaaoksesta kaikissa myyteissä ympäri maailman. Tämä on keskeinen lähtökohta myös kompleksisuusajattelussa. Miten kaaos sitten järjestyy? On löydetty kolme edellytystä kaaoksen spontaanille järjestymiselle: systeemin avoimuus, takaisinkytkentöjen runsaus ja oikea etäisyys tasapainosta. Sopiva etäisyys tasapainotilasta tarkoittaa uuden syntymistä kaaoksen ja järjestyksen rajalla. Jos kaaosta on liikaa, ei uusi pääse organisoitumaan, jos järjestystä on liikaa, se ehkäisee tehokkaasti uuden syntymisen. Tätä voisi verrata taitavaan jutunkertojaan, joka vie kuulijansa uusiin maastoihin, mutta jättää tuttua sen verran, että kuulijat eivät täysin eksy.

Kriiseissä kuulee usein sanottavan, että asioilla on tapana järjestyä. Mutta jotta kaaos voisi alkaa merkitysten tasolla järjestyä, tarvitaan jonkinlaista tunnistamista. Draamassa puhutaan havahtumisesta (anagnorisis), kohdasta tai hetkestä, jolloin epäjärjestyksestä alkaa hahmottua jotain, muotoutumisen tilasta. Tämä lienee se hetki, jolloin varpaat olisi hyvä pitää tyyninä, tai suomalaisittain pää kylmänä. Tunnistamisessa on aina mukana myös vanhaa, mutta pitämällä yllä uteliaisuutta uusikin saa mahdollisuuden. Se, mihin kokemuksessamme liitymme, millaisia kytkeytymisiä vahvistamme, vaikuttaa siihen, miten kaaos järjestyy.

Huovisen Havukka-ahon ajattelija kuvasi elämän kaoottisuutta sanomalla, että ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet. Kekoja on kuitenkin rakenneltu maapallollamme jo yli sadan miljoonan vuoden verran ja sopeuduttu kaikille mantereille, kaikenlaisiin olosuhteisiin. Ei siis aivan huonot valtuudet. Kun muurahaisia seuraa, huomaa niiden etenemisen olevan kaikkea muuta kuin suoraviivaista, vaikka kantamusten kanssa yleensä pesään lopulta päästään. Omien aivojemme muurahainen on neuroni eli hermosolu, muistuttaa Shantena, sen tuhannet tuojahaarakkeet vastaanottavat viestejä ympäristöstään ja välittävät niitä eteenpäin. Aivomme ovat kuin muurahaispesä, jonka toiminta ohjautuu kokonaisuudesta käsin.

Shantena Sabbadini

Shantena Sabbadini

Organisaatiotutkimuksessa puhutaan emergenssistä, uuden syntymisestä tai ilmaantumisesta. Paljoon suunnitteluun ja hallintaan tottuneessa kulttuurissa uuden ilmaantuminen voi kuulostaa oudolta ja vähän haahuilulta. Kun kysyin de Ceveulin perustajilta, mitä he pitävät tähän asti tärkeimpänä asiana hankkeessaan, vastaus oli selvä. Suurin saavutus on ollut saada valtiovalta siirtymään syrjään, vetäytymään kontrolloijan roolista ja siten uudenlaiset kokeilut ovat olleet mahdollisia. Uuden synnyttämisessä onkin usein kyse ensi sijassa esteiden poistamisesta ja luottamuksesta. Määräajan päättyessä de Ceveulin laivat on helppo siirtää muualle, retkikunta voi jatkaa matkaansa tai hajaantua jättäen entisen jättömaan puhtaampana uusiin tarkoituksiin. Vakava ja iloinen, raskas ja keveä näyttävät löytäneen toisensa.

Taolaisuudessa vastakohdat nähdään komplementaarisina, ne vetävät toisiaan puoleensa ja muuntuvat toisikseen. Itämaisissa kamppailulajeissa tätä vastavoimien dynamiikkaa on aina käytetty hyväksi. Tunnistan omasta länsimaisestakin perinteestä samankaltaisia ajatuksia, dialektiikasta, stoalaisuudesta. Itselläni I Chingin 64 heksagrammin kuvaukset ruokkivat ennen kaikkea omaa symbolista ajattelua ja käytettävä menetelmä virittää kysymisen taitoa. Taustalla olevan filosofian ymmärtäminen haastaa lisäperehtymiseen. Mutta tätä voin kokeilla heti: verrata, miltä tuntuu pään kylmänä pitämisen sijaan hiljentää varpaat kuulolle.

Musiikkimestari Josef Knechtille: ”Totuus on olemassa, ystäväni, sen sijaan oppia, jota janoat, absoluuttista, täydellista ja ainoaa viisaaksi tekevää, ei ole. Lakkaa kaipaamasta täydellistä oppia, ystäväni… Totuus koetaan, sitä ei opita.” – Lasihelmipeli

 

Helena IhalHelena Ihalaa on dramaturgi ja työnohjaaja, joka on kehittänyt organisaatiodramaturgista lähestymistapaa konsultaatiotyöhön ja työnohjaukseen. Tänä syksynä hän vetää Metanoia Instituutissa aiheeseen liittyviä työpajoja yhdessä Jukka-Pekka Heikkilän kanssa.

Lue lisää työpajoista:
Metanoia-työpaja: Organisaatiodramaturgia konsultaatio- ja kehittämistyössä, 13.11. Helsinki
Metanoia-työpaja: Ennakoimattoman hyödyntäminen ja kaaoksessa konsultointi, 4.12. Helsinki