Artikkelit

Organisaatiodynamiikan äärellä – Leicester conference 2018: Role, Task and Organization

Atso Juote 20.8.2018

”We are here representing 26 different nationalities.”

Yli kolmessakymmenessä maassa toimivalla Group Relation -liikkeellä on erityinen asemansa organisaatio- ja ryhmädynamiikan tutkimuksessa. Leicester Conference on Tavistock-instituutin kannattelema ikonisen aseman saanut kahden viikon kokemuksellisen oppimisen kansainvälinen areena. Suomesta mukana vuoden 2018  konferenssissa oli kuusi osallistujaa, joista viisi Metanoia Instituutista. Kaiken kaikkiaan osallistujia oli yli kuusikymmentä.

Group Relation -tapahtumia järjestetään mm. johtajakoulutuksen, yhteiskunnallisten jännitteiden käsittelyn, yhteisöjen kehittämisen sekä ideologisten teemojen ympärillä. Jotenkin aina konferenssit kuitenkin aina heijastelevat paitsi yksittäisen ihmisen kokemuksia myös koko yhteiskunnan ilmiöitä.

”Energy of women leadership and missing men…”

Tämän vuoden Leisester-konferenssin isoja teemoja olivat energinen naisjohtajuus ja sen vastapainona miesten vaikeus löytää rooliaan muutoksessa. Voi olla, että aggressiivisuuteen perustuvan maskuliinisen johtajuuden aika oli jo. Tilalle on tulossa toisenlaista, feminiinisempää ajattelua (vrt. Harari 2016). Itse pohdin, mikä on oma paikkani energisten ja koulutettujen naisten rinnalla. Miten luon rakentavasti tilaa vääjäämättä etenevälle naisten emansipaatiolle?

”How dangerous it is when dynamics of the group are delegated for between the two…”

Monikulttuurisuus ja mekanismit, joilla tuotetaan toiseuden kokemuksia, olivat kaikkien osallistujien nähtävissä ja kosketeltavissa. On tosi hämmentävää huomata, että kaikista hyvistä tarkoituksista huolimatta kannan eurooppalaisen valkoisen keskiluokan tarinaa. Huomaamatta tulemme määritelleeksi muista taustoista tuleville, miten nämä voivat tulla näkyviksi, jopa sen, mikä on sopiva tapa protestoida. Näitä törmäyksiä konferenssissa oli koko ajan valkoisten ja värillisten, juutalaisten, amerikkalaisten, eurooppalaisten ja aasialaisten sekä erilaisten seksuaalisten orientaatioiden välillä. Kuten niin usein konflikteissa, nämä yhteenotot käytiin usein kahden välisinä muiden jäädessä katsomoon.

”I assumed dreams are random and they have nothing to do with organizations…”

Ryhmädynaamisen konferenssin ydintehtäviä on tutkia rooleja ja auktoriteettia sekä niiden määrittymistä. Näkyvää ja piiloista. Tietoista ja tiedostamatonta. Kysymys kuuluu, mitä me edustamme, minkälaisia odotuksia meihin sijoitetaan ja miten me odotuksiin vastaamme. Yllättävintä oli kuulla unista ja löytää niistä kytkentä tapahtumien, toiveiden ja pelkojen välille.

Itselleni merkittävä havainto konferenssin ryhmädynaamisista tapahtumista liittyy ryhmien hyvinvointiin. Yhteisöt, jossa ryhmät ja jäsenet katkaisevat yhteytensä toisiinsa, voivat pahoin. Ne, jotka suostuvat hakemaan yhteyttä toisiin, voivat paremmin. Yhteydet ja keskinäinen vuorovaikutus luovat edellytykset määritellä meihin kohdistuvia odotuksia reaalisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

”When I am challenged, I learn. It makes me think…”

Seminaarin työtavat oli luotu siten, että ne mahdollistivat erilaisten ilmiöiden kohtaamisen sekä älyllisellä että tunteen ja toiminnan tasolla. Kokemuksellisia hetkiä seurasivat reflektion mahdollistavat tilat. Kollektiivista työtä tehtiin erilaisissa kokoonpanoissa 56 ihmisen suurryhmästä neljän hengen pienryhmään. Konsultit ja henkilökohtainen pohdinta mahdollistavat kokemusten käsitteellisen ymmärtämisen.

Vaihtuvat puitteet tuottivat minulle merkittäviä oivalluksia. Esiintyessäni vahvana toisen miehen lempeä puristus olkapäällä sai minut heräämään lohdutuksen kaipuuseen. Jostain syvältä selkälihaksista tullut tunne yllätti minut täysin. Siirtymiset jäsenestä konsultiksi ja taas takaisin sekä vaihtelevat tilanteet ja ryhmät johdattivat pohtimaan oman roolin ottamisen ja siinä pysymisen vaikeutta.

”Supporting, following, testing, how to work in role, was something, which would have lead somewhere else been blocked out…”

Seuraajuus sai käsitteenä minulle aivan uusia merkityksiä. Kyse ei ole ainoastaan suostumisesta johdettavaksi, tilan antamisesta johtajuudelle ja kiltteydestä, vaan myös oman potentiaalin täysimääräisestä käyttämisestä esimiehen ja organisaation tukena. Itseohjautuvuuden vaatima seuraajuus on syntyvän tilan täyttämistä ja vastuunkantoa kokonaisuudesta aivan eri mielessä kuin teollisen ajan työnjaot edellyttivät. Näin seuraajuuden kautta ymmärretyt alaistaidot ovat jotain muuta kuin kiltteyttä.

Konferenssissa keho ja sen tuntemukset saivat aiempaa enemmän tilaa. Sydämen pamppailu, kuristava kurkku tai tasaisen hengityksen tuoma rauha olivat kaikki läsnä. Oman nimen tanssiminen ja laulaminen olivat minulle voimaannutta kokemus. Ei olisi tarvinnut tanssia ja ääntäkin olisi voinut vaientaa, mutta tulipa tehtyä.

“Language is power and competence…”

Ehkä kaikkein voimaikkain kokemus liittyi omaan kieleen. Kerrottuani yhden tapahtuman aikana suomeksi, miten sijoituin suhteessa muihin paikallaolijoihin, sain palautteen, kuinka paljon voimakkaammalta ja pätevämmältä kuulostin kuin toimiessani englanniksi. Samalla havahduin isoon jännitteeseen sisälläni. Kielipuolisuus vie minulta potentiaalista toimijuutta ja pätevyyttä pois. Nyt en puhu pelkästään englannin kielestä vaan myös tieteiden kielistä ja organisaatioiden sisäisistä kielistä.

“Competition and envy inside the groups…”

Itseorganisoituminen on itsestään selvä osa Group Relation -konferensseja. Suomalaisten keskinäisissä keskusteluissa rinnastimme kokemuksiamme itseorganisoitumisesta ja itseohjautuvuuden auvoisuudesta puhuvien evankeliumiin. Totesimme, että itseorganisoitumista kuvaavasta kirjallisuudesta ja osin tutkimuksestakin puuttuvan henkilökohtainen ja kollektiivinen tiedostamaton: toiveet, tarpeet ja intohimot. Ihmisten välinen dynamiikka ja erityisesti piiloinen dynamiikka jäävät lähes kokonaan hämärään – ikään kuin ahdistusta, kilpailua ja kateutta ei olisi olemassa. Näiden näkökulmien käsittelyyn psyko- ja ryhmädynaamisella otteella on paljon annettavaa. Teeman työstäminen jatkuu Metanoia Instituutin konferenssissa ”Itseohjautuvuus haastaa kehittämisen ja johtamisen 7.9.” Helsingissä.

Keskeinen tavoitteeni Leicester-konferenssissa oli kehittää osaamistani konsulttina ja työnohjaajana. Konsultin ammattitaitoon kuuluu rajojen ymmärtäminen, niiden luominen ja ylläpito. Rajojen menettäminen tuhoaa kyvyn toteuttaa tarkoitusta. Arjen yhä verkostomaisemmat työtavat haastavat tutkimaan moninaisten ja jatkuvasti muotoutuvien rajoja osana johtajuutta. Itselleni ehkä kaikkein arvokkainta oli kehittää kykyäni olla kosketuksissa piiloisten prosessien kanssa ja käyttää omia tuntemuksiani apuna ryhmäilmiöiden tunnistamiseen.


Englanninkieliset tekstit ovat osallistujien repliikkejä Leicester Conferenssin 2018 loppukeskusteluista.

Kokemuksesta oppiminen konsultin ja työnohjaajan työkaluna

Atso Juote 20.10.2016

Kokemuksellisen oppimisen pohdiskelulla on pitkä perinne. Wilfred Bion (1962) käsitteli kysymystä ihmisen tunteiden ja ajatusten välisestä vuoropuhelusta kirjassaan Learning from experience. Tunne-elementeissä piilee tiedostamaton, tietoiset ajatukset tekevät näkymättömästä näkyvää. John Dewey pohti kokemuksesta oppimista jo 1917 (esim. Alhainen 2013). Hän kehitteli erilaisia käytännön elämää hyödyntäviä oppimisen muotoja ja loi mm. projektioppimisen mallin. Dewey huomasi, että todellista oppimista syntyy vasta, kun omat toimintatavat ja uskomukset joutuvat ristiriitaan todellisuuden kanssa. Ristiriitaa Dewey pyrki ratkomaan reflektiivisen oppimisen mallilla. Dewey etsi ratkaisu kysymykseen, kuinka sokea, rutinoitunut tai auktoriteettiin nojaava toimintatapa voidaan korvata älykkäällä, toimintaa ja maailmaa muuttavalla tavalla.

Omalla tielläni prosessikonsultiksi monet keskeiset itsensä haastamisen ja oppimisen kokemukset liittyvät Tavistock-seminaareihin. Group Relation -perinteen tunnetuin ilmiasu ovat ryhmädynaamiset konferenssit. Itselläni on ollut ilo osallistua useisiin tällaisiin tapahtumiin sekä Suomessa että Euroopassa.

Ensimmäinen kokemukseni ryhmädynamiikan maailmasta on Barcelonasta. Pääasiassa espanjan-, katalonian- ja ranskankielisessä tapahtumassa englannin kieli oli marginaalissa ja suomi erikoinen kuriositeetti. Nykyinen pakolaiskeskustelu on saanut minut palaamaan tuossa konferensseissa kohtaamiini ulkopuolisuuden ja turvattomuuden kokemuksiin. Osana konferenssin työskentelyä toteutettiin itseorganisoitumiseen perustuva yhteisön elämää tutkiva tapahtuma. Tapahtuman ohjeet annettiin kataloniaksi. Piipitystä muistuttanut pyyntöni saada ymmärrettävämmät ohjeet kuitattiin kommentilla, että minulla on kaikki resurssit ottaa selvää, mistä on kyse. Hämmennyksestä toivuttuani pelastauduin mukaan ryhmään, joka suostui työskentelemään englanniksi. Ryhmän nimeksi tuli Tryangel. Hakiessamme ryhmän toiminnalle suuntaviivoja, saimme ryhmäämme auttaneelta konsultilta kehotuksen kokeilla toista näkökulmaa: ”Try an other angel”. Ohje on ohjannut pysyvästi työtäni.

Eräässä seminaarissa päädyin käymään viisauskamppailua parin kollegan kanssa. Löysin itsestäni äärimmäisen kilpailullisen ja dominoivan minän. Toisten kuuntelemisesta ja dialogista ei ollut tietoakaan. En välttämättä ollut löydöksestä kovin imarreltu, mutta havainto on auttanut minua ymmärtämään, miksi ajoittain provosoin joitakin vastaaville kamppailuille alttiita. Halutessani voin tätä myös säädellä.

Yhteisöjen dynamiikan henkilökohtaiset ja subjektiiviset ulottuvuudet ovat olleet minulle loputon oppimisen aarreaitta. Kerran tuohtunut kollegani selitti, miten johto oli kohdellut häntä ja hänen ryhmäänsä epäoikeudenmukaisesti ja tylysti. Kun ihmettelin väitteen todenperäisyyttä, kollegani osoitti muistikirjaa ja sanoi: ”Se on totta. Katso itse. Kirjoitin kaiken ylös.”

Toisella kerralla seurasin ryhmää, joka halusi tutkia ulkopuolisuutta. He kieltäytyivät asettumasta tyypillisen organisaation rakenteisiin. Eipä mennyt montakaan hetkeäkään, kun ryhmää alettiin muiden toimesta kutsumaan pakolaisiksi, kulkureiksi tai asunnottomiksi. Olipa joku maininnut mustalaisleirin. Olin saanut oppitunnin projektioista ja projektiivisesta identifikaatiosta. Siitä, miten metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Ja miten vaikeaa syntyneestä asetelmasta oli pyristellä irti.

Yhteisödynamiikan keskeisiä kysymyksiä on roolin otto, oman auktoriteetin käyttö ja sen haasteellisuus. Virran vietäväksi on helppo heittäytyä. Paljon vaativampaa on pyrkiä muuttamaan virran kulkua ja yrittää sopia pientä ryhmää suuremmasta yhteistyöstä. Arjessa kokemani hankaluuden on pukenut teoriaksi Niklas Luhman (1990).

Organisaatiodynaamisille tapahtumille tyypilliset suurryhmäistunnot ovat tuoneet esiin yhteisöllisen alitajunnan merkityksen. Muistan nähneeni unen, jossa kummitteli luku 11. Aamun suurryhmäistunnossa huomasin istuvani kasvokkain 11 vierekkäin istuvan miehen kanssa. Samassa istunnossa puhuttiin konferenssin vaietuista ja näkymättömissä olevasta. Homoerotiikka oli voimakkaasti läsnä. Vaietun työstäminen jatkui konferenssin värillisten osanottajien mielenosoituksella valkoista ylivaltaa vastaan. En ollut ymmärtänyt kuuluvani sortajiin. Yhteisöt eivät yleensä ole sitä, miltä ne ensisilmäyksellä näyttävät. Minun normaalini ei ole muiden normaalia.

Minulle kokemuksesta oppimisen suurin harha on ollut ajatus ulkopuolella pysymisestä. Vielä kertaakaan en ole pystynyt olemaan mukana ryhmäprosessissa siten, että se ei olisi koskettanut minua, imenyt mukaan ja asettanut positioon. Suhtaudun epäilevästi niihin, jotka sanovat, että asiakasyhteisöt eivät vaikuta heihin. Kun imusta ei ole voinut pyristellä irti, keinoksi ymmärtää menossa olevaa on minulle muodostunut reflektio ja pyrkimys tehdä näkyväksi tiedostamatonta. Dynamiikkaa voi ymmärtää vain olemalla siinä mukana. Reflektio taas edellyttää vetäytymistä suvantokohtiin tai asettumista hetkeksi katsomoon.

Omia ja muiden auktoriteetteja, riippuvuuksia, sokeita pisteitä ja rutinoituneita käytänteitä voi tulla tutkimaan ja muuttamaan Metanoian järjestämään ”Valta, tunne ja lojaalisuus” -Tavistock-seminaariin. Seminaari pidetään 15.-18.6.2017 Järvenpäässä.