Artikkelit

Kuinka kompleksisuus muokkaa kehittämistä ja konsultointia?

Heli Talja, Pia Adibe, Maarit Wirta, Perttu Salovaara, Jukka-Pekka Heikkilä & Risto Puutio 19.1.2022

Metanoian webinaarikonferenssissa keskusteltiin, miten kehittämis- ja konsultointityö muokkautuu kompleksisuuden keskellä. Keskustelut olivat innostavia ja energisoivia avauksia kunkin osallistujan kokemaan muuttumiseen omissa ajattelu- ja toimintatavoissa. Kahta keskustelukokonaisuutta oli virittämässä lyhyitä alustuksia, joissa olleisiin ajatuksiin voit lyhyesti tutustua tässä blogissa. Ensimmäisen keskustelun teemana oli, kuinka organisatioiden kehittymiseen liittyvät paradoksit ja jännitteet vaikuttavat kehittäjien ja konsulttien toimintaan. Alustajina toimivat Jukka-Pekka Heikkilä, Heli Talja ja Pia Adibe.

Kompleksisuus ja monen näkökulman todellisuus

Systeemit koostuvat erilaista toimijoista ja asioista. Tehdessämme eroja asioiden välillä tai yhdistellessämme niitä ajattelemme ja toimimme aina jostain näkökulmasta käsin. Usein se tapahtuu aivan tiedostamatta: otamme automaattisesti jonkin näkökulman asioihin. Valittujen näkökulmien tiedostaminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää ymmärtääksemme, keitä olemme ja mitä teemme. Jukka-Pekka käsitteli, miten konsulttina etenee usein keskusteluista ja tilanteista toiseen kuin pelilaudalla, jossa jokaisessa pisteessä odottaa uusi vastakkaisten näkökulmien jännite. Jos työtä ei tehdä kompleksisuuden luomien sekä-että -näkökulmien tiedostamiseksi, on suuri riski, että jäädään jumiin tai ajattelu ja toiminta alkavat merkittävästi vinoutua lisää.

Heli jatkoi alustusta käsitellen organisaatioiden jännitteitä ja paradokseja tutkimuksellisesta näkökulmasta. Hänkin totesi, miten jännitteet kuuluvat olennaisesti systeemisen organisaation luonteeseen eivätkä ole sinänsä hyviä tai pahoja. Osa jännitteistä on myös perusluonteeltaan pysyviä. Ne ovat paradokseja, jotka ilmenevät arjessa eri tavoin. Heli esitteli tutkimuksessa esiin tulleita perusjännitteitä ja kutsui konsultteja hahmottamaan vastaan tulevien jännitteiden luonnetta. Onko kyseessä aidosti joko-tai -valintoja, vai onko käsillä sekä-että -tilanne, jonka tiedostamisesta voi olla paljon hyötyä johtajille ja kehittäjille, samoin kuin niiden takana olevien perusparadoksien tunnustamisesta.    

Tutustu lisää Helin ajatuksiin artikkeleissa Työn tuuli: Organisaatioparadoksi – pirullinen ongelma vai johtajan apulainen? sekä Jännite-tutkimuksen raportti Jännitteistä uutta voimaa: keinoja organisaatioille jännitteiden tulkintaan ja hyödyntämiseen.

Pia liittyi alustukseen esittelemällä LUT-yliopiston tutkimaa, Verohallinnon Jukka Kyhäräisen käynnistämää Datatalouden tilannehuonetta. Se koostui vuoden 2020 lopulla kokeiluna järjestetyistä kolmesta tapahtumasta, joiden jatko siirtyi Sitran koordinoitavaksi keväällä 2021. Tilannehuoneen tavoitteena on tuoda yhteen eri datatalouden toimijoita niin julkiselta, yksityiseltä, kuin kolmannelta sektorilta matalan kynnyksen toiminnalla ja keskustelunomaisella yhteistyöllä yhteisen tilannekuvan luomiseksi ja yhteistyön lisäämiseksi. Yhteisen asian äärelle pysähtyminen on luonut tilan, jonka organisoitumisprosessissa on tunnistettu sekä-että -ajattelun tuoma dynaaminen, eteenpäin vievä jännitteisyys. On tunnistettu sekä tarve konkreettisesti edistää asioita niiden aikaansaamiseksi ja uudistaa datatalouden kehittymistä, että tarve antaa osallistujajoukolle ääni ja keskustelumahdollisuus löytää mahdollisia uusia tapoja edetä yhdessä. 

Tutustu lisää: Datatalouden tilannehuone ja Jukka Kyhäräisen blogi Tilannehuoneen kokeiluvaiheesta.

Toisen keskustelukokonaisuuden teemana oli yhteisöohjautuvuuden kielipeli – miten organisoitumisen muutokset vaikuttavat konsultoinnin puheeseen ja toimintaan? Tätä keskustelua alustivat Risto Puutio, Maarit Wirta ja Perttu Salovaara.

Konsultoinnin kielipeli ja mielikuvittelu

Maarit alusti, miten kirjassa Organisaatio prosessina ehdotetaan, että lukija ryhtyisi substantiivien sijaan ajattelemaan verbeillä. Tämä helpottaisi organisaation hahmottamista dynaamisena systeeminä staattisen tilan sijaan. Tämän ajatuksen johdattelemana hän ryhtyi puhumaan osaamisen sijaan oppimisesta (”työskentelen osaamisen kehittämisen parissa”). Osaaminenhan on staattista: jonakin hetkenä havaitut tiedot ja taidot. Oppiminen taas on dynaamista etenemistä ja uuden kehittämistä. Hän kertoi, kuinka sai tästä ihmisten tulkintojen erilaisuudesta muistutuksen, kun kävi keskustelua organisaation kehittämisestä ja oppimisesta. Keskustelukumppani heitti ohimennen kysymyksen: ”Eikös se oppiminen ole sama kuin osaamisen kehittäminen?” 

Episodi muistuttaa ehkä itsestään selvästä, mutta myös tärkeästä asiasta, joka Maaritin kokemusten mukaan liittyy varsinkin asiakastilanteisiin. Yhteiseen toimintaan liittyvät keskeiset käsitteet ­– etenkin ei-vakiintuneet tai osallistujille uudet – kannattaa ottaa yhteisen keskustelun kohteiksi ja sopia niiden merkityksistä. Muutoin kommunikoimme helposti toistemme ohi ja vesitämme yhteistyön tuloksineen. Meininki on kuin hedelmätöntä toimintaa kuvaavassa sananlaskussa: ”Toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä.”

Perttu jatkoi ajatuksesta, kuinka uudet systeemit vaativat mielikuvittelua. Mielikuvituksella ihminen pystyy mielessään kuvittelemaan kokonaisia tapahtumasarjoja, kohtaloita, juonenkulkuja – liikettä, tunteita, ääniä ja kehollisia tuntemuksia. Se ei ole pelkkä kuva, vaan rajaton määrä mielteitä. Yksi organisaatiokonsultoinnin haaste tällä hetkellä on, että meillä on hyvin vähän mielteitä, eli sanastoa, kuvia ja käsityksiä siitä, mitä ja millaisia ovat tulevaisuuden organisoitumistavat ja hierarkian vaihtoehdot. 

Pertti tunnisti haasteksi sen, että nykyinen hierarkkinen organisaatiorakenne on kokonainen kieli- ja kuvastopeli, johon olemme kulttuurisesti kasvaneet sisään. Se on maailman hahmottamisen eli mieltämisen tapa. On geometrisiä top-down organisaatiomalleja: puhutaan organisaatiosta, resursseista, direktio-oikeudesta, hallintosäännöstä, raportointisuhteista. Organisaatioiden kielenkäyttöä ohjaavat käsitteet best practices, key performance indicators, success factors… Yksi uusista muotisanoista, jonka alle monimutkaiset ilmiöt saa kätkettyä on ERP eli enterprise resource planning, suomeksi toiminnanohjausjärjestelmä. Eihän kuulosta konemetaforalta sovellettuna ihmisyhteisöön, eihän?

Kun tämän perinteen rinnalle ja vaihtoehdoksi yritetään syöttää itse- tai yhteisöohjautuvuutta, autonomisia tiimejä, hajautettua päätöksentekoa, tai verkostomaisuutta ja rihmastoa, törmätään systeemiseen muuriin.

Talouden, tekniikan ja (perinteisen) johtamisen kieli- ja mielikuvilla on viimeisen sadan vuoden aikana luotu kokonainen läpitunkematon systeemi. Se on ihmisen luoma systeemi, josta ei kukaan enää ole vastuussa. Taloushistorioitsijat ja sosiologit etsivät sen juuria ja yrittävät tehdä näkyväksi sen vaikutuksia.

Perttu päätyi kysymään, miten luoda tähän rinnalle uutta. Tämän hierarkis-teknis-taloudellisen systeemin rinnalle tarvitaan laaja-alainen ajatus vaihtoehtoisesta systeemistä. Laastarit, kuten yksittäiset sanat, työkalut tai kuvat voivat olla herättäviä osapalasia, mutta ihmisyhteisöiden toimintaa on hyödyllistä muutoskonsultoinnin prosessissa mieltää systeeminä, jossa osatekijät ovat osa kokonaisuutta. Joskus pienet aihiot saavat aikaan ketjureaktioita, ja ennakoimattomia tapahtumia alkaa nousemaan esiin. 

Mutta ennen kaikkea uusia organisoitumistapoja varten tarvitaan mielikuvitusta: sanastoa, visuaalisia kuvailuja, metaforia, tapahtumien sarjakuvitusta, tunneilmaston ja motivaation väritystä ja merkitysten korostamista. Uudet systeemit vaativat tällä hetkellä ennen kaikkea systemaattista ja systeemistä mielikuvittelua. Mitä sanoja, tunteita, kuvia, liikettä ja hajuja sekä eettisiä ja henkisiä ulottuvuuksia siihen liittyy?

Aihe on ajankohtainen. Uusien hyvinvointialueiden aluevaltuutettujen ensimmäisiä tehtäviä on hallintosäännön luominen. Hallintosääntö kertoo, kuinka hallinto järjestetään organisaation sisällä. Jos – ja kun – tätä työtä ohjaavat ainoastaan byrokraatiaa, hierarkiaa ja taloutta toisintava ajattelu, on vaikea nähdä, miten uudistus tuottaa sen mitä on haluttu: verovarojen paremman hyödyntämisen asukkaiden hyvinvoinnin hyväksi. Keskiössä ei tulisi olla hallintohimmeli, vaan asukas, palvelu – ja miten olisi työntekijöiden motivaatio?

Risto liittyi keskusteluun pohtimalla organisoitumisen muutoksia ja niiden vaikutuksia konsultointiin. Ensimmäinen muutoshavainto oli se, että nykyään työtehtävät edellyttävät jatkuvaa tietojen yhdistelyä ja uuden tiedon konstruointia, toisin sanoen itselähtöistä tehtävien määrittelyä. Tällä on se vaikutus konsultointiin, että meidän on asiantuntijatiedon tuottamisen sijaan kyettävä tuottamaan erilaisia tietoa prosessoivia vuoropuheluita toimijoiden välille. Toisin sanoen muutos konsultoinnissa merkitseet työtä, jossa enenevästi tuotetaan uusia konteksteja ihmisten välisen määrittelytyön mahdollistamiseksi: yhdessä ajattelun, kuuntelemisen ja jäsentämisen tiloja. 

Toisena muutoksena Risto kuvasi sen, että työn tekeminen edellyttää enenevästi kykyä kokonaisuuksien hahmottamiseen sekä abstraktiin ajatteluun. Konsultoinnissa tarvitaan tämän vuoksi enenevästi konkretiapuheen ja metapuheen välistä vuorottelua sekä metakognition harjoittelua. 

Kolmanneksi yhteisohjautuvuuteen perustuva työ edellyttää yksilökeskeisten käsitteiden purkua ja uusien arjen käsitteiden luomista. Yksilön sijaan suhteet siis muodostavat toiminnan kehittämisen ja havainnoinnin perusyksikön. Tämä merktisee sitä, että konsultoinnin kohteeksi tulevat enenevästi sekä vallitsevan ajattelumallien tunnistaminen että uusien, systeemitason käsitteiden tuottaminen. Ei helppoa, mutta olennaista kompleksisen aikamme työelämässä. 

Öljyn muotoilema elämä

Helena Ihala 4.9.2018

Kansainvälisten selvitysten ja sopimusten  perusteella ilmastonmuutoksen seurauksiin varautuminen ja niiden hillitseminen eivät voi odottaa (esim. Pariisin v:n 2015 ilmastosopimus, YK:n Agenda 2030). On kysymys kiireellisen ensihoidon tarpeesta, ambulanssitermein kiireellisyysluokasta Aarne tai vähintään Bertta. Niissä molemmissa potilaan peruselintoiminnoissa on häiriö, joka ilman tehokasta hoitoa voi johtaa hengenvaaraan. Tiedeyhteisön laaja yksimielisyys toimien tarpeellisuudesta ja kiireellisyydestä ei ole riittävästi johtanut ilmastonmuutosta koskevan tutkimustiedon soveltamiseen käytännössä. Valot eivät vilku, pillit eivät soi, vaikka Aarnet ja Bertat ajetaan aina hälytysajoina.

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon mukaan Suomen tulevaisuuden suurin haaste on työelämän muuttumisessa, työn murroksessa (2017, selonteon 1. osa). Näiden muutosten ennakoidaan olevan mittakaavaltaan historiallisia ja jopa koko yhteiskuntaa uudelleen muotoilevia. BIOS-tutkimusyksikön tutkijat ovat selontekoa kommentoidessaan nimenneet työn murroksen yhdeksi merkittävimmäksi tekijäksi työelämän välttämättömän sopeuttamisen ympäristön reunaehtoihin. Tämä suurin työelämää koskeva murros on kuitenkin tulevaisuusselonteossa jäänyt lähes täysin huomiotta. Se on myös murrostekijöistä kiireellisin, jos ilmastonmuutoksesta käytettävissä oleva tieto otetaan vakavasti.

Fossiilienergialla ja sen varaan rakentuneella työelämällä on keskeinen rooli ilmaston ja koko maapallojärjestelmän muutoksessa. (80 % energian tuotannosta pohjautuu fossiilisiin polttoaineisiin). Moderni kulttuurimme perustuu niin keskeisesti fossiilienergian helpolle saatavuudelle, että sen olemassaolo on ehtinyt hävitä tietoisuudestamme. Öljy on muotoillut huomaamatta työelämämme. Olemme oppineet ajattelmaan energiaa sen kykynä tehdä työtä. Fossiilienergiassa tämä kyky on suurimmillaan, sen teholle on vaikea löytää vastinetta. Tämän anteliaan energian ja jatkuvan talouskasvun liitto noin 150 vuoden ajalta on tehnyt meistä syvästi fossiiliriippuvaisia, eikä meidän ole helppo hyväksyä, mitä kaikkea väistämätön irrottautuminen tästä riippuvuudesta tulee merkitsemään. Ympäristöahdistuksesta kirjoittanut Panu Pihkala pitää ilmastonmuutokseen liittyviä ristiriitaisia, aina lapsen varhaiseen kehityspsykologiaan ulottuvia tunteita yhtenä syynä siihen, että emme toimi olemassaolevien tosiasioiden pohjalta. Hän myös pitää näiden tunteiden käsittelyä edellytyksenä sille, että voimme muuttaa käyttäytymistämme lamaantumisen tai välinpitämättömyyden sijaan. (Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo, 2017). Tunteet ovat energian muoto.

Ilmastonmuutoksen ratkaisuista käyty keskustelu on painottunut teknologisiin innovaatioihin ja keinoälyyn. Keinoäly on kykyä ratkaista ongelmia, tietoisuus on myös kykyä tuntea ja asettua toisten nahkoihin. Koska ilmastonmuutos jo nyt tuottaa kärsimystä toisille enemmän kuin toisille, tarvitsemme tätä eläytymiskykyä kipeämmin kuin koskaan. Tietoa ihmisen ympäristövaikutuksista meillä on ollut käytössämme pitkään. Klassisessa tragediassa hamartia, kohtalokas erehdys, ei johdu tiedon vaan tiedostamisen puutteesta. Fossiilisokeutemme ymmärtäminen edellyttää myös tietoisuutta irrationaalisesta puolestamme. Järkevän kuluttajan -hypoteesi on osoittautunut pitämättömäksi. Vallitsevat talouden teoriat eivät huomioi ihmisen epärationaalisuutta, eivätkä ne myöskään ota huomioon luonnonvarojen rajallisuutta. Ne ovat syntyneet yltäkylläisyyden aikana.

Ilmastonmuutoksessa ruumiillistuu se, mitä tiedämme kompleksisten järjestelmien toiminnasta ja viheliäisten ongelmien ratkomisen vaikeudesta. Kompleksisessa systeemissä on vaikea ennakoida toimenpiteiden vaikutuksia, ne jäävät tästä hetkestä käsin aina jossain määrin tuntemattomiksi. Itse toimenpiteestäkään emme voi varmuudella tietää, onko se oikea toimi. Tämä on elämän luonne, ja sen vähemmästä ei ilmastonmuutoksessa ole kysymys. Tuntemattoman edessä elämää koossapitävät merkitysrakenteet joutuvat turbulenssiin. Ilmaston lämmetessä ja meren noustessa aktivoituu myös tiedostamaton myyttien ja symbolien taso. Edistyksen myytin arviointi, purkaminen tai uudella tavalla kertominen vaikuttaa ympäristökriisissä vääjäämättömältä. Ja sen vastaparikaan, apocalypsis, ei ole enää entisensä. Maailmanloppu on kyllä aina tehnyt tuloaan myyteissä ja uskonnoissa, ihmisen ulkopuolelta. Nyt se näyttää olevan mahdollinen ihmisen itsensä toimesta.

Aikakauttamme on alettu kutsua antroposeeniksi, ihmisen aikakaudeksi. Siinä ihmisestä on tullut maapalloa pysyvästi muuttanut geologinen voima, joka vertautuu muihin suuriin luonnonvoimiin. Antroposeenikertomuksesta näyttää tulleen uusi Suuri Kertomus aikana, jolloin suurten tarinoiden jo moneen kertaan on julistettu kuolleen. Tuon kertomuksen määrittelystä kiistellään, mutta se on tullut jäädäkseen; luonnontieteistä se on levinnyt yhteiskuntatieteisiin, taidekentälle ja julkiseen keskusteluun. Tarinat ovat merkitysenergiaa. Niissä on voimaa ja vaaraa.

Tiedetään, että kertomuksen muuttuessa neuronit alkavat aivoissamme kytkeytyä uudella tavalla. Se, miten antroposeeniä kerromme, muokkaa sitä ja tulevaisuuttamme. Uhkakuvien välttämättömän kohtaamisen lisäksi mahdollisuuksia ja vaihtoehtoisia kehityspolkuja simuloiva kertominen ovat tapoja suunnistaa tuntemattomaan tulevaisuuteen. On kerrottava monin tavoin. Vain siten sellainen, mitä emme vielä pysty näkemään, voi tulla näkyväksi. Ettemme katso pois, jos hyvä yllättää meidät.

Helena Ihala

Dramaturgi, työnohjaaja (STOry)


VAIKUTUS TUNTEMATON -seminaari 21.9. ilmastonmuutoksesta luotaa työn, energian ja ympäristön keskinäisiä suhteita rohkeasti ja realistisesti, tulevaisuuteen suunnaten. Mukana tutkijoita, taiteilijoita ja muutostyötä omassa työssään toteuttavia asiantuntijoita

Organisaation resilienssi syntyy vuoropuhelussa

Jukka-Pekka Heikkilä (Metanoia) ja Heli Talja (VTT)

Elämme ennakoimattomassa, globaalisti yhteen kietoutuneessa toimintaympäristössä, jossa organisaatioiden muuttuvuus on pysyvä olotila. Jatkuvan muuttumisen johtamisen haastetta voi lähestyä resilienssin eli muutosjoustavuuden näkökulmasta.

Suomalaisten organisaatioiden muutoskykyä tutkittiin VTT:n ja TTL:n tutkimushankkeessa Organisaation resilienssin tukeminen (ResCas). Tutkimuksen tulosten eräs ydinviesti oli, että elinvoimaisten muutosten edistämiseksi on hyödyllistä uudelleen suunnata johtamisen fokusta. Suunta kannattaa ohjata pois sovittujen toimintarakenteiden jatkuvasta muuttamisesta kohti vuorovaikutuksessa tapahtuvaa organisaation jäsentymistä. Organisaation muutosjoustavuuden eli resilienssin rakentumisen edellytyksiä ohjaa ihmisten ja yhteisöjen välinen vuorovaikutus. Kyse on vuorovaikutuksesta, jossa ihmiset organisaatioiden sisällä hahmottavat, mikä on hyödyllistä ja tärkeää virallisista rakenteista riippumattakin.
Organisaation resilienssin luominen kiteytyi tutkijoilla seuraaviin kolmeen väittämään:

  • Organisaation muuttumisen ja ketteryyden perustana on oppiminen ja yhteiskehittely toimijoiden välillä.
  • Kyky hyödyntää organisaationa kompleksisuuden synnyttämiä jännitteitä ja elää niiden kanssa on muutoskykyisen organisaation tunnusmerkkejä.
  • Johtamisen ja johtajan roolina on usein tuottaa resilienssiä synnyttäviä, uudistavia häiriöitä ja poikkeamia organisaation vuorovaikutukseen rutiineihin ja toimintaan (ei niinkään luoda organisaatioon yksinkertaistettua selkeyttä).

Kyky elää organisaationa muuttuen ei ole vain ympäristön ja oman muutoksen sietämistä ja siitä selviytymistä, vaan kykyä jopa hyödyntää ennakoimattomuutta ja toimintaympäristön turbulenssia energian lähteenä omassa muuttumisessa. Organisaation resilienssi ei perustu yksittäisten ihmisten ominaisuuksiin, vaan kyse on koko organisaation toimintatapoihin ja erityisesti vuorovaikutukseen ankkuroituvasta yhteisöllisestä kyvykkyydestä, osaamisesta ja ajattelusta. Siksi siihen voidaan vaikuttaa kehittämällä parempia olosuhteita yhteisölliselle ajattelulle ja toiminnalle.

Konemetafora muutosjoustavuuden esteenä

Monia organisaatioita kuvaa kuitenkin yhä ajatus että luodaan johtamisella pysyviä rakenteita, rooleja ja tehtäviä, joita toistetaan ja valvotaan eri tasoilla. Organisaatioiden ajatellaan olevan tiettyyn tarkoitukseen huolellisesti suunniteltuja monimutkaisina koneita, joissa kaikilla on omat tarkkaan määritellyt tehtävänsä ja roolinsa. Ympäröivän maailman muuttuessa konetta sitten säädetään sopivasti tai – ympäristön muutosten ollessa erityisen merkittäviä – rakentamalla koko kone uudelleen hieman erilaisin suunnitteluparametrein ja ehkä myös korvaten joitakin osia uusilla.
Juuttumista tähän konemetaforaan voi pitää yhtenä suurimmista nykyorganisaatioiden resilienssin ja muutosjoustavuuden esteistä. Kone-ajattelutapa hävittää näkyvistä sen, että organisaatiot ovat jatkuvassa muuttumisen tilassa jo niiden jäsenten päivittäisen kanssakäymisen ja oppimisen myötä. Nyky-ympäristöön ja varsinkin tietotyöhön sopii paremmin ajattelutavat, joissa tulee esiin tämä jatkuva muuttuminen, kehkeytyminen.

Kompleksisuusajattelu ja vuoropuhelu vaihtoehtona

Irroittautuminen koneajattelusta edellyttää vaihtoehtoisia ajattelutapoja organisaatioiden luonteesta ja kehittymisestä. Kompleksisuusajatteluun perustuva näkemys organisaatioista muuntuvina systeemeinä (complex adaptive systems, CAS) on tarjoaa innostavan vaihtoehdon nostaa keskiöön toimijat ja ennen kaikkea heidän tapansa toimia ja kommunikoida yhdessä. Sen avulla voi ymmärtää, miten erilaisten toimijoiden – yksilöiden ja ryhmien – vuorovaikutus toistensa ja ympäristönsä kanssa rakentaa ja uusintaa organisaatioita kaiken aikaa. Vuorovaikutus kehittää organisaation valmiuksia niin ympäristön muutosta koskevan tiedon keräämiseen ja käsittelyyn kuin johtopäätöksien tekemiseen ja päätösten toimeenpanoonkin.

Nopeasti muuttuvassa ympäristössä syntyy jatkuvasti uusia ristiriitaisuuksia ja jännitteitä joihin vanhoilla rakenteilla ei kyetä vastaamaan ja siksi muutosjoustavuuden ylläpitämiseksi tarvitaan vuorovaikutuksessa paikallisesti luotava uusia vastauksia. Organisaatioiden täytyy elää dialogissa, jossa toisaalta pitää uudistua ja innovoida mutta myös luoda jatkuvuutta. Tarvitaan muun muassa yhteisöllistä kykyä kuvitella tulevaisuutta uudella tavalla tai hahmottaa mahdollisuuksia ja erilaisia vaihtoehtoja työtehtävien muuttumiselle. Muodollisten rakenteiden sijaan organisaatioissa kannattaa keskittyä enemmän valmiuksiin neuvotella ja uudelleen sopia tavoitteita, tehtäviä ja toimintatapoja.
Resilienssiä, muutosjoustavuutta syntyy, kun organisaation jäsenet osallistuvat monipuolisesti neuvotteluun ihmisten ja asioiden koordinoitumisen jatkuvaksi säätelemiseksi. Osallistuminen muovaa ja kehittää kollektiivista omien työroolien ja tekemisten uudelleen ajattelua.

Dialogin ylläpito on johtamista

Monipuolinen vuoropuhelu tarvitsee tukea, dialogin malleja, joiden avulla pystytään sekä pohtimaan käsillä olevia asioita syvällisesti, että myös tutkimaan sitä, miten vuorovaikutus meitä samalla muovaa. Ihmiset ja asiat kietoutuvat monin tavoin yhteen kommunikaation kautta ja vaikuttavat kaiken aikaan toinen toisiinsa, eikä tätä vuorovaikutussuhteissa tapahtuvaa muuttumista ja kehkeytymistä voi kokonaan kontrolloida. Muutosjoustavissa organisaatioissa pelkkä asioiden ja ihmisten johtaminen ei riitä, vaan on kysyttävä, miten muovaamme organisaatiota ja miten organisaatio muovaa meitä. Millainen organisaatio meistä on tulossa kommunikointimme seurauksena?

Moniäänisyys ja tutkiva, jatkuva dialogi mahdollistavat epävarmuudessa ja jännitteissä elämisen. Johtamista on jatkuva kysyminen, miten ylläpidetään moniäänistä, resilienssiä tuottavaa dialogia, jolla ohjata organisaatiota ja välttää liiallinen hajaantuminen ja kaaos. Kokousten vakioagendojen mielekkyyttä kannattaakin pohtia. Muutosjoustavuutta voi rutiinien sijaan synnyttää luomalla organisaatioon totutusta poikkeavaa keskustelua, esimerkiksi luomalla vuorovaikutusta uusien sisäisten tai ulkoisten rajapintojen yli. Dialogi asiakkaiden kanssa tai organisaation hierarkiatasojen kesken muuttaa näkökulmia ja luo uusia mahdollisuuksia toimia toisin.

Kompleksisuusajattelu korostaa että ”Oikeaa” ratkaisua organisaation muutoksiin ei voi tietää, koska sellaista ei ole. On luovuttava muiden yläpuolella olevan tietäjän roolista ja yhdistettävä erilaisia näkökulmia tilanteiden pohdintaan. Tilanne määrittää näin toimintatapoja, mutta samalla myös toiminta muovaa tilannetta. Eteenpäin pääsee kokeilemalla jotakin mielekästä toimintatapaa ja katsomalla, mitä sen seurauksena tapahtuu. Saadessamme uusia kokemuksia opimme jatkuvasti lisää myös tekojen ja mahdollisten seurausten välisistä suhteista. Yksi uudenlaisen johtajuuden haasteista kulminoituukin juuri tähän. On oltava valmiuksia ja rohkeutta toimia aivan toisin kuin aiemmin on opeteltu ja harjoiteltu: ei tarkan suunnittelun ja suunnitelmien ”jalkauttamisen” perusteella vaan myös suunnitelmallisesti yhteisen yrityksen ja erehtymisenkin kautta.

Näitä muutoksen teemoja tutkitaan myös syksyn Metanoia-konferenssissa, jossa mm. Juha Lindell käsittelee muutosjohtamisen pirullisia haasteita eli poikkeuksellisen haastavista ongelmia.

Osa kirjoituksesta on julkaistu aiemmin osana Tekesin blogia.

Kintsugi, säröjen ja häiriöiden kultainen raja

Jukka-Pekka Heikkilä ja Marianne Tensing 27.7.2016

Kintsugi on 1500-luvulta lähtöisin olevaa japanilaista filosofiaa ja taidetta, jossa ”kultaiset puusepät” luovat rikkinäisille keraamisille astioille uuden arvokkaan elämän liittämällä palaset yhteen kullalla, hopealla tai muulla arvokkaalla metallilla. Ajatus on kiehtova. Rikkinäisyyttä ja halkeamia ei tarvitse peittää eikä hävetä, vaan niihin luodaan täysin uusi suhde, joka mahdollistaa kokonaisuuden näkemisen muuttuneena, uutena esteettisenä elämyksenä. Näin kullalla korjatusta säröstä tulee astian erityinen ominaisuus. Juuri särö tekee uudenlaisen merkityksen mahdolliseksi yhdistämällä ainutlaatuisesti säröytyneet osat kullatulla rajalla..

Tulevan Metanoia-konferenssin teemana on Konfliktit organisaatioissa – minä konfliktissa (1.9.2016). Voiko kintsugi-taiteilijoiden filosofiaa soveltaa myös konfliktin tapaisiin ilmiöihin? Voisiko ihmisten välisiä ristiriitoja, törmäyksiä, erimielisyyksiä nähdä säröinä suhteissa ja mahdollisuuksina ”kultaiselle puusepän työlle”, jossa muotoillaan säröistä kasvavaa todellisuutta?

Säröt ovat merkki uudesta – jos se vain sallitaan

Kintsugi-taiteilijat asennoituvat särön mahdollisuuksiin radikaalisti eri tavalla näkemällä siinä uutta ja arvokasta laatua.

Säröt tai häiriöt vuorovaikutuksessa ovat yleensä poikkeamia jostakin tutusta ja odotetusta. Erityisesti asioista, joihin olemme tottuneet, asioista joissa ”mieli ja silmä on tottunut lepäämään”.  Huomaamme särön, koska se erottuu ja poikkeaa tavallisuuden pinnasta. Särö, häiriö, poikkeama tai ristiriita ilmiönä ovat veistettyjä samasta puusta. Siinä asiat eivät mene niin kuin on ajateltu ja suunniteltu. Ne ovat jotakin muuta kuin sitä, miten niiden pitäisi olla tai miten on sovittu.

Kaikki nämä ilmiöt voidaan liittää kompleksisuusajatteluun ja siihen todellisuuskäsitykseen, että maailma jatkuvasti säröilee, kuplii, värähtelee ja uusiutuu radikaalistikin. Elämä tapahtuu jatkuvassa tulemisen tilassa, organisaatiotkaan eivät ole koskaan paikallaan eivätkä valmiita. Yhteisöjen toimintatavat elävät jatkuvassa muutoksessa kuin luonnon ekosysteemit, joissa ilmaston, maaston ja eliöstön säröilevä vastavuoroisuus muovaa kokonaisuutta ja sen osia tilannekohtaisesti.

Jokainen särö on ilmiönä kiinnostava, se muuttaa systeemin dynamiikkaa, se on merkki toisenlaisen tulosta. Se kertoo muotoutumisen alusta, jossa ei näy vielä jäsentyneisyyttä, selkeyttä, eikä vielä kaunistakaan. Vielä ei ole tietoa, mitä se on tai tulee olemaan. Kaikki on alussa kuin auringonnousussa. Säröt voivat olla myös hyvin häiritseviä, mutta ne luovat aina alun jollekin ja tekevät tilaa uuden tulolle, jos se vain sallitaan.

Resilienssi kykynä kohdata säröilyä

Inhimillisenä kokemuksena särön tai häiriön ilmaantuminen elämänpiiriin (merkityssuhteisiin, uskomuksiin) ei välttämättä tunnu hyvältä. Se voi tulla kokemuksiin ristiriidan, konfliktin tai erimielisyyden muodossa ja horjuttaa tasapainotilaa. Se häiritsee hallinnan tunnetta, tekee levottomaksi ja voi viedä yöunetkin. Häiriö yleensä herättää myös vastarinnan sekä työntää kehiin puolustavaa asennetta. Kuinka löytää häiriöiden ja poikkeamien hyödyllisyys, miten luoda kintsugin kaltaista uudistavaa, transformatiivista muutosjoustavuutta?

Resilienssi on viime vuosina paljon käytetty sana kehittäjien keskuudessa. Tavallaan sanan voi ymmärtää ilmaisevan kykyjä hyödyntää sellaisia ominaisuuksia ja asioita, joita ei aikaisemmin ole tarvinnut hyödyntää. Kun ympäristö ja tilanteet muuttuvat merkittävästi, tarvitaan kykyjä muutoksen kanssa elämiseen ja sen mukanaan tuomien mahdollisuuksien löytämiseen.

Resilienssi siis liittyy siihen, kuinka potentiaaliset valmiudet, resurssit ja taidot, joille aikaisemmin ei ole ollut tilausta, osattaisiin ottaa muutoksessa käyttöön. Kaikissa tilanteissa on jotakin tuttua ja jotakin vierasta, molempien tunnistaminen on olennaista. Mutta se vieras särö, joka alussa epäilyttää tai näyttää heiveröiseltä, eikä ollenkaan mahdolliselta, voi olla muutoksen kannalta avainasemassa. Siihen mikä tässä hetkessä tuntuu turhalta, virheeltä ja konfliktissa olevalta, liittyy usein resilienssin kannalta muutosjoustavuuden ydin.

Tuntuu tärkeältä ja kiinnostavalta pohtia ja tutkia kokemuksellisesti, voisiko resilienssikyky näyttäytyä ’kultaisena puusepän työnä’. Niin että ihmiset itse tietoisesti ja tahtoisesti, ’ihan noin vaan luonnostaan’, loisivat olosuhteita, joissa pystyisivät yhteisöissä uudelleenmuotoilemaan omia kokemuksiaan niin, että eteen ilmaantuvassa säröstä tai häiriöstä kehittyy itseä ja kasvua tukevia prosesseja. Olisiko mahdollista nähdä säröviivoja kultaisina muodonmuutoksen paikkoina?

Tule mukaan pohtimaan tätä ja muita kysymyksiä Metanoia-konferenssiin Tieteiden talolle 1.9. 2016!

Tervetuloa ja upeaa loppukesää kaikille!

metanoia konferenssi 2016

Voiko vääjäämättömiin yllätyksiin valmistautua?

Helena Ihala, dramaturgi ja työnohjaaja 11.4.2016

puck organisaatiodramaturgia

Tänä keväänä pääsiäinen ja aprillipäivä olivat poikkeuksellisen lähellä toisiaan. Pääsiäisen harras ja vakava pyhä noudattaa kulttuurimme syvärakenteessa vaikuttavaa klassisen tragedian mallia. Historiallisesti tragedia oli ylevöittävää hovin ja ylhäisön taidetta. Jälkimmäinen on edellisen vastakuva, viattomalta vaikuttava jäänne vanhoista tavoista ja ajoista. Kuitenkin myös aprilli kytkeytyy kulttuurimme merkittävään perinteeseen, vaikka sen yhteys karnevalismiin ja väärän kuninkaan -päivään eivät ehkä juolahda mieleemme.

Narrit ja ilveilijät olivat groteskia torien ja rahvaan kulttuuria, arvostukseltaan tragediaa alempana. Jäljittelemällä, nurinkääntämällä, sanoja vääntämällä narri edustaa näkyväksi tekemisen, representoimisen tehtävää monin eri tavoin. Narrin työvälineet ovat esityksellistämisen palveluksessa: käsipeili ja käsinukke, joiden avulla näytellään ja näyttämöllistetään hovi- organisaation suhteet ja suhdanteet. Narri on keikauttaja, kyseenlaistaja, haastaja, pilkkakirves, lohduttaja, iloiikka ja itkupilleri, mutta ennen muuta dialogin tuoja ja mahdollistaja.

Narri ja kuningas ovat muodostaneet taiteessa ja sosiaalisessa todellisuudessa jänniteparin ja keskeisen organisoitumisen peruskuvion, jonka läsnäoloa ja ilmenemismuotoja olisi hyvä havainnoida ja pohtia työelämässä ja organisaatioissa. Ilmiöinä ja jännitteinä, ei välttämättä henkilöinä. Enemmänkin arkkityyppisinä funktioina, ja usein valtaan liittyvinä kysymyksinä. Jos toinen vastinpari organisaatiossa korostuu yksipuolisesti tai tulee ilmaistuksi tukahdutettuna tai epäsuorasti, millaisia ilmiöitä ja häiriöitä se organisaatiossa tuottaa?

Mitä tapahtuu organisaatiossa, jos siltä puuttuvat tavat katsoa itseään toisten näkökulmasta, sidosryhmiensä ja myös laajemman kokonaisuuden katsannoista käsin. Ajaudutaanko silloin pimeään kulmaan, jossa toimintamme vaikutukset ja takaisinkytkennät jäävät näkymättömiksi ja organisaatio ilman heijasteita on vaarassa sokeutua? Olemmeko tottuneet keinojen ja päämäärien, välineiden ja arvojen eristämiseen toisistaan siinä laajuudessa, että toiminnastamme seuraa välttämätöntä yllätyksellisyyttä myös itsellemme? Tuotammeko itse omaa sokeuttamme, silmät apposen suljettuina, sitä itse huomaamatta?

Moderni teollinen ja jälkiteollinen elämätapa tuottaa arkeemme lisääntyvästi tätä yllätyksellisyyttä. Tarvitsemme keinoja, jotka auttavat meitä ymmärtämään laajoja, kompleksisia kokonaisuuksia ja toisaalta mahdollisuuksiamme omasta roolistamme käsin vaikuttaa edes jollain tavalla siihen, mihin suuntaan asiat kehittyvät. Tulevaisuudentutkijat ovat huomanneet, että tieteen tuottaman faktatiedon lisäksi tarvitsemme kuvittelukykyä ja taiteelle ominaista toisinkatsomisen taitoa.

Metanoian organisaatiodramaturgian workshopeissa tutkimme muutoksen draamaa ja kompleksisia ilmiöitä mm. Shakespearen näytelmien ja elokuvaesimerkkien avulla. Vaikkapa Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän -klassikkofilmissä Jack Nicholsonin esittämä trikster-hahmo havainnollistaa narrin fuktiota suljetussa ja jäykässä systeemissä.Triksteri yhdistyy silmänkääntämiseen ja huijaamiseen, mutta myös käsitystemme ja maailmankuvamme hetkelliseen ympäripyöräyttämiseen, jossa aiemmin oppimamme kyseenalaistuu. Nicholsonin esittämä McMurphy edustaa tällaista silmien kääntämistä. Hänen toimestaan organisoituu mielisairaalassa hetkellisesti aivan toisenlainen todellisuus, kun potilaat lähtevät hänen johdollaan veneretkelle ja vakiintuneet roolit järjestyvät uudelleen.

Taiteen tuomista työelämään voisi verrata McMurphyyn. Taide auttaa katsomaan asioita toisin ja antaa mahdollisuuden identiteettien uudelleen rakentumiselle organisaatiossa. Tällainen identiteettityön merkitys painottuu organisaatiouudistuksissa ja globaalin talouden työelämälle tuottaman yllätyksellisyyden ja ennakoimattomuuden keskellä.

Triksteri on paradoksaalinen ja anarkistinenkin hahmo, sen kahtiajakoja ylittävä ominaisuus saa aikaan kategorioiden sekoittumista eikä se ilmiönä ole ennakoitavissa tai hallittavissa. Sen hyväksyminen osaksi organisaatioiden elämää voi olla suuri adaptaatiokyvyn lisääjä monimutkaisessa maailmassa. Ilmiön huomiotta jättämiselläkin on seurauksensa. Hyvä kuvaus aiheesta on Shakespearen Kesäyön uni -näytelmässä, jossa keiju kuvaa Puckia aprillin kujeilevana ilkimyksenä:

Se, joka sotkee jyvät myllyissä ja kuorii maidon,
polskii kirnussa ja pilaa emännältä voin ja taidon,
noituu oluen ja siitä käymisen ja voiman vie,
ja nauraa kulkijoille neuvottuaan yöllä väärän tien.
Mutta ken vain häntä kiittelee ja sanoo: kelpo Puck,
on hänen apunsa ja vielä hyvän onnen ansainnut.

 

Organisaatiodramaturgian työpajoja järjestetään Metanoiassa Helena Ihalan ja Jukka-Pekka Heikkilän vetäminä keväällä 16.4. Organisaatiodramaturgia II: Kaaoksessa konsultointi ja syksyllä 13.10. Organisaatiodramaturgia III: Kehittäminen ja johtaminen. Vuonna 2017 Metanoia järjestää pidemmän organisaatiodramaturgian ja soveltavan taiteen workshop-kokonaisuuden.

 

Kuulumisia Listening Post -seminaarista 2016

Marianne Tensing 25.1.2016

Listening Post2016

 

Reilu viikko sitten perjantaina 15.1. olimme taas koolla Listening Post -seminaarin merkeissä puimassa kokemuksellisia oloja, ihmettelemässä ajatuksia, tunteita ja tekoja.

Päivän pääkysymykset tänä vuonna olivat:

  • Miten minä voin vuoden 2016 alussa?
  • Mitä ajattelen?
  • Miten pärjään?
  • Mistä olen huolissani?
  • Miten nämä valtavat yhteiskunnalliset muutokset eri alueilla tarkoittavat ja vaikuttavat juuri minun kohdallani asenteisiin, oloihin ja käyttäytymiseen?
  • Mitä ne saavat aikaan?
  • Miten ymmärrän ja selitän tämän kaiken itselleni?

Ihmisen kantamat kokemukset ovat valtava tiedon ja energian lähde, jos ne saavat paikan, jossa tulla ulos ja jaetuksi. Sen on huomannut myös Lionel Stapley, joka on johtanut OPUS-organisaation kansainvälistä kokemusten- ja huolienkeruu projektia jo yli viisitoista vuotta.

Listening Post -seminaarit ovat osa tätä hanketta, jossa kootaan yhteen ihmisten kertomia kokemuksia eri puolelta maailmaa. Seminaareissa etsitään yhdistäviä teemoja ja tehdään hypoteeseja siitä, miksi juuri nyt nämä kokemukset, joista puhutaan, ovat esillä. Tässä globaalissa projektissa on mukana yli 30 maata.

Vuoden 2016 Suomen kuuntelupaikalla jaettiin kokemuksia, ajatuksia, unia, tunteita, mielikuvia muun muassa turvallisuuden tunteen horjumisesta ja sen vaikutuksista jokapäiväisiin tekemisiin sekä luottamuksen uudelleenrakentamisen tarpeesta suhteessa uusiin vieraisiin ilmiöihin. Puhuttiin siitä, miten ”totuttu ja tiedetty” ei enää aina päde, miten olisi hyvä skarpata uusien toiminta- ja olemistapojen etsimisessä ja miten kestää jatkuvaa epävarmuutta leppoisalla mielellä. Koettiin tärkeänä ottaa kantaa, ottaa vastuuta ja myös luottaa omiin vaistoihin ja omaan harkintakykyyn.

Hämmästeltiin yhdessä, miten erilaiset eettis-moraaliset ääripäät ovat samanaikaisesti läsnä: hyvä-paha, oikea-väärä. Ja miten niiden uudelleenmäärittely on tullut yhtäkkiä niin tarpeelliseksi. Usein kysyttiin, miten minä ja me selviämme näin suuren määrän vierauden ja mullistavien uudistusten kanssa. Miten kyetä vastaamaan epämääräiselle ja uhkaavalle rakkaudellisella asenteella ja teoilla? Mutta missä ei voi antaa periksi? Mitä arvokasta pitää säilyttää? Pidettiin olennaisena pieniä tekoja, ja sitä, että ensiksi on hyvä kuulla herkällä korvalla, sitten miettiä omaa liittymisen strategiaa.

Seuraavana vuonna perjantai 13.1.2017 olisi mainio ajankohta uudelle kuuntelupaikalle. Laitan päivämäärän kalenteriin ja jään odottamaan, mitä silloin minulle ja meille kuuluu.

Tapahtumat

Vaikutus tuntematon

”When you see the earth from the moon, you don’t see any divisions there of nations or states. This might be the symbol, really, for the new mythology to come.” – Joseph Cambell

Tule yhdessä kuvittelemaan työelämän rakenteita uudelleen Lallukan taiteilijakotiin perjantaina 21.9. 2018. Hymistelemättömien puheenvuorojen ja esitysten kautta virittäydymme yhteiseen luovaan työskentelyyn tulevaisuuden työelämän keskeisimmän yhteisen nimittäjän, ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten ymmärtämiseksi ja huomioimiseksi organisaatioiden kehittämisessä.

Idea

Kestävällä tavalla ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen nousee yhä tärkeämpään rooliin organisaatioiden toiminnassa. Siirtyminen uusiutumattoman energian kannattelemista organisaatiomuodoista kohti postfossiilista kulttuuria ja taloutta merkitsee suurta muutosta työelämän käytännöissä. Nämä asiat tiedämme hyvin, mutta tieto ei yksin riitä suurissa muutoksissa suunnistamiseen. Einstein sanoi, ettemme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Senkin jo tiedämme, että omista luomisistamme antroposeenissa, uudessa geologisessa aikakaudessamme, on kysymys. Nimensä mukaisesti sitä luonnehtii ihmisen toiminnan uudenlainen ja syvällinen vaikutus maapallojärjestelmiin: ilma-, vesi-, kivi- ja elonkehä ovat muutoksessa moniulotteisten keskinäisyhteyksien ja takaisinkytkentöjen seurauksena.

Einstein sanoi myös mielikuvituksen olevan tärkeämpää kuin tieto. Kyky kuvitella voi olla tulevaisuuden  työelämän tärkeimpiä taitoja. Kuvittelukyky ei ole fantasiointia. Se osoittaa miten asiat voisivat olla, miten todellisuuden elementit voitaisiin järjestää toisin. John Keats sanoi runoilijan yltävän avaruuteen vain, jos hänen mielikuvituksensa juuret ovat maassa. Maassa taivaan saranat, sanoi oma Pentti Haanpäämme.

VAIKUTUS TUNTEMATON -tapahtuma on samalla kutsu verkostoitua uuteen aikakauteen liittyvän kompleksisuuden syvälliseen ja avoimeen ymmärtämiseen. Energiamurros on kulttuurin murros. Murros koskee niin työn käytäntöjä kuin merkityksiä ja arvoja. Verkostoidumme kehittämään yhteisöllisen kuvittelun avulla julkista tunneälyä ja osallisuustietoisuutta uuden aikakauden kulttuuriseen siirtymään.

Alustuksia ja puheenvuoroja

Paavo Järvensivu KTT, BIOS-tutkimusyksikkö
Työn ja työllisyyden muutoksen iso kuva
Miten suomalainen työ muuttuu lähivuosikymmeninä, jos toteutamme Pariisin sopimuksen mukaiset päästövähennykset ja varaudumme ilmastonmuutoksen vaikutuksiin?
Paavo tutki väitöskirjassaan organisaatiokulttuuria ja yritysstrategiaa ja on sen jälkeen keskittynyt talouden ja ympäristön suhteisiin. Häneltä on ilmestynyt yhdessä Tero Toivasen kanssa tuore artikkeli ”Työ ekologisen jälleenrakennuksen aikana” (2018), joka käsittelee työelämän keskeistä roolia ilmaston lämpenemisen hillitsemisessä.

Panu Pihkala TT, Helsingin yliopisto
Ilmastoahdistus ja työelämä
Mitä on ilmastoahdistus ja miten siihen kannattaisi suhtautua? Miten aihe näkyy työelämässä ja miten organisaatioissa kannattaisi toimia sen suhteen?
Panu työskentelee monitieteellisen ympäristötutkimuksen parissa Helsingin yliopistossa. Häneltä on ilmestynyt kirja ”Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo” (2017), ensimmäinen suomenkielinen teos ympäristöahdistuksesta.

Tero Toivanen FM, BIOS-tutkimusyksikkö
Mitä meidän oikein pitäisi nyt duunata?
Kestävän työn lähtökohtia antroposeenin aikakaudelle
Tero luennoi talouden ja ympäristön suhteeseen liittyvistä kysymyksistä ja antroposeenin merkityksistä. Hän sai Vuoden Tiedekynä -palkinnon talouden uusia muotoja käsittelevästä artikkelistaan ”Yhteisvaurauden uusi aika” (2015) ja häneltä on juuri julkaistu artikkeli ”Working the Biosphere: Towards an Environmental Philosophy of Work”.

Mira Jarkko, ympäristöasiantuntija, Helsingin kaupungin ympäristökeskus
Millaisella työllä Helsingistä saadaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä?
Mira työskentelee Helsingin kaupungin ilmastotiimissä, jonka tehtäviin kuuluu kaupungin ilmastotyön kehittäminen sekä kaupunkilaisten ja yritysten osallistaminen ilmastonmuutoksen hillintään.

Atro Kahiluoto, teatteriohjaaja
Teatteri ilmastoajattelun välineenä
Hajahuomioita ja satunnaistuloksia Energiapolitiikkaesityksestä.
Atron Energiapolittiikkaesitys tutkii ja ratkoo energiahuollon ja työn tulevaisuuden haasteita toisiinsa kietoutuneena problematiikkana. Ohjaajana Atro on työskennellyt laajasti teatterin, esitystaiteen ja nykytanssin kentällä. Ekologiset kysymykset ovat olleet hänen taiteellisessa työssään keskeinen kiinnostuksen kohde.

Harri Virtanen, terapeutti, työnohjaaja ja dramaturgi
Ekologia mielessä ja organisaatiossa
Harri on kehittänyt jungilaisuuteen pohjaavaa ekologista ajattelua, josta hän on kirjoittanut artikkeleita ja pitänyt luentoja. Hän on toiminut johtotehtävissä media- ja kulttuurialalla ennen kouluttautumistaan jungilaiseksi psykoanalyytikoksi. Hänellä on yksityisvastaanotto Helsingissä.

Mikä sotku! Ilmastonmuutos ja kompleksisuus
Puheenvuoroja työelämästä työnohjauksen, median, taiteen ja politiikan näkökulmista:
Jussi Onnismaa, työnohjaajakouluttaja, dosentti, tietokirjailija
Virpi Hukkanen, toimittaja, YLE:n ajankohtaistoimitus ja uutiset
Outi Alanko-Kahiluoto, Vihreiden kansanedustaja, kirjallisuustieteilijä
Lallukan taiteilijoita

”Kun takana on karhu ja edessä myrskyävä meri”
Näyttelijä Vesa Vierikko tulkitsee kohtauksen Kuningas Learistä.

Kohderyhmä ja hinta

Seminaari on työelämän kehittäjille, työnohjaajille, johtamisen ja koulutuksen asiantuntijoille, tutkijoille, taiteilijoille ja kansalaisille.

Seminaarin hinta on 95 € + 24% alv.

Lisätietoja

Helena Ihala helena.ihala@metanoiainstituutti.fi  puh. 0443507144

Marianne Tensing marianne.tensing@metanoiainstituutti.fi  puh. 0442986977

Ilmoittauminen

Ilmoittaudu alla olevan lomakkeen kautta.

    Tiedot kerätään asiakasrekisteriin ja niiden käytössä noudatetaan tietosuojaehtojamme.

    Henkilötiedot

    Nimi (pakollinen)

    Titteli / tehtävänimike

    Organisaatio

    Puhelinnumero

    Sähköposti (pakollinen)

    Laskutusosoite

    Nimi

    Osoite

    Postinumero ja -toimipaikka

    Puhelinnumero

    Sähköposti

    Lisätietoja

    (osallistuminen Metanoian koulutusohjelmaan)