Artikkelit

Näkyvän ja näkymättömän rajalla ratkaisevaa on kyky kuvitella

Risto Puutio 14.10.2019

Mitä kaikkea voinkaan nähdä syksyisessä metsässä? Tätä ajattelen havainnoidessani maan pinnan muotoja ja puiden värivaihteluita sekä tähytessäni sammalikosta nousevia sieniä. Ajatus vaihtuu toiseen: oikeastaan kykenen näkemään vain ohuen kerroksen eliöiden ja kasvien kytkeytyneisyydestä sekä kaikesta siitä elämästä, joista metsän mikroekosysteemit ja niiden muodostamat laajemmat ekosysteemit rakentuvat.  

Sosiaaliset systeemit – tiimit, työyhteisöt, organisaatiot – muodostavat myös eri toimijoistaan, verkostoistaan ja teknologioistaan ekosysteemejä, joihin pätee tuo sama: voimme nähdä niiden toiminnasta vain pienen osan valtaosan kytkennöistä jäädessä vaikeammin havaittavaksi. Näkymätön on sienirihmaston tavoin olemassa ja vaikuttaa kokonaisuuden toimintaan.

Työnohjaajina ja konsultteina olemme toistuvasti näkyvän ja näkymättömän rajalla.  Teemme havaintoja näkyvästä vuorovaikutuksesta ja kuulemme asiakkaidemme havaintoja  työn arjen tapahtumista. Pinnan alla olevat vaikeammin havaittavat merkitysten maailmat alkavat näyttäytyä asiakkaiden tarinoissa, joissa luodaan tulkintaa arjen tapahtumille. Joskus nuo tarinat kertovat valtakamppailuista, joskus säilyttämisen ja muuttamisen ristiriidasta tai muista organisaation jännitteistä. Niiden näkyväksi tekeminen voi horjuttaa vallitsevaa keskinäisten suhteiden ja vallan tasapainoa ja siten ihmisten turvallisuuden tunnetta. Siksi eivät ne helposti nouse avoimeen yhteiseen keskusteluun, vaan jatkavat systeemin ylläpitämistä vaikka muuttumisen tarve olisi ensisijaisempaa.

Pinnan alla on muutakin kuin systeemin suhteiden organisoitumiseen liittyvää dynamiikkaa. Näkymättömissä pysyvät myös systeemin toistuvat käyttäytymisen kaavat, niitä tuottavat rakenteet ja yhteisön kulttuurin ”pohjalla” olevat ajattelun perusteet, mielen mallit. Kulttuurisen jäävuoren malli on yksi kuvaus näistä vaikeammin havaittavista puolista sosiaalisia systeemejä.  

On tärkeää huomata, että sosiaalisen todellisuuden ”näkymätön” ei ole absoluuttista vaan sitä tuotetaan ja muovaillaan puheella. Pinnan alla oleva ei myöskään ole staattisesti pysyvää vaan liikkeessä olevaa. Meidän on syytä kysyä, millaiset pinnan alla menevät prosessit tekevät näkyviä asioita ymmärrettäväksi ja kuinka nämä prosessit elävät ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja puhumisen myötävaikutuksesta.

Kykymme havaita liittyy kykyymme kuvitella. Kyky kuvitella kokonaisuuden toimintaa oli edellytys sille, että tutkijat saattoivat ymmärtää sienirihmastojen merkityksen sille, mitä voimme niiden tuloksena nähdä. Mikroekosysteemien löytäminen on vaatinut hurjaa uteliasuutta ja kuvittelukykyä. Maailmankaikkeuden luonnetta tutkineet Nobel-palkitut fyysikot saivat selville, että arvioilta 95% universumin massaenergiasta on näkymättömissä, pimeänä aineena ja energiana. Ilman uteliaisuutta siihen, että ”täällä on jotain muutakin kuin minkä voimme aluksi nähdä” tutkijat eivät olisi koskaan kyenneet tunnistamaan pimeää ainetta. Jotain yhtenevää tällä planetaarisella systeemillä lienee ihmisen luomiin sosiaalisiin systeemeihin. Suurin osa kokonaisuudesta lienee näkymättömissä mutta silti kuviteltavissa. 

Kaikki kuviteltu ei silti ole olemassa. Meidän on siksi oltava uteliaita myös itsemme suhteen. Organisaatiotyössä olemme itse osa havainnoitavaa systeemiä. Siksi olemme alttiita myös sille, minkä näkeminen itsellemme on vaikeaa tai mitä asioita olemme erityisen hanakoita näkemään. Itsemme ja oman toimijuutemme katsomisen taidot ovat siten olennaisia sen tunnistamisessa, kuinka itse olemme osa havaintojemme kohdetta. Uteliaisuus ja kyky kuvitella sekä taito vaihtaa näkökulmaa ovat keskeisiä keinojamme sosiaalisen ”näkymättömän” lähestymisessä.

Yhden asian olen systeemeistä kiinnostuneena ammattilaisena ainakin oppinut. Systeemin eri tasot vaikuttavat toisiinsa. Merkillisellä tavalla kuljeskelu metsässä jätti minuun jälkensä levollisuuden tunteena.

Onko ihminen vapaa organisoitumaan?

Atso Juote 16.9.2019

Prosessiajatteluun liittyy ajatus jatkuvasta organisoitumisesta. Sitä tapahtuu kaiken aikaa suhteessa toisiin ihmisiin sekä materiaalisiin artefakteihin että symboleihin. Näin ymmärretty organisoituminen johtaa idealistisimmillaan tulkintoihin, joissa organisaatio on olemassa ainoastaan ihmisten välisenä toimintana. Organisoituva yhteisö on jatkuvasti liikkeessä. Sitä ei olisi mielekästä kuvata esimerkiksi pysähtyneinä kaavioina. Kompleksisuus- ja kaaosteorioiden syvästi läpitunkema kollegani demonstroi tätä ajatusta toteamalla:  ”Jos organisaatio-niminen olio on olemassa, tuokaa se tähän huoneeseen, neuvotellaan sen kanssa.”

Maailmaa ja organisaatioita voi hahmottaa toisellakin tavalla. Esim. Giddens (1991) tuo esille yhteiskunnan ”sosiaalisen” luonteen. Hänen ja toki monen muunkin auktoriteetin mukaan yhteisöllä on ihmisten synnyttämiä, mutta heistä riippumattomia sosiaalisia rakenteita ja toimintatapoja. Tässä mielessä ”sosiaalinen” ja siten myös organisaatiot olisivat olemassa ihmisistä riippumatta ja ne määrittelisivät, jopa kahlitsisivat meitä. Focault kuvaa tutkimuksissaan rakenteellista ja usein rajoittavaa valtaa, joka kätkeytyy paitsi hierarkioihin, myös käytettyyn kieleen ja vallitseviin uskomuksiin. Giddens itse esitti, että reflektiivisellä ihmisellä on mahdollisuus omalla toiminnallaan muuttaa sosiaalista eli meitä ohjaavia kulttuurisia odotuksia. Näin ymmärretty organisaatio ei kuitenkaan muutu kuitenkaan kovin nopeasti.

Jos organisaatio on olemassa ”sosiaalisena”, se määrittelee ja antaa rajoja ihmisen toiminnalle. Jos ihminen on vapaa organisoitumaan, hän pystyisi muuttamaan yhdessä muiden ihmisten kanssa sosiaalista ja sen reunaehtoja. ”Onko ihminen vapaa organisoitumaan” -kysymys voi kuulostaa merkityksettömältä näpertelyltä. Kysymys asettuu kuitenkin uuteen valoon, jos tarkastelee sen kautta itseohjautuvuutta ja itseorganisoitumista. Näiden käsitteiden ilosanoma on ollut, että autonominen ihminen voi luoda itseorganisoitumisen kautta kaikkea hyvää tuottavan tehokkaan toimintaympäristön. Jos taas itseorganisoituminen on alisteinen vallitseville uskomuksille ja ”sosiaalisen” säännöille, muuttuu itseorganisoituminen sisäistyneeksi kuriksi. Itseorganisoitumisen kautta toteuttaisimme vallanpitäjien toiveita ja tarpeita niitä kyyseenalaistamatta ja ilman ulkoista kontrollia. Hyvästi esimiehet.

_

Organisoitumisen malleja ja suhdettamme niihin tarkastellaan 11.10.2019 Metanoia Instituutin konferenssissa: Organisoitumisen ajattelumallit.  Konferenssissa tutustut niihin mielen malleihin, joilla organisaatioita on yritetty aiemmin ymmärtää sekä malleihin, jotka vasta nyt alkavat tulla nähdyksi ja ymmärretyksi.

“Niin kuin tää olis Shakespearea”

Helena Ihala 11.6.2019

Näyttelijä Seela Sella on todennut, että näyttämö on ainoa paikka, jossa ei saa näytellä. Realismin ja fiktiivisyyden suhde totuuteen on paradoksaalinen. Satu tai myytti voi olla syvästi totta. Arkirealismia elävä organisaatio taas pahimmillaan hyvinkin ’fiktiivinen’: näytellään työtä tietyin askelmerkein, kulisseissa, jotka uskotaan tosiksi, muiden kirjottamin vuorosanoin, roolien takaa. Se on teatteria sanan huonossa merkityksessä, sukua teeskentelylle.

Kirjassa Jumalainen näytelmä – dramaturgisia työkaluja (Like, 2012) kolme dramaturgia keskustelevat siitä, miten asennoitua uuteen työn alle otettavaan materiaaliin.

LONKA: Kun ottaa tekstin ensimmäistä kertaa käteensä pitää aktiivisesti ajatella: ”Hyväksyn tämän tekstin.” Ja lukea hämmästellen.

PÖYHÖNEN: ”Luen tätä niin kuin tää olis Shakespearea”. Sillä kunnioituksella.

LEO: ”Tää on mestariteos”.

Kun aikoinaan opiskelin työnohjaajaksi ja tein ensimmäisiä ryhmäohjauksiani, huomasin ajattelevani ja toimivani dramaturgin päällä. Se tuntui luontevalta dramaturgi-ohjaajana, mutta yritin sitä ensin vastustaa ja asettelin uusia laseja silmille, päätä uuteen asentoon. Annoin pian periksi. Uudenlaiset ajatukset puhalsivat organisaatioiden kehittämisen ja tutkimisen maailmassa, ja niihin oli kiehtovaa liittyä. Dramaturgia aukesi uudessa yhteydessään yhtenä perustavanlaatuisena tapana hahmottaa organisoitumisen prosesseja ja työelämän kompleksisuutta.

Dramaturgia on tiedon- ja taiteenala. Mutta dramaturgia on myös asenne, eetos, omanlaisensa suhde maailmaan. ”Niin kuin tää olis Shakespearea”. Samaa eetosta voi soveltaa organisaatioiden ja työelämän ilmiöiden ymmärtämiseen ja kehittämiseen. Kaaoksen kannattelemiseen vanhan väistyessä ja uuden antaessa odottaa itseään. Merkitysten ja mielen rakentamiseen isojen muutosten aikana. Mestariluomusten mahdollistamiseen.

PÖYHÖNEN: Mä oon törmänny toistuvasti tilanteeseen, jossa täytyy sanoa ”tää on erittäin hyvä versio, nyt sulla on maailma löytyny. Nyt heitä kaikki pois ja alota alusta ja ota vielä kolme kuukautta kirjoitusaikaa”. Sitä kukaan ei halua kuulla.

Mestariluomuksiin tarvitaan työtä, se tiedetään. Paljon työtä. Mutta sen idun, jossa mestariteos uinuu, voi nähdä vain hyväksymällä, hämmästelemällä ja kunnioittamalla. Ei pienennetä. Annetaan mahdollisuus, nähdään potentiaali. Transponoidaan arki ja opitaan kuvittelemalla. Asenne ratkaisee. Sen kautta päästään realismin ikeestä.

Kun nyt on alettu organisaatioiden sijaan puhua organisoitumisesta, rakenteiden sijaan prosesseista, kehittämistyön ja draaman dialogi on hedelmällisimmillään. Dramaturgia on toiminnan, prosessien ja muutoksen kuvausta ja kytkeytyy siten lähtökohtaisesti prosessiajattelun perinteeseen. Siinä missä yllätykselliset käänteet luovat vaikuttavan draaman, nykyorganisaatioita luonnehtivat odottamattomat kehityskulut. Roolihenkilöiden väliset moniulotteiset kytkennät kuuluvat hyvään draamaan, organisaatioissa eletään keskinäisriippuvuuksien aikaa. Jännityksen säilyminen loppuun asti on draaman peruselementti, heikko ennakoitavuus nykytyöelämää. On luontevaa tarkastella organisaatioita draaman kehyksessä.

Oppiessamme havainnoimaan ja rakentamaan kompleksisuutta draamassa opimme tunnistamaan ja työstämään sitä myös organisaatioissa. Dramaturgian opettajani Tove Idström kuvaili, miten käsikirjoitus alkaa kehrätä. ”Jokin asia alkaa vaivata ja siitä alkaa ottaa selvää. Kohta huomaa kaikkien havaintojen liittyvän tähän asiaan, todellisuus rajautuu vaivaavan asian mukaan”. Subjektiivisuus voi tavoittaa olennaista, kun lähtökohta on avoimuus ja uteliaisuus, aito antautuminen prosessille. Tällaisessa työskentelyssä yhteyksien ja kytkentöjen ennakoimaton esiin nouseminen, kaaoksen dramaturginen järjestyminen on mahdollista. Se on fiktiivisen maailman syntymistä. Rajautunut todellisuus ylittää rajansa merkitysten avaruudessa. Tove sanoi: Aihe on valmis, kun se tulee luo.

Aristoteleen mukaan taide käsittelee sitä, mikä on mahdollista eikä vain toteutunutta. Siksi taide voi saavuttaa yleisiä totuuksia. Päästään realismin ikeestä. Työelämän helmet ovat ensin vain hiertäviä siruja, häiriöitä, jotka ilman työstämistä ja suojaa eivät pääse kehittymään. Organisaatiodramaturgiassa niiden ympärille eritetään helmiäistä kunnioituksella, hämmästellen, hyväksyen. Asenne ratkaisee.


Helena Ihala on järjestänyt koulutuksia Organisaatiodramaturgiasta Metanoiassa vuodesta 2014 lähtien. Syksyllä 2019 alkaa seuraava Organisaatiodramaturgian peruskoulutus (19.10.–14.12.2019) ja keväällä 2020 Organisaatiodramaturgian perusteet & Case Workshop (1.2.–25.4.2020). Syksyllä käynnistyy myös organisaatiodramaturginen kirjoittajaryhmä (27.9.2019 alkaen).

Lue myös Helenan blogikirjoitus draaman, dialogisuuden ja työelämän yhteyksistä.

Työelämän murros vaatii johtamisajattelun uudistamista!

Pauli Kallio ja Risto Puutio 2.7.2018

Suomalaisessa työelämässä eletään murrosta, jossa monen osatekijän vaikutuksesta syntyy uudenlaisia työn tekemisen ja organisoimisen muotoja. Muutoshaasteiseen on kansallisella tasolla pyritty vastaamaan erilaisilla itseorganisoitumista suosivilla ratkaisuilla kuten kokeilukulttuurilla sekä perinteisiä rajoja ylittävällä yhteiskehittelyllä. Kokeilut kaikessa keskeneräisyydessään tuottavat käytännöllistä tietoa ja havaintoja idean tai työmuodon seuraavaan versiointiin ja parhaimmillaan palvelu, tuote tai toimintamalli kehittyy.  Kokeilukulttuurin sisäistäminen vaatii myös johtamisajattelun muuttamista!

Päivittäminen edellyttää luopumista vakiintuneista johtamiskäsityksistä, jotka ovat syntyneet nykyistä pysyvämmissä olosuhteissa. Omassa ammattikäytännössämme työelämän kehittäjinä olemme havainneet tämän luopumisen vaikeuden monen johtajan suurimmaksi haasteeksi. Aiemmin omaksutut mielen mallit ovat niin juurtuneita arkeen, että niiden tunnistaminen saati uudistaminen on työlästä. Tulevan hahmottaminen ja johtaminen kuitenkin edellyttää uusia ajattelumalleja.

Staattinen hahmotus organisaatiosta on syytä vaihtaa dynaamiseen

Yksi tarpeeton menneisyyden jäänne on näkemys organisaatiosta hierarkiana. Moni johtaja uskoo edelleen valtasuhteiden voimaan ja hahmottaa uudistamisen hierarkiarakenteen päivityksenä, uutena organisaatiokaaviona. Niin ikään ajatus organisaatiosta pysyväluonteisena kokonaisuutena elää sitkeänä mielen mallina, vaikka muuttuvat käytännöt avaavat mahdollisuuden nähdä organisaatio jatkuvasti uudelleen muotoutuvana laajemman ekosysteemin osana.  Tämän myötä myös yksilökeskeinen johtamisajattelu tulisi vaihtaa systeemikeskeiseen ajatteluun.

Yksi askel ajattelun muutoksessa on maailman näkeminen avoimena, joskin hyvin monimutkaisena, erilaisista keskinäisriippuvuuksista rakentuvana systeeminä. Jotta tämän voi nähdä, perinteinen organisaation käsite kannattaisi  korvata organisoitumisen käsitteellä. Kaikkien toimijoiden välisten kytkentöjen lisääntyessä tulee tärkeäksi havainnoida kytkösten kehittymistä sekä uusia organisoitumisen tapoja. Staattinen hahmotus organisaatiosta on siis syytä vaihtaa dynaamiseen. Organisaatiosta on puhuttava tapahtumisena ja liikkeenä. Organisaatio ei ole jotakin, vaan sen on pikemminkin jatkuvasti tulossa joksikin.

Johtamisihanteet ja organisaation tarkoitus tulisi arvioida uudelleen

Toinen askel on arvioida uudelleen johtamisihanteita, joista yksi on hallinnan ihanne. Liikkeessä oleva maailma synnyttää väistämättä epävarmuuksia. Siksi johtajien on hallintapyrkimyksen sijaan keskityttävä  edellytysten luomiseen sille, että kaikki systeemin toimijat voisivat tehdä hyvää yhteistyötä ja että he rohkenisivat tekemään toimintaa ohjaavia päätöksiä. Mitä monimutkaisemmaksi organisaation toiminta muodostuu, sitä tärkeämpää on, että sen jäsenet hahmottavat kokonaistoimintaa parhaiten vahvistavat yksinkertaiset periaatteet. Hallinnasta luopumisen seurauksena aiemmin ylläpidettyjä rajoja voidaan luovasti ylittää.

Hallinnan ihanteen ohella on syytä kyseenalaistaa  myös ajatus organisaation tarkoituksesta. Tuloksen tekemistä pidetään yleisesti tällaisena. Tämän ajatuksen taustalla on uskomus, että organisaatio on tehokkaimmillaan hyödyntäessään ympäristöään maksimaalisesti. Lyhyellä välillä näin onkin. Enenevästi työntekijöille ovat tärkeitä muutkin kuin taloudelliset arvot. Pitkän aikavälin kannalta olennaista on se, mitä uutta organisaatio pystyy tuottamaan ympäristölleen, kuinka se edistää laajemman systeemin elinkelpoisuutta niukkenevien resurssien maailmassa. Tämä näkökulma synnyttää monille mielekkään motivaation työlle. Lyhyen aikavälin lopputulosten tavoittelun sijaan organisaatioita tulisi katsoa kehittyvinä prosesseina.  Itseorganisoituva systeemi hakee elinvoimaiset uomansa itse ja kehittää kokeilujen kautta uutta tekemistä. Tämän myötä johtamisen tärkeä tehtävä on vauhdittaa systeemin oppimista, uudelleen organisoitumista  ja ylipäätään tietoisuutta työtä ympäröivästä kokonaisuudesta.

Työelämää kehitetään siis muuttamalla todellisuuden hahmottamisen tapoja. Kansallisesti työelämän murros tulisi nähdä yhteisöllisenä oppimisympäristönä, jota tukevat käytännön toimijoiden ketterät kokeilut ja työelämän tutkijoiden vuoropuhelu. Käytännön toimijoilta saamme ruohojuuritason havaintoja siitä, mikä näyttää toimivan ja ideoita siihen, mitä voisi kokeilla. Tutkimuksen kautta havaintoja voidaan sekä ymmärtää  että ajatella eteenpäin. Mahdollisuutemme oppia työelämämuutoksessa paranevat ajattelun ja ihanteiden uudelleen arvioimisen myötä.

Näitä uuden organisoitumisen ja johtamisen ydinkysymyksiä pohditaan myös Metanoia-konferenssissa syyskuussa 2018. Lue lisää konferenssista tästä.


Pauli Kallio työskentelee Itä-Suomen yliopistossa johtamisen kehittäjänä.

Risto Puutio toimii kouluttajana ja toimitusjohtajana Metanoia Instituutissa.

Yhteystiedot: pauli.kallio(at)uef.fi, risto.puutio(at)metanoiainstituutti.fi

Organisoitumisen prosesseja tutkimassa

Risto Puutio 2.10.2017

Tämän päivän työelämässä tärkeäksi kysymykseksi on noussut se, kuinka ja millaisten prosessien myötä ihmisten organisoituminen tapahtuu. Kysymys ei olekaan vähäpätöinen, sillä nykyorganisaatiot ovat jatkuvassa järjestymisen tilassa; jännitteessä vanhan säilyttämisen ja uuden luomisen välillä. Jotta voisimme muuttuvissa olosuhteissa luoda hyvin toimivia organisaatioita ja menestyviä työkulttuureita, meidän on ymmärrettävä niitä synnyttäviä prosesseja. Konsultoinnin työn fokukseksi tuleekin enenevästi auttaa organisaation jäseniä (johtajat mukaan lukien) organisoitumaan tarkoituksenmukaisesti.

Kohtaamiset ovat yksi avainsana organisoitumisessa. On tärkeä ymmärtää, mitä erilaisten kohtaamistilanteiden vuorovaikutuksessa tapahtuu ja kuinka niissä muodostuvat merkitykset edelleen luovat uutta. Organisoituminen tapahtuu aina viime kädessä alhaalta ylöspäin, yksittäisten kohtaamisten ketjuissa. Tätä ei voi johtaa, mutta sille voidaan luoda otollisia olosuhteita ja foorumeita, jotka lisäävät organisaation jäsenten ymmärrystä siitä, kuinka teot niveltyvät toisiinsa ja mikä synnyttää yhteistä hyvää.

Jokainen kohtaaminen on itsessään prosessi, jossa toimijat sovittautuvat toisiinsa ja viriävät yhteiselle tekemiselle. Ruumiillisesti koetut aistimukset ja emootiot ovat tässä kytkeytymisessä keskeisiä, sillä tunteet ovat mukana siinä, mitä merkityksiä annamme kokemuksille. Niihin voi vaikuttaa, sillä puhuminen tunteista muuttaa välittömästi myös kokemuksia ja muokkaa niille annettuja merkityksiä. Konsultointitilanteissa tunteiden tarkastelu ja kokemuksista puhuminen tulevat olennaiseksi.

Kohtaamiset ovat enenevästi myös teknologian ympäröimiä. Tietotekniikka mahdollistaa monitasoisen vuoropuhelun puhelimessa, skypessä ja sosiaalisessa mediassa. Teknologia ja sen asettamat ehdot myös rajoittavat organisoitumista algoritmien määrittäessä, mitä voimme milläkin välineellä tehdä. Näiden materiaalisten – tai sosiomateriaalisten kuten tutkijat sanovat – ehtojen tutkiminen on osa organisoitumisen tutkimusta.

Kohtaamiset sisältävät aina eri suuntaisia intressejä. Nämä puolestaan tuottavat jännitteitä, vaikkapa sen suhteen, missä määrin työpaikalla on noudatettava yhteisiä sääntöjä ja missä määrin autonomisten valintojen teko on suotavaa. Näin organisoitumisessa on kyse tasapainoilusta erilaisten intressien välillä.

Edellä sanotusta voi päätellä, että organisoituminen on monitasoinen ja –ulotteinen prosessi. Metanoiassa otimme tehtäväksemme selvittää näitä kysymyksiä käynnistämällä kirjahankkeen ”organisaatio prosessina”. Sen myötä saamme yhden moninäkökulmaisen puheenvuoron suomalaiseen työelämään. Kirja julkaistaan vielä tämän syksyn aikana. Organisoitumisen prosessien ymmärtäminen ovat sisältöinä myös vuoden vaihteen jälkeen alkavassa systeemisen prosessikonsultoinnin ohjelmassa.

Organisaatio alustana tekemiselle, oppimiselle ja kasvulle

Risto Puutio 4.7.2016

Kuinka meidän tulisi ajatella organisaatiota? Tämä kysymys on kihelmöinyt mielessäni pitkään. Sen äärellä olimme myös Metanoia-yhteisönä kesäkuun lopussa, Tuusulanjärven rantamaisemissa Järvenpäässä. Metanoia-verkostosta mukana olivat Helena Ihala, Anna Tienhaara, Krista Mikkonen ja Sami Råman – kaikki kovan luokan organisaatioammattilaisia.

Aloimme puhua organisaatiosta alustana. Alusta on jotakin, jolla eri asioita  voi tapahtua, josta käsin voi syntyä uutta. Organisaatio voi olla alusta tekemiselle, oppimiselle, kasvulle, ymmärtämiselle tai oman ammatillisen identiteettimme kehittymiselle.

Ajatus alustasta luo eroa ajatukseen organisaatiosta valmiina rakenteena, jossa meille on määritelty oma paikkamme. Alustalla liikutaan ja kohdataan muita, alustalla kokeillaan ja opitaan kokeiluista. Varmaan myös aika ajoin törmätään itselle tuntemattomiin kulkijoihin tai samalta alustalta kasvuvoimansa saaviin organismeihin. Alusta on vertauskuva avoimen systeemiajattelun mukaisesta ideasta rajojen läpäisevyydestä ja määrittelemättömyydestä. Alustalla voi kehittyä samanaikaisesti moni asia aivan kuten ekosysteemeissä tapahtuu. Tällaista moninaistumista on tapahtumassa juuri nyt työelämässä.

Perinteisen organisaation ydintehtävää on luoda rajaa muihin toimijoihin ja kontrolloida jäsentensä toimintaa valmiiksi määritellyn suunnan säilyttämiseksi. Tämä tehtävä kutsuu valvomaan ja karsimaan normista poikkeavaa. Alusta-ajatuksen mukaista on sen sijaan nähdä moninaistuminen tehtävänä. Tällöin luotetaan siihen, että ekosysteemi alkaa tuottaa tarvittavaa itsesäätelyä. Moni organisaatio onkin tämän oivalluksen äärellä: rakenteesta irtautuminen alkaa tuottaa uudenlaista organisoitumista, jota ohjaa ihmisen luontainen uteliaisuus ja tarve kytkeytyä. Samalla hallitseminen vaikeutuu ja valta jalkautuu – sananmukaisesti, sillä jaloillaanhan ihmiset tekevät valintojaan. Alustalla tarvitaan myös aivan erilaisia organisaatiotaitoja kuin suljettuina systeemeinä toimivissa yhteisöissä. Yksi niistä on kyky ajatella toisten kanssa yhdessä ja synnyttää näin jotain, mikä on yksilöosaamisen tavoittamattomissa.

Alusta on hauska sana siksi, että se itsessään tarkoittaa myös alkamista. On siis alettava alusta. Tässä ajatuksessa on jotain perin kiehtovaa: alustalla alkaa syntyä jotain aivan uutta alkua ja tuohon alkuun voi itse kukin liittyä. Sellaisena kasvun alustana haluan myös Metanoian nähdä. Toivon, että tälle alustalle mahtuisi paljon uteliaita ammattilaisia ja niitä, joiden kulkua ohjaa halu ymmärtää ja luoda uutta yhdessä.

Suhde on organisoitumisen perusyksikkö

Risto Puutio 8.2.2014

Osallistuin vastikään Organisation Woodstock tapahtumaan. Sen tarkoituksena oli tutkia organisoitumiseen liittyviä kysymyksiä. Lähtökohtana oli itseorganisoitumisen havainnointi oman osallistumisen kautta: kuinka ihmiset alkavat luoda yhteyttä toisiinsa ja mielekästä sisältöä olosuhteissa, joissa ei ole varsinaista ohjelmaa eikä muita määritteleviä kriteereitä.  Käytännössä tapahtuman järjestäjät olivat varanneet ainoastaan työskentelytilan (majoituksen ja ruuan kera) eri maista tuleville osallistuville. Kaikki muu oli omalla vastuulla.

Tapahtuma tuotti omalla kohdallani havainnon organisoitumisen ensiaskeleesta: suhteen luomisesta. Minun on astuttava ulos kuorestani voidakseni osallistua, en voi olla itseni, ellen ole suhteessa toisiin. Ensimmäisen 6 tunnin aikana havaitsin monen muunkin tekevän samaa työtä: etsivän yhteyttä muihin osallistujiin ja ihmettelevän mitä on tekeillä. Osa ihmisistä alkoi toimia näkyvämmin ja haastaa muita suhteeseen ja ryhmien muodostamiseen. Yksittäiset osallistujat ottivat ”aktivisti” asenteen ja alkoivat tehdä aloitteita koko ryhmälle. Tämä synnytti sekä seuraamisen halua että vastarinnan tunnetta – halua itse määritellä omaa tekemistä mukaan menemisen sijaan.  Yhteyden luominen ja varsinkin näkyvä tilan ottaminen ryhmässä sisältää riskejä.  Vapaa tila virittää jännitteen turvallisen yhteyden ja uutta luovan aloitteellisuuden välille.

Turvallisuuden tunteen ja vaikuttamisen välinen jännite on kipuilua epämukavuuden rajoilla.  Tämä ahdistuksen tunnetta sisältävä kokemus on minulle aiemmin tuttu Tavistock-seminaarien organisaatiotapahtumista, joissa ei erikseen auteta ihmisiä organisoitumaan vaan annetaan tapahtua sen mikä tapahtuu.  Kokemus on riisuva:  epäselvän tehtävään orientoituminen ilman selkeää annettua roolia karsii meistä ”jo organisoituneen” ja alamme toimia ikään kuin vaistonvaraisesti. Kun tätä tapahtumista päästään yhdessä tutkimaan, syntyy yleensä oivalluksia.

Mitä tapahtuisi, jos organisoitumisen prosessissa näkisimme suhteet yksilöitä merkittävämpänä? Entä jos ensin luotaisiin suhteita ja sitten vasta rooleja?  Kokeilimme Woodstockissa pareittain tehtävää piirrosimprovisaatiota: pari työskentelee tuottamalla piirroksen yhdessä ilman sanoja, toinen toistensa aloitteisiin reagoimalla, toisen tekemää viivaa jatkamalla. Syntyy piirros, joka on yhden suhteen tuotos. Tämä oli insiproiva kokemus. Voisimmeko työelämässä  tehdä yksilöiden ja roolien sijaan näkyväksi suhteita ja niiden tuottamaa kyvykkyyttä? Emmekö tule juuri suhteiden kautta itsemme näköiseksi?

Tapahtumat

Organisoitumisen ajattelumallit – Metanoia konferenssi 11.10.2019 Kulttuuritalo, Helsinki

“Tapa, jonka kautta hahmotamme organisaatioita  ja asioita määrittää sitä, mitä voimme havaita ja kehittää. On usein helpompaa ratkoa tunnistettuja ongelmia kuin oppia tunnistamaan tuntemattomia ongelmia” sanoo Hermanni Hyytiälä, vuoden  2019 konferenssin key note-puhuja.

Tule  mukaan  tutkimaan  ja  ymmärtämään, mitä kaikkea organisoituminen  on ja miten siihen vaikutetaan. Konferenssista saat eväitä organisoitumisen ajattelemiseen ja organisaatioiden ymmärtämiseen. Syksyn 2019 konferenssi tarjoaa systeemistä ymmärrystä muuttuvan maailman organisaatioihin. Konferenssissa tutustut niihin mielen malleihin, joilla organisaatioita on yritetty aiemmin ymmärtää sekä malleihin, jotka vasta nyt alkavat tulla nähdyksi ja ymmärretyksi.

Tapahtuman vetäjät ovat kokeneita alan suomalaisia osaajia. Heidän ja muiden osallistujien kanssa pääset tutkimaan:

  • Miksi on tärkeämpää puhua organisoitumisesta kuin organisaatiosta?
  • Millaisia havaitsemisen harhoja liittyy organoisoitumisen ymmärtämiseen?
  • Mitä erilaisia mielen malleja on tarjolla ymmärtää organoisoitumista?

OHJELMA

9.00                     Ilmottautuminen ja aamukahvi

9.30                     Organisoituminen on yhteistä ajattelua – johdanto päivään (Atso Juote ja Risto Puutio)

10.00 – 11.30     Key note luento: Organisaation hahmottamisen harhakuvat. Hermanni Hyytiälä

11.30                   Lounas

12.30                  Työpajat

          1. Organisaatiodramaturgia – dramaturginen ajattelu organisoitumisen jäsentäjänä. Helena Ihala
          2. Organisoitumisen kieli – kuinka puhumisen käytänteet organisoivat toimintaa? Jukka-Pekka Heikkilä ja Risto Puutio
          3. Luova tila organisoitumisen edellytyksenä. Marjukka Laurola

14.00                   Kahvi

14.30                   Organisoitumisen kontekstit. Mitä organisaatio ja organisoituminen voivatkaan tarkoittaa eri asiayhteyksissä?

15.30                   Kuinka ajattelen organisoitumista – kokoavia havaintoja

16.30                   Konferenssin päätös

Osallistumishinta: 280 € +alv. Metanoian koulutusohjelmaopiskeijat ja Finod jäsenet: 240€ +alv.

Paikkana Kulttuuritalo, Sturenkatu 4 Helsinki. Katso sijainti ja saavutettavuustiedot.

Lisätiedot: Risto Puutio, p. 0400-545519 (risto.puutio(at)metanoiainstituutti.fi)

Lue lisää aiheesta key note puhuja Hermanni Hyytiälän kirjoituksista ja Metanoian organisaatioajattelun blogista

 

Ilmoittautuminen:

Tiedot kerätään asiakasrekisteriimme ja niiden käytössä noudatetaan tietosuojaehtojamme.