Artikkelit

Auttajat myllerryksessä – työnohjaajat, konsultit uuden keskellä

/0 Kommenttia/Kategoria: /Kirjoittaja:

Rauno Lehtonen 17.8.2016

Vuosi 2015 oli Suomelle valtava muutosten vuosi turvapaikanhakijoiden määrän valtaisan kasvun johdosta.

Olen itse saanut ensikosketuksen muutokseen. Olen toiminut viime vuoden lopulta alkaen ohjaajana ohjaajille, esimiehille ja työyhteisöille seitsemässä eri Suomen Punaisen Ristin ylläpitämässä vastaanottokeskuksessa eri puolilla Suomea. Tässä työssä olen saanut kokea, millaisia kysymyksiä tilanne on herättänyt niin turvapaikanhakijoissa, työntekijöissä kuin laajemmalti työyhteisöissä ja yhteiskunnassa.

Lähtötilanne on ollut vaikea. Yli 35 000 hakijaa, aiempien vuosien muutaman tuhannen sijaan. Maailman hätä ja raatelevat sodat seurauksineen ovat tulleet elävinä vastaamme. Miten tästä selvitään? Poliittisessa ilmastossa vastakkainasettelut, polarisaatiot ovat saaneet räikeitä muotoja erityisesti vastaanottoa vastustavien ilmaisuissa ja toiminnassa. Valtionhallinnon tällaisen toiminnan järjestelyn johtamisen vaativuus ja valmius sitä tehdä on ollut kovalla koetuksella. Maahanmuuttovirasto on ollut monien paineiden alla ja on edelleen.

SPR vastaanottokeskusten järjestelijänä alun sekasorrossa

Suomen Punainen Risti on ollut järjestönä eniten vastaanottokeskuksia järjestävä taho. Niihin on rekrytoitu todella nopealla aikataululla valtava määrä työntekijöitä: ohjaajia, esimiehiä, keittiötoiminnan järjestäjiä, majoittajia jne. Pahimmillaan Maahanmuuttovirasto löysi tilan turvapaikanhakijoille ja toimitti heidät sinne. Palkalliset työntekijät saapuivat paikalle samaan aikaan tai vasta jopa muutaman päivän jälkeen. Sitä ennen paikalla toimittiin vapaaehtoisvoimin. Osa vaativasta työstä oli hätämajoitustoiminnan järjestämistä. Tässä alun työssä SPR:llä on todella mittava määrä osaamista.

Alun kaaoksesta voidaan mielestäni oppia paljon tutkimalla sitä huolellisesti. Mitä todella tapahtui ja miten sitä hoidettiin. Tärkeänä kysymyksenä on ollut, miten johtaa kriisitilanteen avustustoimintaa. Suomen Punaiselta Ristiltä se tuntuisi sujuvan, ja tästä voidaan myös oppia.

Johtamisen ja ohjaamisen muuttuminen ajan myötä

Vähitellen muutaman kuukauden jälkeen tilanne alkoi muuttua vastaanottokeskuksissa pysähtyneen odotustilan vaiheeksi. Tässä ollaan ja odotellaan; turvapaikanhakijat odottavat puhuttelua ja päätöksiä sen perusteella. Vastaavasti ohjaajat odottavat ja seuraavat tätä prosessia. Samalla eletään arkea; lapsia syntyy, huoli omaisista lähtömaassa kiertää mielissä, jotain olisi tehtävä, voiko mitään tehdä, onko mitään tehtävää jne.

Organisaation näkökulmasta tärkeäksi nousee, miten järjestää henkilökunnan osaamisen kehittyminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen myös heidän osaltaan. Ajan kuluessa työntekijöiden keskuuteen tulee myös sijaistraumatisoitumista, kyllästymistä ja vastakkainasettelua.

Tilanteen poikkeuksellisuuden vuoksi valmiudet johtaa tällaista tilannetta on pitänyt kehittää lennossa, usein vähän jälkikäteenkin. Tästä on taas seurannut henkilökunnan sisään jännitteitä ja niiden käsittelemisen hankaluutta.

Työnohjaus vaatii uudenlaista lähestymistä

Tilanne on edellyttänyt myös toisenlaista lähestymistapaa minulle työnohjaajana. Perinteisen työnohjauksen formaatti ei tässä yhteydessä ole toiminut. Sen sijaan olen synnyttänyt minulle sopivan tavan työskennellä. Se muistuttaa toisaalta yhden istunnon voimavarakeskeistä työskentelyä ja toisaalta syntyneiden tilanteiden tässä ja nyt olemassa olevan ja tuntuvan kohtaamista yhdessä. Kohtaamisissa tehtävänäni on ollut houkutella voimakkaiden tunteiden ilmaisuun ja niiden jakamiseen: väkivaltatilanteet asukkaiden keskuudessa ja ohjaajiin kohdistuneina, ihastumiset, seksuaalisen hyväksikäytön vaara, voimakkaat pelkotilat, joita on syntynyt mm. tiedosta tai epäilystä, että keskuksessa on Isisin taistelukoulutukset saaneita. Paljon keskustelua on myös syntynyt maamme poliittisista jännitteistä aiheeseen liittyen. Suomi on näyttäytynyt Euroopan mittakaavassa lähes rasistisena valtiona, maana, joka voisi auttaa, mutta ei halua.

Vähitellen ohjaustyö on monimuotoistunut vastaanottokeskusten saadessa omia erityispiirteitään. Henkilökunnan ammatillinen koostumus, henkilökohtaiset halut ja toiveet tehdä tätä työtä omalla tavallaan alkavat muokata työtä omiin suuntiinsa.

Ratkaistavaksi jää, miten edelleen johtaa tätä kokonaisuutta? Keskustelu tästä on ollut todella vaisua varsinkin julkisuudessa. Missä keskustelu viipyy? Mitä vaaditaan tällaisen tilanteen johtamiselta, kun tilanne vain pitkittyy. Maahanmuuttoviraston nopeutetun työn nopeus on edelleen hyvin hidasta.

Meitä konsultteja, ohjaajia haastetaankin uudenlaiseen työhön. Metanoiassa tätä tilannetta on jaettu ja tullaan tekemään ehdotuksia tutkimuksen, keskustelun jatkamiseksi.

Etsitty ja kartettu kokemus

/0 Kommenttia/Kategoria: /Kirjoittaja:

Harri Hyyppä 3.2.2013. ”Kokemusperäinen oppiminen” on ollut jo pitkään yksi työnohjauskentän kestohokema. Itsestäänselvyytenä se kaipaa tarkempaa paneutumista. Paavo Haavikko kirjoitti kauniisti omista oppivuosistaan: “… hän ei tahdo oppia mitään mitä ei osaa”! Uuden oppiminen ja uudenlainen ymmärtäminen on tavallaan “ihmisluonnon vastaista”! Kuuntelemme mieluummin sellaista oppia, jonka jo ennestään uskomme oikeaksi. Oppimisen vastustamiseen käytämme enemmän voimiamme kuin oppimiseen itseensä. Kokemukseen ja uuden oppimiseen suostumiseen sekä niiden välttämiseen kätkeytyy koko inhimillisyytemme.

Toinen ihmisluonnon ulottuvuus “uteliaisuus” ajaa meitä kuitenkin eteenpäin kohti tietoa, oppimista ja uusia kokemuksia. Kokemus on usein ennakoimatonta ja se ei halua antautua suunnittelulle. Kokemuksen “elämyksellinen” osa ja siitä puhuminen  puolestaan avautuvat paremmin suunnittelulle, kertomuksille ja kaupallisuudelle.

Elämyksellisyys ja elämyksien etsintä on ajalle ominaista. Tärkeää on myös päästä niitä jakamaan. Elämykset rakentavat identiteettiä, erityisesti identiteetin sosiaalista ulottuvuutta. Tämä auttaa meitä ymmärtämään elämysten etsimisen ja jakamisen  intohimoista luonnetta. Ihminen kaipaa ja etsii uutta tietoa ja uusia kokemuksia, mutta inhoaa opetetuksi tulemista.

Helposti ei tule ajatelleeksi, että myös kokemus voi olla kartettu. Ihminen pyrkii samaan aikaan sekä kokemuksen ”omistajaksi”, että eroon siitä. Eroon pääsemistä tekee ymmärrettäväksi kokemuksen alkukantaisuus. Se ei hevin antaudu sanojen ja kertomusten valtaan, vaan paremminkin täyttää yksilön hämmennyksellä ja epävarmuudella. Aito kokemus hölmistyttää ja tuottaa tunteen hallinnan menetyksestä. Siksi kokemuksen osa on myös tulla kartetuksi,  usein peitetyksi tai sanallisesti kaunistelluksi tai siedettävämpään muotoon muutetuksi.

Kokemuksen luonteen monimutkaisuus ja ristiriitaisuus voi johtaa myös siihen, että se tulee karkoitetuksi, toisaalle työnnetyksi. Ihmisen mielen yksi perusprosessi, projektiivisuus, kannattelee kaiken ei-toivottavan, ei-tiedetyn ja ei-siedetyn työntämistä oman ”systeemin” ulkopuolelle. Projektiivisuus ei valikoi – karkoitetuksi tulevat yhtälailla niin sietämätön kuin hyväkin ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Tässä saamme kosketusta tuohon ikiaikaiseen ja universaaliin prosessiin: karkoittaessamme ei-toivottua köyhdymme ja – menetämme huomaamattamme uudistumisen mahdollisuuden. Karkoitetuksi tuleminen on merkillisellä tavalla – paitsi hyvän kohtalo myös, toistuvasti, hyvän ja uuden edustajan osa.

Kokemus säilyttää joka tapauksessa sijansa ihmisen oppimisen tyhjentymättömänä lähteenä. Kokemus avaa aina uuden, meille ennestään tuntemattoman näkökulman. Kokemusperäisen oppimisen eri foorumit ovat tietoisia yrityksiä saattaa kokemus sen ansaitsemaan tehtävään. Työn maailman näkökulmasta jää pohtimaan, onko uudistumisen suhteen käynyt niin, että se, minkä tiede ja inhimillinen kokemus on osoittanut välttämättömäksi – sen työelämän käytäntö on osoittanut mahdottomaksi?

Belgirate IV 1. – 4.11.2012, Italia

/0 Kommenttia/Kategoria: /Kirjoittaja:

Marianne Tensing  15.11.2012

Belgirate, ihana pieni italialainen pikkukylä, on tullut tutuksi monelle Group Relations (GR) – traditiota kannattavalle organisaatiokonsultille, psykoanalyytikolle, psykoterapeutille, psykologille ja tutkijalle.  Paikallisen Hotel Villa Carlotta loistavissa puitteissa järjestetään joka kolmas vuosi konferenssi, johon kutsutaan ympäri maailman GR – oppimis-seminaarien järjestäjiä ja toteuttajia, seminaarien johtajia ja konsultteja.

Tänä vuonna marraskuun konferenssi ”Exploring the Impact and Relevance of Group Relations Work within and beyond its Network” oli järjestykseltään neljäs. Kansainvälisen tapahtuman tarkoituksena on sekä edelleen tutkia Group Relations -metodia, filosofiaa ja uudistaa sitä, että myös jakaa kokemuksia ja keskustella toteutuneiden seminaarien kokeiluista. Minulle tämä seminaari oli ensimmäinen ja senkin takia ihmeteltävää oli kyllikseen.

Asiantuntijat tulevat tänne eri puolelta maailmaa. Tänä vuonna oli väkeä Intiasta, Uudesta Seelannista, Argentiinasta, Kiinasta, USA:sta, Kanadasta, Englannista, Saksasta, Sveitsistä, Espanjasta, Hollannista, Norjasta, Ruotsista, Liettuasta, Israelista ja Suomesta.

 

Belgiraten tapahtumasta on tullut alan kollegoiden kohtaamispaikka, erilaisten kokemuksellisen oppimisen kehityspolkujen risteyskohta ja kokeiluiden tsekkaushetki, jossa voi tarkistaa, sekä yleisiä GR -teorian kehittymisen trendejä että ihmetellä kokemuksellisen oppimisen uusia avauksia. Edelleen on ajankohtaista kysyä, mitä Group Relations on, mitä se edustaa, edistää, mihin vaikuttaa ja miten sen teoreettinen jäsennys soveltuu tähän aikaan. Tämäntyyppiset suuret kysymykset tarvitsevat ajoittain päivitystä, ainakin joka kolmas vuosi. Teorian tehtävä kuin onkin lisätä ymmärrystä ja jäsentää sitä todellisuutta mitä elämme. Teorioiden päivitystä voi hyvinkin verrata teknisten vempaimien kehittymiseen ja jatkuvaan päivittämiseen – niitä juurikin uusitaan hieman tiheämpään tahtiin kuin teoreettisia jäsennyksiä ja uskomuksia.

Mitä oli?

Nelipäiväinen konferenssi työskenteli Group Relations- konseptilla. Päivät olivat pitkiä ja luonteeltaan vaativia. Erityyppiset tapahtumat sijoittuivat klo  8.45 – 21.15  välille. Järjestäjien tarkoitus oli luoda konferenssiin tutkiva tila/areena, joka mahdollistaisi ryhmiin, ryhmien muodostamiseen ja ryhmienvälisen yhteistyöhön liittyvien ilmiöiden esilletulon, havaintojen tekemisen ja oivallusten kokemisen. Päivien aikana oppimisen bifurkaatiopisteen tuottaman ahdistuksen vaikutukset todellakin tuntuivat kehossaan. 🙂 Toisaalta, konferenssitapahtuma oli hyvin yhteensopiva Group Relations – filosofian kanssa – ”asetutaan kohtamaan omaa tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä ja tutkitaan siitä syntyviä välittömiä  kokemuksia”. Niitä  tunnustellaan, ihmetellään, sanotetaan ja pyritään sijoittamaan teoreettisiin taustoihin. Huolellisesti rakennetun kannattelutaustansa ympäröimänä sentyyppinen oivaltaminen onnistuu hyvin ja siitä oppii hurjasti, jos vaan uskaltautuu kuulemaan ja näkemään mitä itsessään ja ympärillään tapahtuu.

Uskoisin, että tällä ainutlaatuisella Group Relations oppimisasetelmalla on samantyyppinen vaikutus kuin esim. rokotteella. Siitä saa pienen kivun kautta suojaa ja immuniteettiä isojakin sairauksia vastaan.

FINOD:n workshop

Toisen päivän aamulla oli FINOD:n (Suomi) ja il NoDO Groupin (Italia) yhteinen workshop, “An Ecological and Networking Vision of Group Relations: What Kind of Integration in Possible?” Luca Mingarelli, Franca Fubiani ja Maija-Leena Setälä kertoivat vuonna 2011 tehdystä yhteistyöstä, uudenlaisesta kansainvälisen Group Relations -konferenssin sovellutuksesta Cencissa, Italiassa, jonka teemana oli “Energy, co-creation and  wellbeing in organizations”. Workshop-esityksessä he pohtivat uusien sisällöllisien ratkaisujen toimivuutta sekä konferenssin johtajan ja konsulttienvälistä yhteistyötä. Näistä uusista sovellutuksista tekijät ovat kirjoittamassa artikkelia seuraavaan Belgirate IV -julkaisuun. FINOD:lle vuoden 2011 Cencin Group Relation -konferenssi oli ensimmäinen kansainvälinen yhteistyöprojekti, jonka alkuaskeleet otettiin jo vuonna 2003, Belgirate I :ssä.

Metanoian workshop

Konferenssin kolmannen päivän aamulla oli meidän vuoro kertoa tarinamme Metanoia Instituutin sukupolvenvaihdoksesta ja siihen liittyvästä oppimisprosessista. Pidimme workshopin ”Building a New Organization for the Heritage of the Group Relations Movement in Finland – The Case of the Metanoia Institute”, jossa kerroimme parhaillaan meneillä olevasta nelivuotisesta organisaatioanalyytikoiden kouliintumispolusta, pilottiohjelmasta, joka  toimii Metanoian partnereille monitasoisena kokemuksellisena oppimisprosessina. Tarinamme ja sen taustalla olevat ajatukset saivat uteliaan vastaanoton. Kuulijoiden, konsultaatiotyön ammattilaisten, runsaat pohdinnat ja palautteet toimivat meille hyödyllisenä peilinä. Palautteena oli mukava kuulla, että olemme rakentamassa jotakin aivan uutta, innovatiivista ja uskottavaa. Näin se on, että on melko vaikea tietää missä sitä ollaan, jos ei kukaan kerro.

Lopuksi täytyy vielä sanoa, että konferenssin vaativaa työskentelyä tasapainotti loistava italialainen ruoka, ystävällinen palvelu, mukavat asumisolosuhteet ja arvostava inspiroitunut  ilmapiiri. Se kaikki tuntuu vieläkin hyvältä.