Artikkelit

”Tässä-ja-nyt”

Terttu Malo 18.6.2021

Konsultoinnissa, vuorovaikutuksessa ja ihmisten välisissä kohtaamisissa unohtuu herkästi hetkellisyyden merkitys. Omassa mielessä elää multitasking -tyyppinen kaaos, ihan arkisessakin vuorovaikutuksessa. Kenties jopa siten, että mitä haastavampi tilanne sitä enemmän risteileviä ja eri suuntiin kiiruhtavia ajatuksia. Ihan samoin kuin osallistuessa kahteen teams-kokoukseen yhtä aikaa, myös muissa kohtaamisissa merkittäviä asioita voi jäädä kuulematta ja ratkaisevia hetkiä huomaamatta, kun informaation määrä ylittää halittavan rajan. Jälkikäteen saattaa joku ajatus tai lause yllättäen kaikua mielessä ja silloin voi huomata, että siinä kenties olisi voinut olla jotain oleellista. 

Aivan kuten toiminnassa yleensä myös johtamisessa, ohjaustyössä ja konsultoinnissa uusi syntyy tässä-ja-nyt.

Esimerkkinä voisi olla vaikka tilanne, jossa johtaja kertoo koko työyhteisölle edessä olevasta rakennemuutoksesta ja sen mahdollisista vaikutuksista toimintaan. Hän odottaa kysymyksiä ja kommentteja, mutta se, mitä hän ei odota on täysi hiljaisuus, kukaan ei sano sanaakaan. ”Mitä haluaisitte tietää?” ei sanaakaan. Omasta kokemustaustasta hänelle saattaa nousta mieleen esimerkiksi kysymys ”mitä minä nyt tein?” tai suora tulkinta ”tämä on näköjään jo tyrmätty” tai syytös ”se on taas tuo…”. Omaa tunnetta ja kokemusta kuuntelemalla hetken verran pitempään voi välttää reaktion, joka johtaisi umpikujaan ja sen sijaan luottaa omaan havaintoon ja tunteeseen. Johtaja antaa tässä hetkessä tilaa  tutkimiselle ja vain toteaa: ”Tulipa hiljaista, mistä on kyse?”. Voi olla, että vastaus on ”ei tässä tiedä, että hurratakko vai huutaa!” ja keskustelu käynnistyy.

Kenties kaikkein tehokkain ja yksinkertaisin vaikuttamisen väline on ”tässä-ja-nyt”: hetki, jossa omat ajatukset ja tunteet juuri nyt tapahtumassa olevasta jaetaan sellaisenaan, raakana ja rehellisesti. Tässä-ja-nyt -työskentelyn lähtökohtana on huomio, jonka mukaan asiakkaan vuorovaikutussuhteisiin liittyvät kysymykset tulevat usein esille suhteessa auktoriteetteihin. Erityisesti tilanteissa, jotka ovat henkilökohtaisesti haastavia tai vaikeita. ”Tässä-ja-nyt” -työskentelyssä näitä kysymyksiä työstetään juuri sellaisina kuin ne toteutuvat.

Ohjattaessa sosiaalisten systeemien uusiutumista, vuorovaikutuksen ja kehittymisen kysymysten ratkaisemiseksi, hyödynnetään tätä perusorientaatiota: ”tässä-ja-nyt” -tilanteissa nousevia tunteita ja kokemuksia, havaintoja ja oivalluksia vaihtoehtojen löytämiseksi ja itseymmärryksen syventämiseksi. Kehittämistyössä tämä orientaatio muodostaa viitekehyksen ja ympäristön ohjaajien ja konsulttien toiminnalle asiakkaan uusiutumiskyvyn vahvistamiseksi. Heidän roolinaan on samanaikaisesti sekä tukea ja vahvistaa asiakkaan oppimisprosessia että luoda riittävän turvalliset ja luottamukselliset olosuhteet kokemusten jakamiselle ja reflektoinnille. 

”Tässä-ja-nyt” -kohtaamisen hetkestä muodostuu tila, jossa mennyt, tämä hetki ja tuleva ovat yhtä aikaa läsnä ja kietoutuneina toisiinsa. Tuomme kohtaamiseen mukanamme omat taustamme ja tarinamme, kokemuksemme, tietomme ja potentiaalimme. Yhtä lailla historiamme kuin kykymme liittyä yhteen ja muodostaa yhteisöjä, synnyttää vuorovaikutusta ja verkostoitua, kuvitella ja tunnistaa mahdollisuuksia. Kohtaamisen hetkessä luomme suhteen paitsi toiseen henkilöön, myös itseemme ja siihen vuorovaikutukseen, jonka käynnistämme. 

Hetkessä läsnäolo on kehollista ja fyysistä, kokemuksia, jotka tuntuvat ja jotka voidaan aistia. Kehomme reaktiot viestivät ympärillämme tapahtuvasta ja siitä, mitä tilanne ja tapahtuminen meissä herättää. Kokemukseemme liittyy tunne, tilanteen tulkinta ja merkitys sekä oma reaktiomme tämän pohjalta. Jos tilanne merkitsee meille uhkaa, reagoimme toisin kuin tulkitessamme sen turvalliseksi. Uhkan kokemus saa meidät pakenemaan. Kokemus turvallisuudesta luottamaan ja liittymään. 

Reagointitapamme ja tulkintataipumuksemme ovat juurtuneet meihin osin jo hyvin varhaisissa kokemuksissa ja siten usein siirtyneet myös tiedostamattomaan. Näiden kokemusten tarkastelu ja reflektointi antaa meille välineitä katsoa niitä kauempaa, ymmärtää niiden taustoja ja tunnistaa niiden vaikutuksia ja merkitystä sekä itsellemme että muille. Samalla meille mahdollistuu myös vaihtoehtoisten reagointi- ja toimintatapojen löytyminen.

Ammatillisuus merkitsee tietoisuutta omista reagointitaipumuksista, tulkintoja ohjaavista rakenteista ja sisäistetyistä malleista. Ennen kaikkea se merkitsee kykyä ja tietoista pyrkimystä erottaa itse ja omat taipumukset siitä, mistä ”tässä-ja-nyt” asiakkaan kohdalla ja asiakkaan tilanteessa on kyse. 

Alussa on loppu ja lopussa alku

Rauno Lehtonen

Olen parhaillaan elämässäni keskenään tangeeraavien suuntien leikkauspisteessä. Jotain merkittävää on loppumassa ja jotain vieläkin merkittävämpää on alkamassa. Lopettelen vähitellen 40 vuotta kestänyttä työuraani ja ihastelen uuden elämän alkuja tyttäreni ja miniäni masuissa. Minusta on kohta tulossa eläkeläinen ja samaan aikaan elämäni ensimmäistä kertaa isoisä. Oma vanheneminen ja uuden elämän vastaanottaminen tässä kevään huikaisevassa valossa paljastaa vahvoja tunteita, suruntäyteistä luopumista ja pakahduttavaa onnentunnetta.

Muutos on kehityksen jatkumon pysyvä tila. Alussa on aina mukana lopun siemenet. Tämä on kliseemäisesti todettava yhä uudelleen ja uudelleen. Asetun tähän muutoksen tilaan aina enemmän tai vähemmän tietoisesti. Nyt ainakin, on myönnettävä, jännittää ja se tuntuu mielessä ja kehossa.

Työssäni konsulttina, työnohjaajana, psykoterapeuttina olen neljän vuosikymmenen ajan aloittanut, työstänyt ja lopettanut ties miten paljon erilaisia prosesseja. Olen kokenut monenlaisia, nautinnollisia ja haastavia tilanteita vuorovaikutuksen pyörteissä. Kun teimme ja keskustelimme näin ja näin, vuorovaikutuksen molemminpuolisuus tuotti merkittävää tyydytystä.

Kirjoitan tästä siksi, että nopeassa tempossa muuttuvan maailman keskellä saattaa jäädä huomiotta läsnä olevan hetken synnyttämä anti molemmille osapuolille. Olemme yhtä aikaa aloittamassa yhteistä työprosessia ja tietoisuuden jossain kolkassa tunnemme myös sen määräaikaisuuden ja loppumisen. Jotain alkaa ja päättyy koko ajan. Ajattelen, että ehkä jotain merkittävää saattaa unohtua tai jäädä huomiotta, hyödyntämättä. Kysynkin, miten pitää loppumista osana alkuja ja luoda sillä tavalla kokonaisia tarinoita. Alun innostus, jännitys ja lupauksien viriämisen hyvä olo pitää mukanaan myös lopettamisen tuskaa, surua ja niiden kanssa samanaikaisesti myös tehdyn työn nautintoa. Olisiko tätä tapahtumien päällekkäisyyttä hyvä ottaa huomioon mm. konsultaatioprosessien kokonaisuuksia huomioitaessa? Tai vielä tarkemmin; tulevan Tavistock-seminaarin toteutuksessa, aloitamme ja toteutamme vahvasti tunteita ja ajatuksia herättaviä alkuja ja niistä syntyviä prosesseja sekä tämän kirjoituksen kannalta tärkeintä; lopetamme ja suljemme tapahtuman osioita, vaikka kukin omassa elämässään jatkaa kokemusten rikastuttamana omaa toimintaansa.

Aloittamisen ja lopettamisen, avaamisen ja sulkemisen ketjussa kuljemme monella tasolla toimijoina; kokonaisina ihmisinä, persoonina, kehoina ja niiden muodostamina kokonaisuuksina.  Voimme virittää itseämme tutkimaan kaikkia näitä tasoja. Erityisen tärkeänä pidän oman kehon kuuntelua. Kehossa on tämä hetki ja historiamme. Keho reagoi kaikkiin tapahtumiin ensimmäisenä. Sitä kuuntelemalla voimme saada esiymmärrystä tapahtumiin, jossa olemme. Kuunteleminen voi olla hämmentävää, koska se mitä kuulemme ei sisällä sanoja tai tarkkoja kuvauksia ainoastaan tunnelmia, virityksiä ja aihioita. Meidän on vain mahdollista tehdä näistä huomioita ja kuunnella mitä kaikkea meissä niiden pohjalta viriää.

Ammatillinen työni jatkuu, mutta toivottavasti vielä enemmän elämälle läsnä olevana ja kiitollisena sen monimuotoisuudesta ja arvoituksellisuudesta kuin aikaisemmin.

Kesäkuun alussa Tavistock—seminaarissa tutkimme vallan, lojaalisuuden sekä tunteiden keskinäisiä suhteita ja vaikutuskulkuja. Nähdään pian.

Rauno Lehtonen, psykoterapeutti, organisaatiokonsultti FINOD, työnohjaaja STOry

Työnohjaus on hetken laji

Atso Juote 26.1.2017

Eräs kollegani sanoi, että työnohjaus on momentum-laji. On hetkiä, jolloin asian voi ottaa esille ja sitten nuo hetket ovat menneet.

Leicester-konferenssissa minua koulinnut seniorikonsultti Niki Papadoulos moitti minua kilpailusta itsensä kanssa ja väärinajoitetuista repliikeistä. Parikonsultointi on haastava laji, mutta kiistatta olin poissa rytmistä enkä antanut Nikin kommenttien vaikuttaa konsultoitavaan ryhmään, ennen kuin säntäilin jakamaa ehdotuksia.

Seuraavassa istunnossa Niki antoi minun toimia itsenäisesti. Ja rytmin ja temmon magiikka toimi. Olin läsnä ja kommenttini osui kohdalleen. Itsellenikin yllättäen konsultoitava ryhmä kuunteli minua ja käytti minua peilinään. Löysimme jonkinlaisen harmonisen suhteen toisiimme. Emme ehkä tonaalista harmoniaa, koska eräs osallistujista sanoi jälkeenpäin. ”Nobody has ever said such a things to me. I just have not thinked that way.” Musiikissa puhutaan modaalisesta harmoniasta, jolla viitataan sävelten järjestelemiseen hyvinkin sattumanvaraisessa järjestyksessä ilman, että niillä on tonaalisen harmonian kaltaista jännitteistä suhdetta toisiinsa. Esimerkkejä tämän kaltaisesta sointujen käytöstä löytyy eri kansanmusiikki tyyleistä.

Toinen esimerkki harmonian löytymisestä liittyy Belgirate konferenssiin. Puhuimme Bjørn Josefssonnin kanssa konferenssin riitasoinnuista ja suurryhmätilanteiden aggressiivisuudesta ja kilpailullisuudesta. Bjørn kertoi psykoanalyytikkojen konferenssista Italiassa. Suurryhmä kokoontui kirkossa. Ensimmäisenä päivänä väki valitti, ettei kuullut, pyysi mikrofonia ja keskustelu oli poukkoilevaa ja sekavaa. Ihmiset huusivat toistensa päälle. Kolmanteen päivään mennessä kaikki olivat virittäytyneet samalla aaltopituudelle. Kaikki 300 osallistujaa kuulivat toisensa. Kukaan ei korottanut ääntään. Puheenvuoroja oli helppo ottaa. Keskustelu tuntui soljuvan sujuvasti.

Työnohjauksessa ja konsultaatiotyössä on varsinkin työn alussa paljon tilanteita, joissa on vaikea päästä yhteiseen vireeseen. Joskus minua on kehuttu työnohjaajana. Olen yleensä palauttanut kehut ryhmälle näiden kyvystä tehdä työtä. Mutta voi olla, että olemme oppineet tekemään töitä yhdessä, virittäytyneet työskentelemään toistemme kanssa.

Yhteinen tempo merkitsee minulle samanaikaisuutta. Usein työnohjausten ja konsultaatioprosessien alussa tunnen nahoissani eriaikaisuuden. Se on jotenkin epämukavaa, ikään kuin sydän sykkisi toista tahtia ja ryhmä toista. Usein työskentelyn alut ovat kaikkien kokemuksena eritempoisia ja epäharmoniassa. Yhteisen temmon löytäminen mahdollistaan nopeuden varioimiseen. Välillä nopeasti kuin soliseva puro, välillä virtaavan joen rauhallisuutta ja sitten kosken kuohuja.

Rytmi mahdollistaa osuvan väliintulon. Rytmi voi myös hämärtää konsultin kommentin. Kun ryhmän vuorovaikutus purkautuu koskena, kannattaa jättää kommentointi vähemmälle. Daktyyli (taa ti ti) tai synkooppi (ti taa ti) ovat esimerkkejä tahtilajeista, joissa konsultin puheenvuoron on mahdollisuus olla osuva ja intensiivinen. “Tulkinnan tulisi olla piste keskustelun lopussa.”

Rytmistä putoaminen merkitsee läsnäolon häviämistä. Ajautumista omaan maailmaan. Niin käy, kun putoan ensin seuraamaan vuorovaikutuksen virtailua ja sitten uppoan omiin ajatuksiini.

Aika ajoin ryhmän puheen tempo ja virtailu on sellaista, että siihen en työnohjaajana pysty liittymään. Ikään kuin ryhmä haluaisi pitäisi työnohjaajan ulkopuolellaan.

Pitkää hiljaisuutta voisi pitää kutsuna päinvastaiseen. Kutsuna täyttää sisällyksetön ja rytmitön tila. Antaa työnohjaajalle tehtäväksi tuoda tempo ja ehkä sisältökin työnohjaukseen.

Moni ryhmä kaipaa harmoniaa. Näille ryhmille en ole erityisen produktiivinen. Tai pikemminkin olen häiriö. Minä kun olen jouhisärö-miehiä. Jouhikko on sävykäs ja särmä soitin, joka tuottaa riitasointuja.

Monet itselleni myönteisiä työnohjauksen kokemuksia voisi kuvata alun hapuiluna, temmon ja rytmin löytymisenä, harmonian tavoitteluna ja sitten riitasointujen ilmaantumisena. Lopulta ylläpidetty järjestys purkautuu ja tilaa tulee uusille soinnuille, toisenlaiselle rytmille ja tempovaihteluille.

Palatakseni hetken teemaan. Hetken hyödyntäminen edellyttää virittäytymistä suhteeseen. Suhteen ei tarvitse olla harmoninen. Pikemminkin suhteen pitäisi mahdollistaa monet rytmit, äänet ja näkökulmat.

Vielä lopuksi työnohjauksen metaforaksi Ilkka Heinonen trio ja Koivut ja Kellot (Youtube-video)


Työnohjaajien  jatkokoulutusohjelma alkaa keväällä 2017. Koulutusohjelmassa opitaan tuntemaan organisaatioiden (sosiaalisten systeemien) dynamiikkaa ja kompleksisuutta ihmisen mielen dynamiikkaa unohtamatta. Lue lisää

Työnohjauksen teoriakoulutus alkaa 9.3. 2017. Teoriaseminaareissa syvennytään sekä työnohjauksen tieteelliseen, filosofiseen ja tutkimukselliseen perustaan että organisaatioanalyyttisen työnohjausorientaation keskeisiin käsitteisiin. Lue lisää