0,00  0

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä.

Voiko vääjäämättömiin yllätyksiin valmistautua?

Voiko vääjäämättömiin yllätyksiin valmistautua?

Helena Ihala, dramaturgi ja työnohjaaja 11.4.2016

puck organisaatiodramaturgia

Tänä keväänä pääsiäinen ja aprillipäivä olivat poikkeuksellisen lähellä toisiaan. Pääsiäisen harras ja vakava pyhä noudattaa kulttuurimme syvärakenteessa vaikuttavaa klassisen tragedian mallia. Historiallisesti tragedia oli ylevöittävää hovin ja ylhäisön taidetta. Jälkimmäinen on edellisen vastakuva, viattomalta vaikuttava jäänne vanhoista tavoista ja ajoista. Kuitenkin myös aprilli kytkeytyy kulttuurimme merkittävään perinteeseen, vaikka sen yhteys karnevalismiin ja väärän kuninkaan -päivään eivät ehkä juolahda mieleemme.

Narrit ja ilveilijät olivat groteskia torien ja rahvaan kulttuuria, arvostukseltaan tragediaa alempana. Jäljittelemällä, nurinkääntämällä, sanoja vääntämällä narri edustaa näkyväksi tekemisen, representoimisen tehtävää monin eri tavoin. Narrin työvälineet ovat esityksellistämisen palveluksessa: käsipeili ja käsinukke, joiden avulla näytellään ja näyttämöllistetään hovi- organisaation suhteet ja suhdanteet. Narri on keikauttaja, kyseenlaistaja, haastaja, pilkkakirves, lohduttaja, iloiikka ja itkupilleri, mutta ennen muuta dialogin tuoja ja mahdollistaja.

Narri ja kuningas ovat muodostaneet taiteessa ja sosiaalisessa todellisuudessa jänniteparin ja keskeisen organisoitumisen peruskuvion, jonka läsnäoloa ja ilmenemismuotoja olisi hyvä havainnoida ja pohtia työelämässä ja organisaatioissa. Ilmiöinä ja jännitteinä, ei välttämättä henkilöinä. Enemmänkin arkkityyppisinä funktioina, ja usein valtaan liittyvinä kysymyksinä. Jos toinen vastinpari organisaatiossa korostuu yksipuolisesti tai tulee ilmaistuksi tukahdutettuna tai epäsuorasti, millaisia ilmiöitä ja häiriöitä se organisaatiossa tuottaa?

Mitä tapahtuu organisaatiossa, jos siltä puuttuvat tavat katsoa itseään toisten näkökulmasta, sidosryhmiensä ja myös laajemman kokonaisuuden katsannoista käsin. Ajaudutaanko silloin pimeään kulmaan, jossa toimintamme vaikutukset ja takaisinkytkennät jäävät näkymättömiksi ja organisaatio ilman heijasteita on vaarassa sokeutua? Olemmeko tottuneet keinojen ja päämäärien, välineiden ja arvojen eristämiseen toisistaan siinä laajuudessa, että toiminnastamme seuraa välttämätöntä yllätyksellisyyttä myös itsellemme? Tuotammeko itse omaa sokeuttamme, silmät apposen suljettuina, sitä itse huomaamatta?

Moderni teollinen ja jälkiteollinen elämätapa tuottaa arkeemme lisääntyvästi tätä yllätyksellisyyttä. Tarvitsemme keinoja, jotka auttavat meitä ymmärtämään laajoja, kompleksisia kokonaisuuksia ja toisaalta mahdollisuuksiamme omasta roolistamme käsin vaikuttaa edes jollain tavalla siihen, mihin suuntaan asiat kehittyvät. Tulevaisuudentutkijat ovat huomanneet, että tieteen tuottaman faktatiedon lisäksi tarvitsemme kuvittelukykyä ja taiteelle ominaista toisinkatsomisen taitoa.

Metanoian organisaatiodramaturgian workshopeissa tutkimme muutoksen draamaa ja kompleksisia ilmiöitä mm. Shakespearen näytelmien ja elokuvaesimerkkien avulla. Vaikkapa Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän -klassikkofilmissä Jack Nicholsonin esittämä trikster-hahmo havainnollistaa narrin fuktiota suljetussa ja jäykässä systeemissä.Triksteri yhdistyy silmänkääntämiseen ja huijaamiseen, mutta myös käsitystemme ja maailmankuvamme hetkelliseen ympäripyöräyttämiseen, jossa aiemmin oppimamme kyseenalaistuu. Nicholsonin esittämä McMurphy edustaa tällaista silmien kääntämistä. Hänen toimestaan organisoituu mielisairaalassa hetkellisesti aivan toisenlainen todellisuus, kun potilaat lähtevät hänen johdollaan veneretkelle ja vakiintuneet roolit järjestyvät uudelleen.

Taiteen tuomista työelämään voisi verrata McMurphyyn. Taide auttaa katsomaan asioita toisin ja antaa mahdollisuuden identiteettien uudelleen rakentumiselle organisaatiossa. Tällainen identiteettityön merkitys painottuu organisaatiouudistuksissa ja globaalin talouden työelämälle tuottaman yllätyksellisyyden ja ennakoimattomuuden keskellä.

Triksteri on paradoksaalinen ja anarkistinenkin hahmo, sen kahtiajakoja ylittävä ominaisuus saa aikaan kategorioiden sekoittumista eikä se ilmiönä ole ennakoitavissa tai hallittavissa. Sen hyväksyminen osaksi organisaatioiden elämää voi olla suuri adaptaatiokyvyn lisääjä monimutkaisessa maailmassa. Ilmiön huomiotta jättämiselläkin on seurauksensa. Hyvä kuvaus aiheesta on Shakespearen Kesäyön uni -näytelmässä, jossa keiju kuvaa Puckia aprillin kujeilevana ilkimyksenä:

Se, joka sotkee jyvät myllyissä ja kuorii maidon,
polskii kirnussa ja pilaa emännältä voin ja taidon,
noituu oluen ja siitä käymisen ja voiman vie,
ja nauraa kulkijoille neuvottuaan yöllä väärän tien.
Mutta ken vain häntä kiittelee ja sanoo: kelpo Puck,
on hänen apunsa ja vielä hyvän onnen ansainnut.

 

Organisaatiodramaturgian työpajoja järjestetään Metanoiassa Helena Ihalan ja Jukka-Pekka Heikkilän vetäminä keväällä 16.4. Organisaatiodramaturgia II: Kaaoksessa konsultointi ja syksyllä 13.10. Organisaatiodramaturgia III: Kehittäminen ja johtaminen. Vuonna 2017 Metanoia järjestää pidemmän organisaatiodramaturgian ja soveltavan taiteen workshop-kokonaisuuden.

 

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Metanoia Instituutti Oy | +358 442986977 |
    metanoia@metanoiainstituutti.fi