Artikkelit

Uni kutsuu vuoropuheluun

Risto Puutio 14.6.2016

Kohtaamme jälleen Social Dreaming -seminaarin merkeissä kesäkuun lopussa. Uniseminaarin perusidea on saada unet ”keskustelemaan keskenään”. Vuoropuhelu tarjoaakin mielenkiintoisen näkökulman siihen, millaisen yhteisen uneksunnan kokemuksen Social Dreaming -seminaari voi tuottaa. Seuraavassa joitakin unityöskentelyn ulottuvuuksia.

Näkyvä ja näkymätön

Uniseminaarissa jaetaan nähtyjä unia. Kerrottaessa ja puhuttaessa unesta se ikään kuin nähdään ryhmänä uudelleen. Samalla jokainen näkee kerrottua unta oman mielikuvittelunsa kautta. Olemme tekemisissä nähdyn (uni), näkemisen (unen kuvittelu ryhmässä) sekä nähdyksi tulemisen (unen kertojan elämyksen vastaanottaminen) kanssa. Näkeminen koskee myös unien välisiä yhteyksiä sekä yhteyksien näkemistä ympäröivään maailmaan.

Samalla uniseminaareissa ollaan tekemisissä näkymättömän kanssa. Unet itsessään ovat ikään kuin arvoituksia jostakin näkymättömästä todellisuudesta. Voimme hahmottaa tätä piilossa olevana osana tajuntaamme. Kokemuksellisesti läsnä voivat olla myös ei nähdyt unet tai unet, joita ei vielä ole ollut mahdollista nähdä. Edelleen, myös ryhmä muodostaa suhdekokonaisuuden, jossa on läsnä näkymätön: ihmisillä voi olla samankaltaisia elämänkokemuksia, mutta emme tiedä niistä alkuun mitään. Näkymättömiin voivat jäädä myös ne yhteydet, joita unilla on toisiinsa tai ympäristön tapahtumiin.

Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys

Uniseminaarissa kohtaavat myös yksilöllisyys ja yhteisöllisyys. Seminaariin tullaan yksilöinä, ja osallistujat ovat yksilöllisesti kirjanneet uniaan ennen seminaaria. Osallistuja tekee yksilönä valintoja siitä, mitä unia hän jakaa muiden kanssa. Itse seminaari tarjoaa tiloja yksilölliseen tarkasteluun reflektioryhmien muodossa ja vapaissa keskusteluissa ohjelmassa olevien sessioiden ulkopuolella. Seminaari voi jättää osallistujalle mietittävää omaan itseen liittyen tai se voi synnyttää yksilöllistä oivallusta ja voimaantumisen tunnetta.

Toisaalta kerrotut unet alkavat työskentelyssä synnyttää ryhmän yhteistä tarinaa. Unet ovat ryhmälle aineksia yhteiselle kuvittelulle. Tämä toteutuu assosiatiivisessa työssä, jossa unikuvia yhdistellään ja kuvitellaan eteenpäin. Unen näkijäksi alkaa kerronnan ja assosioinnin kautta muodostua yksilön sijaan ryhmä. Jaettaessa ne alkavat tulla yhteisön omaksi ja ne myös emergoivat uusia mielikuvia ja kertomuksia, jotka eivät ole palautettavissa yksityiseen uneen eikä yksilötasolle. Yksilölliset unet alkavat ikään kuin sulautua toisiinsa sen myötä, että osallistujilla on kyky sovittaa omaa mielikuva- ja unimaailmaa toisten vastaaviin.

Aika ja ajattomuus

Yhteisessä unityöskentelyssä on myös läsnä ajan ja ajattomuuden kokemus. Erään seminaarin keskustelussamme pohdimme, kuinka kuoleman – siis ajan päättymisen – teema tuli unien kautta puheeksi seminaarissa. Yhden osallistujan omaisen kuolemaan liittyvät unet olivat toistuneet, ja hän kertoi näistä unistaan. Kokemuksen henkilökohtaisuus näyttää tuottavan jonkinlaisen ajan katoamisen kokemuksen. Yhtäkkiä se, mikä on ajallisesti kaukana, oli kokemuksellisesti lähellä, kaikkien aistittavissa. Tämä lienee yksi assosiatiivisen työtavan erityispiirre: mieli voi kulkea vapaasti piittaamatta vuosista tai vuosikymmenistä. Se on kuin uni, jossa voi olla samaan aikaan lapsi ja keski-ikäinen tai jossa kokemus iästä voi sulavasti muuttua toiseksi.

Puhe ja hiljaisuus

Ajan rytmisyys voi näkyä seminaareissa puheen ja hiljaisuuden vaihteluina. Ääni ja hiljaisuus asettautuvat vastakkain. Ryhmä saattaa tuottaa alussa runsaan määrän unia, mielikuvia ja puhetta mutta seuraavassa yhteiskeskustelussa tuntuu hiljaisuus vallitsevalta olomuodolta. Nämä ajan kokemisen olomuodot rytmittävät toisiaan ja antavat ohjaajille yhden paikan tehdä havaintoja ja esittää niihin liittyviä kysymyksiä esimerkiksi siitä, mitä hiljaisuus täydentää jo sanottuun ja mitä sellaista se voisi kertoa, jota sanat eivät tavoita.

Näihin ja muihin teemoihin syvennytään Social Dreaming -seminaarissa 30.6.-2.7.2016. Lue lisää täältä ja ilmoittaudu mukaan uneksimaan yhdessä!

Konsultoinnin tutkimustyö vihdoin kirjaksi!

Risto Puutio 10.11.2015

konsultointi_keskusteluna_kansi_nettisivuille

Alan vähitellen huokaista helpotuksesta: pitkä rupeama uuden konsultointia käsittelevän kirjan parissa on tulossa päätökseen. Tai paremmin sanottuna alkuun, sillä kirja tulee painosta ulos marraskuun aikana.

Tein tutkijatyöparini, psykoterapiatutkija Virpi-Liisa Kykyrin kanssa pitkän matkan prosessikonsultoinnin keskusteluihin ja niissä kohdattuihin kysymyksiin. Tiedeartikkelien ja kahden väitöskirjan jälkeen olemme nyt saaneet valmiiksi kirjan Konsultointi keskusteluna – tilanneherkkää tasapainoilua ja vuorovaikutuksen vivahteita. Kirja on tehty käytännön ammattilaisille, joita kiinnostaa ymmärtää, mitä muutostyössä ja niihin liittyvissä tilanteissa tapahtuu.

Tavataanko julkaisuseminaarissa Kiasmassa 20. marraskuuta?

Voit tutustua kirjaamme latamaalla ilmaiseksi kirjan ensimmäisen luvun täällä. Kirjan voit tilata Metanoian verkkokaupasta. 

Kirja sisältää seuraavat luvut

Luku 1: Johdanto konsultointiin ja konsultatiiviseen työotteeseen

Luku 2: Konsultaatioprosessi – tapauskertomus muutosmatkasta

Luku 3: Vuorovaikutustutkimuksen näkökulmia ja työvälineitä

Luku 4: Konsultaatiosuhteen alku ja arkaluonteisesta keskusteleminen

Luku 5: Työsidoksen luominen ja puhumaan houkuttelu

Luku 6: Puhu omasta puolestasi, omalla äänelläsi ja omassa asiassasi – ”omistajuuspuhe” keinona rakentaa osallisuutta ja vahvistaa toimijuutta

Luku 7: Kritiikin ja moitteen esittäminen ja käsittely muutostilanteessa

Luku 8: Neuvon antaminen prosessikonsultoinnissa – jännitteitä ja strategioita

Luku 9: Konsultti systeemin valtasuhteiden säätelijänä: symmetria-asymmetria -dilemma organisaation keskusteluissa

Luku 10: Tunteet ja yhteisöllisen jännitteen säätely konsultoinnissa

Luku 11: Puhetta puheesta – metakommunikaatio muutostilanteessa

Luku 12: Konsultoinnin lopputuloksista neuvotteleminen monenkeskisissä keskusteluissa ja ”yleisön” rooli muutoksen todistajina

 

Aivomuurahaisia Amsterdamissa

Helena Ihala 5.10.2015

Metanoia Instituutti järjesti 17.-18.9. Amsterdamissa kansainvälisen seminaarin systeemisen ajattelun taidosta (The Art of Systemic Thinking). Tavoitteena oli oppia ymmärtämään organisaatioiden kompleksisuutta itämaisen filosofian klassikoista ammentaen. Tutkimme italialaisen fyysikko Shantena Sabbadinin johdolla Laotsen tekstien ja vanhan kiinalaisen Muutosten kirjan, I Chingin, avulla elämän sattumanvaraisuutta ja siihen liittyviä ilmiöitä. Muutosten kirja ottaa sattuman lähtökohdaksi ja keskipisteeksi. Miten vaikuttaisi organisaatioiden toimintaan ja johtamisen kysymyksiin, jos suhtaudumme ennakoimattomuuten samalla kunnioituksella? Ottamalla huomioon, että tapahtumat eivät liity yhteen vain peräkkäisyyden ja kausaalisuuden vaan myös samanaikaisuuden ja sattuman kautta.

Seminaaripaikka oli Pohjois-Amsterdamissa de Ceveulin entinen satama-alue, jonka ekologinen toimintafilosofia on tutustumisen arvoinen. Alue oli saastunutta jättömaata, kunnes paikalliset ympäristöarkkitehdit, taiteilijat ym. ottivat sen käyttöönsä ja lupasivat palauttaa paikan puhtaampana kuin sen saadessaan. Maaperää puhdistetaan tarkoitukseen sopivilla kasveilla ja tulevaisuudessa myös erilaisin sienilajein, yhteistyössä yliopiston kanssa. Kahden päivän ajan työskentelimme yhdessä sataman toimistolaivoista.

de Ceuvel, Amsterdam

de Ceuvel, Amsterdam

”Kaikki on ristiriitaista, missään ei ole varmuutta, kaikki voidaan tulkita niin tai päinvastoin, koko maailmanhistoria saatetaan esittää kehityksenä tai edistyksenä, mutta yhtä hyvin nähdä siinä rappiota ja pelkkää mielettömyyttä, eikö totuutta ole olemassa, eikö ole mitään oikeaa ja pätevää oppia?” – Lasihelmipeli, H. Hesse

Ensimmäinen kerran olen törmännyt I Chingiin Herman Hessen Lasihelmipelissä. Yllä olevassa lainauksessa Josef Knechtin yritys saada maailmaa tolkkua kuulostaa tutulta. Ihmiset ovat kautta historian yrittäneet lepyyttää sattuman jumalatarta, rouva Fortunaa, myyttistä elämänruletin pyörittäjää, joka side silmillään oikukkaasti jakaa onnea – hyvää ja huonoa. Muutosten kirjaan kirjoittamassaan esipuheessa C.G. Jung kuvaa, miten länsimainen mieli seuloo, punnitsee, luokittelee, eristää. Näin juonnumme unohtamaan, että sattuman vaikutus on läsnä kaikessa tapahtumisessa. Mitä uusia polkuja voimme löytää seuraamalla ajatusta, että jokaisella hetkellä on oma laatunsa, jota voidaan tulkita jokaisesta tuossa hetkessä läsnä olevasta detaljista? Tällainen katsominen on esteettistä kykyä ymmärtää jokaisen yksityiskohdan olevan osa kokonaisuutta, ja kokonaisuuden ilmenevän noiden yksityiskohtien keskinäisissä suhteissa, kuten maalauksessa.

Ennakoimattomuuden kanssa eläminen on taito, jota ihmiskunta on halajoinut aina. Vaikka I Chingin käyttö on n. 5000 vuoden historiassaan liittynyt ennustamiseen, ei kirja kuitenkaan ole oraakkeli. Sen sisällön voi käsittää olosuhteiden merkittävyyden ymmärtämisenä. Jos tajuamme olosuhteet, joissa asiat syntyvät, tilanteen luonteen, ymmärrämme enemmän siitä, miten asiat kehittyvät ja muuntuvat. Kuten puu on piilossa siemenessä, on tuleva läsnä tässä hetkessä. Kompleksisuusajattelun kielellä puhutaan herkkyydestä systeemin alkuarvoille. I Chingin heksagrammi eli kuuden päällekkäisen viivan muodostama muuntuva kuvio voi kehottaa esimerkiksi ”pitämään varpaat tyyninä ja liikkumattomina” (keeping his toes still). Varpaiden tyyneys voisi tarkoittaa pysähtymistä ennen kuin ensimmäistäkään askelta on otettu, antautumista kuuntelemaan satunnaisuutta ja sen dynamiikkaa. Sattuma ei tarjoa meille välittömiä merkityksiä, mutta se häiritsee rakentamaamme järjestystä, tönii sitä liikkeeseen.

Taolaisuudessa kaikki virtaa kuin joki, jatkuva liike ja muutos ovat todellisuuden syvin olemus. Tiedämme, että luonnossa kaaos on ensisijaista, entropia eli hajaannus lisääntyy. Mutta tiedämme myös, että kaaoksesta syntyy uutta spontaania järjestystä. Luominen alkaa kaaoksesta kaikissa myyteissä ympäri maailman. Tämä on keskeinen lähtökohta myös kompleksisuusajattelussa. Miten kaaos sitten järjestyy? On löydetty kolme edellytystä kaaoksen spontaanille järjestymiselle: systeemin avoimuus, takaisinkytkentöjen runsaus ja oikea etäisyys tasapainosta. Sopiva etäisyys tasapainotilasta tarkoittaa uuden syntymistä kaaoksen ja järjestyksen rajalla. Jos kaaosta on liikaa, ei uusi pääse organisoitumaan, jos järjestystä on liikaa, se ehkäisee tehokkaasti uuden syntymisen. Tätä voisi verrata taitavaan jutunkertojaan, joka vie kuulijansa uusiin maastoihin, mutta jättää tuttua sen verran, että kuulijat eivät täysin eksy.

Kriiseissä kuulee usein sanottavan, että asioilla on tapana järjestyä. Mutta jotta kaaos voisi alkaa merkitysten tasolla järjestyä, tarvitaan jonkinlaista tunnistamista. Draamassa puhutaan havahtumisesta (anagnorisis), kohdasta tai hetkestä, jolloin epäjärjestyksestä alkaa hahmottua jotain, muotoutumisen tilasta. Tämä lienee se hetki, jolloin varpaat olisi hyvä pitää tyyninä, tai suomalaisittain pää kylmänä. Tunnistamisessa on aina mukana myös vanhaa, mutta pitämällä yllä uteliaisuutta uusikin saa mahdollisuuden. Se, mihin kokemuksessamme liitymme, millaisia kytkeytymisiä vahvistamme, vaikuttaa siihen, miten kaaos järjestyy.

Huovisen Havukka-ahon ajattelija kuvasi elämän kaoottisuutta sanomalla, että ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet. Kekoja on kuitenkin rakenneltu maapallollamme jo yli sadan miljoonan vuoden verran ja sopeuduttu kaikille mantereille, kaikenlaisiin olosuhteisiin. Ei siis aivan huonot valtuudet. Kun muurahaisia seuraa, huomaa niiden etenemisen olevan kaikkea muuta kuin suoraviivaista, vaikka kantamusten kanssa yleensä pesään lopulta päästään. Omien aivojemme muurahainen on neuroni eli hermosolu, muistuttaa Shantena, sen tuhannet tuojahaarakkeet vastaanottavat viestejä ympäristöstään ja välittävät niitä eteenpäin. Aivomme ovat kuin muurahaispesä, jonka toiminta ohjautuu kokonaisuudesta käsin.

Shantena Sabbadini

Shantena Sabbadini

Organisaatiotutkimuksessa puhutaan emergenssistä, uuden syntymisestä tai ilmaantumisesta. Paljoon suunnitteluun ja hallintaan tottuneessa kulttuurissa uuden ilmaantuminen voi kuulostaa oudolta ja vähän haahuilulta. Kun kysyin de Ceveulin perustajilta, mitä he pitävät tähän asti tärkeimpänä asiana hankkeessaan, vastaus oli selvä. Suurin saavutus on ollut saada valtiovalta siirtymään syrjään, vetäytymään kontrolloijan roolista ja siten uudenlaiset kokeilut ovat olleet mahdollisia. Uuden synnyttämisessä onkin usein kyse ensi sijassa esteiden poistamisesta ja luottamuksesta. Määräajan päättyessä de Ceveulin laivat on helppo siirtää muualle, retkikunta voi jatkaa matkaansa tai hajaantua jättäen entisen jättömaan puhtaampana uusiin tarkoituksiin. Vakava ja iloinen, raskas ja keveä näyttävät löytäneen toisensa.

Taolaisuudessa vastakohdat nähdään komplementaarisina, ne vetävät toisiaan puoleensa ja muuntuvat toisikseen. Itämaisissa kamppailulajeissa tätä vastavoimien dynamiikkaa on aina käytetty hyväksi. Tunnistan omasta länsimaisestakin perinteestä samankaltaisia ajatuksia, dialektiikasta, stoalaisuudesta. Itselläni I Chingin 64 heksagrammin kuvaukset ruokkivat ennen kaikkea omaa symbolista ajattelua ja käytettävä menetelmä virittää kysymisen taitoa. Taustalla olevan filosofian ymmärtäminen haastaa lisäperehtymiseen. Mutta tätä voin kokeilla heti: verrata, miltä tuntuu pään kylmänä pitämisen sijaan hiljentää varpaat kuulolle.

Musiikkimestari Josef Knechtille: ”Totuus on olemassa, ystäväni, sen sijaan oppia, jota janoat, absoluuttista, täydellista ja ainoaa viisaaksi tekevää, ei ole. Lakkaa kaipaamasta täydellistä oppia, ystäväni… Totuus koetaan, sitä ei opita.” – Lasihelmipeli

 

Helena IhalHelena Ihalaa on dramaturgi ja työnohjaaja, joka on kehittänyt organisaatiodramaturgista lähestymistapaa konsultaatiotyöhön ja työnohjaukseen. Tänä syksynä hän vetää Metanoia Instituutissa aiheeseen liittyviä työpajoja yhdessä Jukka-Pekka Heikkilän kanssa.

Lue lisää työpajoista:
Metanoia-työpaja: Organisaatiodramaturgia konsultaatio- ja kehittämistyössä, 13.11. Helsinki
Metanoia-työpaja: Ennakoimattoman hyödyntäminen ja kaaoksessa konsultointi, 4.12. Helsinki