Metanoia Instituutti järjestää 10.6 uteliaisuutta kutsuvan tutkimusmatkan, jossa pyrimme kohtaamaan käsittämätöntä ja ennakoimatonta muuttumista. Yhteisöjen rakentaessa elämäänsä epävarmuuden ja itsekkyyden ajassa kysymys luottamisesta ja ennakoitavuudesta nousee näkyviin. Millaisten ratkaisujen varassa yhteisö voi edetä kohti vaikeasti käsitettävää ja tuntematonta? Kuinka kehittämistyössä voi elää ennakoimattomuus, tuntematon ja erilainen suhteessa turvallisuuteen ja ennakoitavuuteen?
Seminaari on iltapäivän mittainen dialogipolku kuvittelukyvyn ja organisaatioanalyysin maailmaan. Kuinka kehittäjänä ja työnohjaajana ymmärtää ja olla tukena, kun organisaatiot elävät muutosta kohti tuntematonta.
Millaisia hulluuden kokemuksia kehittäjät kohtaavat ja kuinka hulluuden tunnetta pyritään hallitsemaan ja toisaalta näkemään sen luomia mahdollisuuksia?
Käsittämisellä tarkoitetaan yleisesti ymmärtämistä, asian tai ilmiön haltuun saamista. Taiteilijat ovat kautta aikojen pyrkineet tuomaan näkyville asioita, joita on vaikea käsittää ja käsitellä. Taide rohkaisee meitä katsomaan alati muuttuvaa ja luomaan siihen suhdetta, pyrkimättä kesyttämään käsittämätöntä vaan pikemminkin olemaan luovasti käsittämisemme rajoilla.
Organisaatioammattilainen kohtaa jatkuvasti uusia työelämän ilmöitä ja pyrkii työssään luomaan suhdetta myös työelämän käsittämättömään puoleen, mielettömyyteen. Silloin taiteen tapa lähestyä tuntematonta tarjoaa ajateltavaa ja työssä sovellettavaa.
Kehittämis- ja johtamistyössä kannustetaan usein rohkeuteen ja luovuuteen, tervehtimään epävarmuutta ilolla. Kuinka tämä voi toimia tilanteissa, joissa koko organisaatio-systeemin olemassaolo on uhattuna? Silloin rohkeutta on myös oman harkintakyvyn säilyttäminen, päätöksenteon paineiden sietäminen ja tapahtumien harkittu rytmittäminen. Näissä olosuhteissa toistuvasti kuitenkin näyttää käyvän johtamiselle ja kehittämiselle niin, että paniikki valtaa sekä kehon että mielen. Energia menee omien tunteiden paketoimiseen ja eristämiseen. Energia on tiedostamatta juuri siellä, missä sen ei pitäisi olla, itsessä.
Paniikissa kokonaistilanne, vaihtoehdot ja tilannekuvat katoavat taustalle ja valinta kohdistuu siihen, mikä on selkeimmin tavoitettavissa: nopeat ratkaisut ja kustannusten karsiminen. Tässä työskentelyssä, työpajassa pohditaan näiden systeemisten tilanteiden dynamiikkaa ja hahmotetaan adaptiivisuuttta johtajan ja kehittäjän oman toimijuuden kautta.
Kuinka sana johtajuus voi liittyä yhteisöissä käsittämättömän kohtaamiseen ja millaisia päätöksenteon työvälineitä voimme käyttää epävarmuudessa ja verkostoissa. Kehittäjänä kohtaamme erityisesti johtajuuden jännitteitä yhteisöohjautuvassa organisaatiossa.
Voiko organisaatioissa huolenpito ja ylläpito delegoitua johtajalle kun asiantuntijat keskittyvät enemmän autonomiseen toimintaan epävarmuudessa.
Miten kehittäjänä toimia asiakasorganisaation kanssa edistääkseen yhteisöohjautuvutta epävarmuuden keskellä.
Kehittämistyön täytyy asettua erilaisiin ajallisiin kehyksiin, pidempiin tai lyhyempiin. Helposti kehittäminen kiteytyy käsittämättömän äärellä “projektiksi ja aikataulun hallinnaksi” sen sijaan, että rakenettaisiin laajempaa sekä havaintokyvyn että tilaherkkyyden hallintaan. Millaisia aikakäsitykset ja tilanneymärrykset hallitsevat organisaation kehittämistyötä? Miten organisaatio havaitsee ja päättää, mitä se pitää informaationa ja milloin se uskoo muutoksen olevan “todellinen”. Tärkein taito ei ole mittareiden määrä vaan kyky sopia, mikä havainto oikeasti muuttaa päätöksiä ja toimintaa. Havaitut erot ja vaikutukset voivat olla merkityksellisiä vain tietyissä aikakäsityksessä. Poikkeama voi olla kohinaa hitaissa kertymissä (luottamus, kuormitus, osaaminen), ja toisaalta pieni muutos käyttäytymisessä voi olla valtava signaali, jos se ylittää laajemman omaksumisen kynnyksen.
Organisaatio ei ole vain kone, joka asetetaan uusiin asetuksiin, vaan järjestelmä, joka muuttuu historiallisesti: päätökset rakentavat polkuja, toimintatapojen muutokset kasvavat tai ne jähmettyvät, ja toisinaan koko organisaatio ajautuu epävakauteen, jossa pienikin vaihtelu voi ohjata sen uudelle tulevaisuuspolulle.
Kärjistyneet jännitteet tai arkisemmin sanottuna riidat tai konfliktit ymmärretään usein yksittäisten henkilöiden välisiksi. Kuitenkin merkittävä määrä konflikteista on luonteeltaan yhteisöllisiä. Erityisesti muutokset vaikuttavat käsitykseemme tekemisestä ja sen luonteesta. Paitsi perustehtävät, myös prosessit ja työnjaot muuttuvat. Usein muutokset koetaan ulkoa tai yläpuolelta tulevina. Arkisen työn näkökulmasta näyttää, että muuttajilta puuttuu ymmärrys vaikutuksista ja seurauksista. Usein voi sanoa, että muutoksen tekijöiltä puuttuu systeemistä sivistystä. Jos jännitteet ovat väistämätön osa organisaatioiden elämään, miten jännitteisiä tilanteita voi yhteisöllisesti työstää? Voiko jännitteitä käyttää voimavarana?
Miten työnohjaus voi auttaa silloin, kun työssä kohdataan jotakin hämmentävää, vaikeasti ymmärrettävää tai vielä vailla nimeä? Tässä esityksessä tarkastelen organisaatioanalyyttista orientaatiota työnohjauksen hahmotustapana tilanteissa, joissa kokemus on vasta jäsentymässä.
Lähestyn työnohjausta tilana, jossa samaa ilmiötä voidaan tarkastella useasta näkökulmasta. Huomio kohdistuu sekä asiakkaan kokemukseen että siihen työhön ja tilanteeseen, johon kokemus liittyy. Näkökulman muuttuessa myös kokemus voi alkaa avautua uudella tavalla. Näkyviin voi tulla uusia yhteyksiä, merkityksiä ja kysymyksiä, jotka vievät ajattelua eteenpäin.
Esityksessäni pohdin, miten työnohjauksessa voidaan kannatella asiakkaan kokemusta niin, että keskeneräinen saa olla hetken keskeneräinen. Kun kokemusta ei kiirehditä valmiiksi johtopäätökseksi, syntyy tila, jossa useita mahdollisia tulkintoja voidaan pitää avoimina, tutkia ja jäsentää rinnakkain. Usein jo se, että jokin vaikea tulee sanotuksi ja kuulluksi, muuttaa sen muotoa. Silloin käsittämätön alkaa vähitellen jäsentyä ja muuttua yhdessä ajateltavaksi.
